Ultra takana ja pentukevät edessä!

Nyt se on ohi, nimittäin kauhea tietämättömyys tulevasta! Voidaan hyvillä mielin alkaa suunnittelemaan pentulaatikkoa, treffaamaan pennunkyselijöitä ja miettimään nimiä, sillä ultrasta löytyi tänään pentuja <3

Helpotus on kyllä valtava, sillä olin kerennyt psyykkaamaan itseäni pettymyksen varalle. Käytiin tutulla eläinlääkärillä pienellä lähiklinikalla, ja käännettiin Wicca selälleen tutkimuspöydälle. Lekuri ei ajellut karvoja, vaan kasteli pikkaisen mahaa jollain desinfiointiaineella ja alkoi heti hommiin. Eka 30 sekuntia olin ihan paniikissa, kun mitään ei näkynyt, mutta sitten löytyi eka pentu! Kolme laskettiin toiselta puolelta ja kaksi toiselta, mutta tosiaan voi olla enemmänkin. Kauhean kauaa ei siinä aikaa mennyt ja tosiaan hän laski niitä aika alhaalta, ehkä ylempänä olis joku vielä piilossa. Kuitenkin viiteenkin oltais tosi tyytyväisiä, ja tämmöisen määrän ei ainakaan pitäis enää imeytyä! Kaikki näytti kuulemma ihan normaalilta.

Nyt aletaan sitten pikku hiljaa lisäilemään ruokamäärää ja kun tuo nykyinen ruoka kohta loppuu niin käydään hakemassa penturuokaa. Wiccan paino tänään 17,3 kg eli jopa lähtenyt parisataa grammaa viime punnituksesta! Varasin myös samantien tiineysröngenin ja tokan herpes-rokotuksen 20.02. Suomesta. Ensi viikolla tullaan sit jo kotiin!

Ainut harmitus on nyt se, että pentue ei ole valtaisa. Näin ollen kysyntää on kyllä hirveästi liikaa, ja pitää taas tehdä vaikeita valintoja pennunkyselijöiden suhteen. Kauheasti kivoja koteja olisi tiedossa jo tässä vaiheessa. Tietenkin kiva että voi valita hyvät kodit, mutta olisin mieluusti myynyt vielä useammalle pennun! Nyt pitää alkaa treffata niitä tosissaan kiinnostuneita koteja, eli laitelkaa pentuja kyselleet viestiä, niin sovitaan treffit! Mahdollisesti meille olisi suunnitteilla myös pentue syksyksi/loppuvuodeksi, joten jos Wiccan pentueesta ei riitä pentua niin tämä myöhempi voisi olla myös hyvä vaihtoehto.

Kohta meillä on taas tämmöisiä, en tiedä miten maltan odottaa vielä 5 viikkoa <3 <3 <3 <3

Kamala jännitys-pennunodotusvaihe

Pentuprojektin kamalimmat päivät ovat käsillä, nimittäin päivät juuri ennen ultraa. Ultra on varattu keskiviikkoiltapäiväksi ja tämä kasvattaja on ihan hermona. Vuorotellen itken ettei Wiccalla varmastikaan ole pentuja mahassa, kun ei ole ollut pahoinvointia tai ruokahaluttomuutta, mutta sitten taas olen ihan varma että nisät punertaa ja maha kasvaa. Kuulemma maha kasvaa koska olen sortunut antamaan sille vähän reiluja annoksia ruokaa ja herkkuja, mutta tätä en myönnä. Mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut, Wiccan korvat on parantunut nyt ihan täysin itsestään ja se on iloinen ja ahne itsensä. Paha sanoa, että onko se esim. hellyydenkipeämpi, koska Wicca haluaa aina kainaloon tai viereen... Ruoka maittaa ja se on ollut ihan oma pirteä itsensä, ehkä leikkii Taikan kanssa vähemmän kuin ennen juoksuja, mutta leikki on vähentynyt koko talven.

