Nyt se on ohi, nimittäin kauhea tietämättömyys tulevasta! Voidaan hyvillä mielin alkaa suunnittelemaan pentulaatikkoa, treffaamaan pennunkyselijöitä ja miettimään nimiä, sillä ultrasta löytyi tänään pentuja <3
Helpotus on kyllä valtava, sillä olin kerennyt psyykkaamaan itseäni pettymyksen varalle. Käytiin tutulla eläinlääkärillä pienellä lähiklinikalla, ja käännettiin Wicca selälleen tutkimuspöydälle. Lekuri ei ajellut karvoja, vaan kasteli pikkaisen mahaa jollain desinfiointiaineella ja alkoi heti hommiin. Eka 30 sekuntia olin ihan paniikissa, kun mitään ei näkynyt, mutta sitten löytyi eka pentu! Kolme laskettiin toiselta puolelta ja kaksi toiselta, mutta tosiaan voi olla enemmänkin. Kauhean kauaa ei siinä aikaa mennyt ja tosiaan hän laski niitä aika alhaalta, ehkä ylempänä olis joku vielä piilossa. Kuitenkin viiteenkin oltais tosi tyytyväisiä, ja tämmöisen määrän ei ainakaan pitäis enää imeytyä! Kaikki näytti kuulemma ihan normaalilta.
Nyt aletaan sitten pikku hiljaa lisäilemään ruokamäärää ja kun tuo nykyinen ruoka kohta loppuu niin käydään hakemassa penturuokaa. Wiccan paino tänään 17,3 kg eli jopa lähtenyt parisataa grammaa viime punnituksesta! Varasin myös samantien tiineysröngenin ja tokan herpes-rokotuksen 20.02. Suomesta. Ensi viikolla tullaan sit jo kotiin!
Ainut harmitus on nyt se, että pentue ei ole valtaisa. Näin ollen kysyntää on kyllä hirveästi liikaa, ja pitää taas tehdä vaikeita valintoja pennunkyselijöiden suhteen. Kauheasti kivoja koteja olisi tiedossa jo tässä vaiheessa. Tietenkin kiva että voi valita hyvät kodit, mutta olisin mieluusti myynyt vielä useammalle pennun! Nyt pitää alkaa treffata niitä tosissaan kiinnostuneita koteja, eli laitelkaa pentuja kyselleet viestiä, niin sovitaan treffit! Mahdollisesti meille olisi suunnitteilla myös pentue syksyksi/loppuvuodeksi, joten jos Wiccan pentueesta ei riitä pentua niin tämä myöhempi voisi olla myös hyvä vaihtoehto.
Kohta meillä on taas tämmöisiä, en tiedä miten maltan odottaa vielä 5 viikkoa <3 <3 <3 <3
Jeeeee!!! <3
VastaaPoistaIhanaa!! :)
VastaaPoistaTuosta ultrasta kommentoisin, että määrään ei ole kyllä luottaminen hirveästi. Omalla nartulla näkyi 1, ehkä 2 ja viisi syntyi. Ultrattiin vielä kahdesti. Piiloutuvat toistensa taakse ja myös juurikin sinne ylemmäs :) Onnea odotukseen!
VastaaPoistaJep juurikin näin voi käydä! Mulla on edelliset kerrat heittänyt ultra aina -1, käydään vielä ottamassa röntgen ihan varuiksi kun on Wiccan eka pentue :)
Poista