Otettiin mahamittaukset, vyötärö 50 cm ja vatsa 54 cm. Kaksi senttiä siis tullut molempiin lisää viime viikosta, mutta nämä voi olla mittausvirheitä tai liikaruoan aiheuttamaa... Tänään ja eilen kanssa huomasin, että nisät punottaa, joka toisaalta voi olla myös valeraskautta. Wiccan masu tuntuu isommalta käteen, joka voi olla suorastaan luuloharhaa. Kauheasti koitan olla skeptinen, ettei pentuja välttämättä ole. Hirveä pelko nimittäin on, että käy niinkuin viime keväänä eikä saada pentuja. Tämä olisi ihan kamalaa, koska meillä on pennunodottajia jotka on ollut odottamassa jo pitkään ja hartaasti, ja niin kivoja koteja etten millään haluaisi joutua ilmoittamaan huonoja uutisia. Lisäksi koko kevät ollaan suunniteltu sen ympärille, että kotona olisi laatikollinen tuhisevia kakkakoneita! Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan hyviä uutisia keskiviikoksi!

Kuvat, kun tiineysvuorokausia on 25 takana:

Mielikuvitus laukkaa -pennunodotusvaihe

Astutuksen ja ultran välinen aika on pahin, kun ei voi tietää onko narttu tiine vai ei. Wiccaa on toki vahdittu ihan haukkana, analysoitu sen masua, nisiä, ruokahalua ja käytöstä. Ultraa olen ajatellut ensi viikon torstaille (26.01), kun ensimmäisestä astutuksesta on 28. päivää. Oltaisiin voitu toki käydä ultrassa myös seuraavan viikon maanantaina samalla, kun haetaan koirapasseihin merkinnät ekinokokkus-matolääkkeestä kotimatkaa varten, mutta en mä kyllä pysty odottamaan yhtään ekstrapäivää... Wicca on saanut erityiskohtelua viimeiset viikot, päässyt sänkyyn kainaloon, saanut ekstraherkkuja ja rapsuja ja Taikaa on kylmästi käsketty pois. Wiccan kanssa meillä on sopimus, että 10 pentua olisi täydellinen määrä, 8 minimi ja 12 maksimi, kiitos. Hieman narttupainotteisempi pentue, mutta uroksia myös. Pidetään nyt sormet ristissä.

Torstaina 05.01 käytiin hakemassa herpes-rokotus. Ei muuten ollut mikään helppo homma, sillä rokotteessa on toimitusvaikeuksia eikä sitä tuntunut olevan yhtään missään. Hirveän selvitystyön ja soittorumban jälkeen onneksemme löytyi klinikka vähän kauempaa, jossa sitä oli. Herpes otettiin siksi, että Wiccan edellinen astutusyritys päättyi pentujen imeytymiseen. Siementänyt eläinlääkäri oli sitä mieltä, että voisi varmuuden vuoksi käydä ottamassa sen. Itse rokotus meni hyvin, mutta pari päivää myöhemmin Wiccan korvat alkoivat turvota päistä, ja korvanpäät märkiä vaaleaa nestettä. Epäilen allergista reaktiota, mutta ei käyty ainakaan vielä eläinlääkärissä. Korvat on siis päistä vaan vähän paksummat, ja ensin niissä oli sellaisia pienen pieniä rakkuloita, joista sitten valui nestettä. Nyt neste on kovettunut, ja näyttää tummalta ruvelta. Korvakäytävät on kuitenkin ihan normaalit, korvat ei haittaa Wiccaa eikä haise. Turvotus on myös vähentynyt. Jos ei ole mennyt perjantaihin selvästi paremmaksi, niin käydään näyttämässä niiä eläinlääkärille samalla kun Taika käy hakemassa ekinokokkus-matolääkkeen kotimatkaansa varten (Taika lentää meitä ennen Suomeen).

Korvia lukuunottamatta kaikki on mennyt hyvin. Nyt olisi ensimmäisestä astutuksesta 18 päivää, torstaina kolme viikkoa. Wicca leikkii selvästi vähemmän Taikan kanssa, ja tuntuu rauhallisemmalta. Ruokahalu on yhä normaali, eli suuren suuri, mutta tänä aamuna meinasi tulla oksennus ruoan jälkeen. Eilen illalla näytti myös hieman pahoinvoivalta. Olen yrittänyt kieltää Taikaa retuuttamasta Wiccaa ulkona, ja ollaan laitettu kaikki rajumpi tekeminen nyt tauolle. Ei agilitya, pallon perässä juoksua tai liiallista riehumista. Wicca syö yhä normaalia ruokaansa, vaihdan ruoan sitten vasta ultran jälkeen. Paino käytiin tsekkaamassa herpeksen yhteydessä, 17,6 kg (7 pv astutuksesta). Tänään mittasin sen vyötärön (48cm) ja vatsanympäryksen (52cm). Lisäksi otettiin masukuvat. En malttanut odottaa kolmeen viikkoon, enkä muistanut kahden viikon kohdalla...

Me aletaan myös pikku hiljaa valmistumaan kotiinlähtöön, joka olisi 1.2. Taika lentää jo ensi viikon maanantaina Helsinkiin, koska auto on ihan täynnä. Kahden ihmisen lisäksi pitää saada mahtumaan Wicca, 9-viikkoinen aussiepentu (joka on tulossa ystävälleni Suomeen), kesärenkaat ja kaikki tavarat, jotka vaan saadaan tungettua autoon! Minua on työllistänyt lisäksi pentukyselyt, sillä niitä on tullut paljon viime kuukausina. Huomaa selvän eron viime kevääseen, jolloin oli tulossa poikkeuksellisen paljon kivoja harrastus/työlinjaisia pentueita ja kyselyitä tuli paljon vähemmän. Pahoittelut siis kyselijöille, jos vastauksissa välillä kestää tai en kirjoittele montaa kertaa edestakas. Toivon, että kaikki kiinnostuneet jotka on kyselleet nyt syksyn/talven aikana pennuista, lähestyisi mua uudestaan helmikuussa treffien merkeissä, ja sitten keretään juttelemaan paremmin! :)

Paimennusta saksalaisittain!

Vähän jo kirjoitin blogiin meidän elämästä täällä Saksassa, ja siitä että ollaan käyty paimentamassa aika paljon (suhteessa ainakin aikaisempaan paimennuksen määrään!). Kaupunki tosiaan valittiin vähän sillä perusteella, että paimennusmahdollisuuksia olisi suht. lähellä, ja niitä ollaan hyödynnetty! Oltaisiin varmaan käyty vieläkin enemmän, jos se ei olisi niin kallista hommaa. 50 e/kerta + bensat on opiskelijabudjetille aika karu kolaus, mutta sitä varten opintolainaa voi nostaa, eikös? :D

Pääasiallinen paimennuspaikkamme on ollut Sandra Zilchin tila Frankfurtin eteläpuolella. Sandra on Euroopan ehdoton aussiepaimennuksen edelläkävijä. Hän on kasvattanut työlinjaisia koiria paimennukseen 10+ vuotta, kisannut Nationalsseissa menestyksekkäästi ja on nykyään mm. ASCA-paimennustuomari. Hän on käynyt myös useasti Suomessa pitämässä klinikoita, ja on Euroopassa todella suosittu klinikanvetäjä. Ollaan siis oltu erittäin onnekkaita, kun ollaan oltu tervetulleita Sandran luo paimennustunneille ja klinikoille tämä syksy, ja edistystä on tapahtunut todella paljon niin ohjaajan kuin koirankin osalta!

Syksyllä aloitimme Wiccan kanssa pitkän tauon jälkeen taas paimennuksen. Rauhallisesta ja kiltistä paimenesta kuoriutui haukkuva ja lampaita jahtaava riiviö. Etenkin mun paineen väistäminen oli Wiccalle ihan mahdotonta, ja ekat sessiot kuluivat pelkästään tämän harjoittelussa. Wicca alkoi herkästi haukkumaan mulle, puremaan paimennussauvaa ja purkamaan multa tulevaa painetta lampaisiin. Saatiin kuitenkin myös paljon hyviä pätkiä lampaiden perus kuljetuksessa, suunnanvaihdoissa ja lampaiden aidassa pitämisessä. Joka kerta kun tultiin uudestaan paimentamaan, eka kierros kului oikean mielentilan löytämisessä ja mulle haukkumisessa.

Pikku hiljaa ollaan edistytty mielentilassa ja ohjattavuudessa. Wicca on alkanut tajuta paineen väistämistä, lampaista luopumista, itsenäistä hakukaarta ja työskentelee hiljaa ja häntä alhaalla. Häntä onkin muuten niin kätevä mielentilan mittari, kun nousee kippuralle niin mielentila on liian kiihkeä, kun laskee niin työskentelee hyvin. Etenkin pari viime paimennuskertaa on olleet ihan hurjan hyviä, kun ollaan aloitettu ajamisen työstämistä! Wicca on luonnollinen ajaja, joka on aika epätyypillistä aussielle. Aloitettiin ajaminen liinassa pienessä maneesissa, jossa lampaat ei takerru minnekään nurkkaan. Ajetaan lampaita maneesin seinää vasten, itse pysyn edessä sivulla ja koira hieman takana. Nyt viikonloppuna ajettiin jo ilman liinaa, ja Wicca oli todella taitava. En olisi ikinä uskonut, miten nopeasti se sen oppi! Vaihdeltiin ajamisen ja hakemisen välillä, jotta se oppii erottelemaan näitä. Lisäksi viimeisellä kierroksella harjoiteltiin ajamisessa suunnanvaihtamista sisäflänkeillä (inside flanks). Wicca ei ymmärtänyt saksiliikettä minun kanssa (eli kun minä lähden yhteen suuntaan, niin se peilaisi ja lähtisi vastakkaiseen suuntaan), joten kokeilin ohjata sitä hieman kuten agilityssä takaaleikkauksen tyyppisesti. Yllättäen se toimi kauhean hyvin, ja Wicca tuntui pääsevän hyvin jutun ideaan kiinni.

Etenkin viimeiset 3 kertaa ovat olleet aivan mahtavia, kun minulla on kuuliainen,rauhallinen koira, joka kohtelee lampaita todella nätisti. Sen voi päästää tekemään virheitä, koska se ei jahtaa lampaita tai pure niitä, saattaa vaan hajottaa lauman jos tekee virheen. Kivaa tässä on se, ettei sitä tarvitse kieltää yrittämästä, kun ei tarvitse pelätä että se tekee tyhmyyksiä ja jahtaa lampaat päin seinää. Sandran opeissa hienoa onkin, että koiran voi antaa tehdä virheitä, koska sitten se oppii, että näin ei kannata toimia. Olisi tyhmää pitää niitä aina liinassa ja kontroloida kaikkea. Koirat ei opi itse tekemään päätöksiä. Ihan kuin painaisi koiran peppua maahan ja sanoisi istu. Koira ei tajua mitä se tekee. Toki liinalla voi myös puuttua vääränlaiseen käytökseen, ja olen pitänyt Wiccaa yleensä liinassa kiinni mutta liina maassa. Näin voin esim. pysäyttää sitä jos se lähtee hakukaarelle liian kovaa tai päin lampaita. Suurimmaksi osaksi se saa kuitenkin tehdä vapaana, ja se onkin edistynyt paljon näiden kuukausien aikana. Oltaisko ehkä joka toinen viikko käyty paimenessa noin suurin piirtein.

Kuvat paimennusklinikalta lokakuulta, kuvaaja Katja Crcek

Kauhea paimennusinnostus on taas syttynyt, ja haluaisin päästä kisaamaan niin FCI:ssä kuin ASCA:ssa ensi kesänä Wiccan kanssa. Se ei ole kaikkein intensiivisin työskentelijä, mutta tehdään hommia yhdessä ja Wicca tykkää paimennuksesta, mutta paimentaa myös mulle, ei pelkästään itselleen. Nyt pitäisi vaan saada suuntakäskyt haltuun ja harjoitella myös ahtaita paikkoja (häkitys), niin se olisi kisavalmis. Katsotaan nyt kesällä pentuprojektin jälkeen mistä löytyisi kiva paimennuspaikka, ja koitetaan päästä paljon treenaamaan. Ongelma vaan on se, että minulla on jo aika paljon ajatuksia siitä, mitä ja miten haluan harjoitella, joten pitää löytää ohjaaja joka ei halua että me tehdään jotain ihan erilaista. Tai sitten joku paikka, jossa saa treenata itsenäisesti...

Taikan kanssa paimennusta sytyteltiin 3-4 kertaa nyt syksyllä. Pienestä söpöläisestä kuoriutui ihan paimennushullu, joka ei varmasti tekisi mitään muuta tässä maailmassa jos saisi valita. Hirveällä intensiivisyydellä se suhtautui hommaan, ja vähän turhaankin olisi halunnut pistää paimennettaviin lampaisiin vauhtia näykkimällä kintereistä vähän. Pariin kertaan jouduin puuttumaan tähän aika kovalla kädellä, ja se oli kuitenkin vähän liikaa nuorelle, pehmeälle koiralle. Päätettiin, että sillä on kyllä taipumuksia, muttei vielä tarpeaksi ikää vastaanottaa koulutusta, joten tästä jatketaan sitten ensi keväänä. Innolla kyllä odotan Taikan kanssa työskentelyä, voisin kuvitella sillä olevan silmänkäyttöä jonkun verran, ainakin kun katsoo paljon se tykkää silmää käyttää arkielämässä...

Lopuksi vielä itselleni muistiksi käskyt, joita olen Wiccan kanssa käyttänyt:

• Hakukaari kellon suunta: come by
• Hakukaari vastakelloon: way to me
• Kävely lampaita kohti: walk up
• Ajaminen: stay behind
• Lampiden tuonti minulle: get back
• Lampaista luopuminen/poispäin meno: out
• Pysähdys: istu/seis/maahan

Tuo pysähdys ei ole meidän bravuuri Wiccan kanssa, vaikka se on ihan helppo saada kävelemään lampaiden kanssa, niin pysähdys on hidas ja kankea. Istu on ehkä helpoin sille.

Vanha paimennuskuva vuosimallia 2015

Miten tavallinen koiraharrastaja päätyy kasvattajaksi?

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, niin haluaisin alkaa kirjoittamaan postauksia myös kasvattamisesta ja asioista kasvattajan näkökulmasta. Tuntui luonnolliselta, että aloittaisin tämän pohtimalla kasvattajaksi ryhtymistä omasta näkökulmastani. Miksi olen halunnut ryhtyä kasvattamaan koiria? Mitä kasvattaminen minulle merkitsee, ja miltä tuntuu olla kasvattaja? Itsereflektoinnin aika on nyt siis tullut, katsotaan mihin lopputuloksiin päädytään!

Mistäköhän innostus koirankasvatukseen on lähtenyt? Minusta tämä on tavallaan hassu kysymyksen asettelu, sillä ihmettelen enemmänkin miksi joku EI haluaisi ryhtyä kasvattajaksi :D Kasvattaminen tuntui vain niin luonnolliselta jatkumolta koiraharrastukselle, ja ihmettelen aina, miten kasvattajia on loppupelissä niin vähän. Salaisesti mietin välillä, että kyllä kai jokainen kasvattajaksi ryhtyisi jos siihen olisi mahdollisuus. Mikä voisi olla parempaa kuin omassa kodissa tuhisevat ihanat pienet rakkauspallerot? Kuka nyt ei haluaisi sellaisia tuoda tähän maailmaan? Eikö tämä ole jokaisen koiria rakastavan unelma? Kyllähän ne 6-viikkoiset naskalihampaat ovat aikamoisa riiviöitä ja kakkakoneita, mutta aika kuultaa kyllä muistot sopivasti aina ennen seuraavaa pentuetta... Eikös?

Disney-pentue 1 viikon ikäisinä

Totuus on kuitenkin se, että suurin osa koiraharrastajista ei kasvata tai haluaisikaan kasvattaa. Syitä on varmasti monia, mutta selvästi kasvattajaksi ryhtyminen ei ole itsestään selvä kehityssuunta kaikille. Miksi minä sitten olen päätynyt siihen? Vastausta tähän pitää katsoa paljon kauempaa, oikeastaan ihan lapsuudestani jo. Paljastan teille nyt suuren salaisuuden, mitä ei saisi rotukoirapiireissa ääneen sanoa. Perheemme teki kaksi pentuetta sekarotuisella Stella-koirallamme. Ja kun sanon, että perheemme teki, niin tarkoitan 10-ja 12-vuotiasta minua. 10-vuotias minä vei juoksuisen Stellan koirapuistoon yksi ilta ihan sillä mielellä, että sillä tavalla saadaan aikaiseksi koiranpentuja. Tämä osoittautui hyvin toimivaksi, ja meillä oli ikimuistoinen kesä mökillä koiranpentulauman kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin 12-vuotias minä ymmärsi jo jotain jalostuksen päälle, sillä pohdin tarkkaan, että minkä rotuisella uroksella haluaisin seuraavat pennut. Lapsuuden parhaat muistot ovatkin pentuihin kytköksissä, ja siitä asti tavoite on ollut selvä, halusin olla isona koirankasvattaja.

Kun sitten 15-vuotiaana otin ensimmäisen aussieni Danten, haaveilin jo salaisesti narttukoirasta, ja kasvattamisesta. Narttuja syntyi surukseni vain yksi, ja se oli luvattu toiselle, joten tyydyin urokseen ja laitoin pentuhaaveet syrjään. Lopulta tämä oli varmasti hyvä juttu, sillä en olisi ollut vielä tuolloin valmis rotukoirakasvattamisen piiriin. Kolme vuotta myöhemmin haettiin Ruotsista Dracu, ja salaa haaveilin, että siitä tulisi kasvatustyöni kantanarttu. Toki kasvattajalle en tätä myöntänyt, sillä tiesin etteivät kasvattajat onnesta pomppien myy koiriaan kasvatushaaveista haaveileville nuorille koiratytöille. Viimeiset vuodet olin opetellut lähes ulkoa kaikki sukutaulut koiranetistä, pitänyt omaa kirjaa kaikista tiedossa olevista epilepsia-aussieista ja niiden sukutauluista, tehnyt exeleitä HSF4-tuloksista ja surffannu niin monen aussiekasvattajan kotisivuilla, että tiesin kaikki kotimaiset koirat sekä ison kasan ulkomaisia koiria myös. Messarin rotukehän laidalla tiesin kaikki koirat, kasvattajat, sukutaulut ja terveystulokset. Juttelin kaikille ja imin itseeni tietoa rodusta. Monet asiat vaikuttivat mustavalkoisilta, harmaata aluetta ei ollut. En voinut ymmärtää, kuka käyttäisi jalostukseen C-lonkkaista koiraa, koiraa jonka sukutaulussa oli epilepsiaa tai koiraa jolla ei ollut luonnetestiä (tai vielä pahempaa, koiraa jolla oli hylätty luonnetesti)! Minulle kasvoi mielipiteitä koirista ja linjoista pääasiassa internetistä, jossa tietoa oli niin paljon saatavilla.

Kun sitten Dracun pennuttaminen tuli ajankohtaiseksi joskus vuonna 2012, opiskelin yliopistossa ensimmäistä vuottani, ja asuin 16-neliöisessä luukussa. Dracun kasvattaja Isabelle oli puhunut jo vuosia, että hän haluaisi liisata Dracua yhden pentueen verran. Minulla oli kovasti mielipiteitä urosehdokkaista, mutta samalla piti myöntää, etten voisi itse tässä elämäntilanteessa tehdä pentuja Draculla. Joten annoin Isabellen hoitaa pennuttamisen. En ollut aluksi kauhean innostunut hänen urosvalinnastaan, mutta ajattelin, että teen pian Draculla omat pennut sillä jenkkiuroksella, jota halusin käyttää. Lopulta päätös liisata Dracua osoittautui oikeaksi, ja pääsin seuraamaan varsin läheltä koko pennuttamisprosessia, ja olemaan synnytyksessä mukana. Vähän kuin vahingossa yksi pentu sitten lähti Ruotsista meidän matkaan. Eihän niitä pieniä sinisiä silmiä voinut jättää taakse, kun olin haaveillut sinisilmäisestä red merlestä jo vuosia.

Dracun ensimmäinen pentue 1. päivän ikäisinä <3

Tästä ne omat konkreettiset suunnitelmat sitten lähtivät liikkeelle. Surffasin nettiä hirveällä vimmalla etsien sitä täydellistä urosta Draculle. Halusin matkata Amerikkaan astuttamaan sen, mutta rahaa ei ollut. Aloin katsoa urosta lähempää. Kukaan suomalainen koira ei mukamas kelvannut, halusin työlinjaisen uroksen joka olisi jotain sukua, mitä Suomessa ei ollut. Olin jo niin monta vuotta haaveillut kasvattamisesta ja oman linjan luomisesta, että kriteerit olivat korkealla. Halusin olla Suomen Paras Kasvattaja. Näin vaatimattomasti on hyvä asettaa tavoitteet ennenkuin yhtään pentuetta on kasvatettu. Olin pitkään ajatellut, että monet kasvattajat menivät sieltä, missä aita on matalin, käytettiin omia uroksia tai lähellä asuvia uroksia ja lisättiin vain koirien määrää, koska kysyntä oli kasvanut niin nopeasti. Vain joillain kasvattajilla tuntui olevan mitään kunnianhimoisempi visioita, joiden eteen oltiin valmiina näkemään vaivaa ja rahaa. Joten minä halusin käyttää mahdollisimman paljon vaivaa ja rahaa, luonnollisesti. Kennelnimi oli sitten tässä välissä anottu, kotisivut valmiina ja nyt vain niitä pentuja tekemään! Mikäs siinä voisi niin vaikeaa olla? Vaaleanpunaiset lasit silmissä sukelsin siis pää edellä koirankasvatuksen syövereihin.

Ensimmäinen pentueeni syntyi lopulta kesällä 2014. Koko prosessi sujui oppikirjan mukaan, lennettiin Saksaan astutusmatkalle, Dracu oli helppo astuttaa ja se synnytti ongelmitta ja osasi hommansa. Onneksi, sillä tämä kasvattajan alku oli ihan paniikissa. Pentukyselijät aiheuttivat välillä harmaita hiuksia, ja itkua myös, mutta lopulta kaikille löytyi se upea oma koti. Vähän sekavasti pentuajasta huolimatta oltiin selvitty hengissä ekasta koetuksesta! Toki edessä oli vielä murhetta, kun kaikkien pentujen terveystulokset eivät olleet toivotunlaiset, mutta onnistuin kaivamaan itseni syyllisyyden kuopasta ulos. Oli kuitenkin ihan mahtava huomata, miten omista kasvateista kasvoi sellaisia aussieita, joita itsekin haluaisin omistaa. Takapakeista huolimatta elämä jatkui uusien suunnitelmien muodossa; Dracun kolmas pentue, Wiccan tulevat pentueet, sijoitusnarttukin haettiin Itävallasta. Halusin luoda kunnon pohjaa kasvatustyölle, josta lähtisin sitä tekemään seuraaviksi vuosikymmeniksi. Dracu kuitenkin kuoli ennen kolmatta pentuetta, Wiccan ensimmäinen pentueyritys meni erittäin pahasti pieleen, ja pari uutta narttua haettiin ulkomailta. Aloin myös pikku hiljaa tajuamaan, että matka arvostetuksi ja menestyneeksi kasvattajaksi olisi hieman kivinen, ja täynnä yllätyksiä, joihin ei pysty varautumaan!

Kasvattaja ja ensimmäinen oma pentue

Näin alussa kasvatus on itsensä todistelemista muille. Kun ei ole vielä nimeä ja tunnettavuutta, pitää vakuuttaa koko kansa osaavuudestaan. Jos ei suoraan kilpailla muiden kasvattajien kanssa, niin ainakin verrataan itseään jatkuvasti muihin. Olen aina ihan pikkaisen kateellinen, jos jollekin on tulossa ihan huippu pentue. Olen myös ihan pikkuisen omahyväinen, jos koen, että minulla on todella hyvä pentue suunnitteilla tai tulossa. Typerää, ehdottomasti, mutta kyllä näitä tuntemuksia vain on. Pikku hiljaa yritän päästä siihen pisteeseen, että olen onnellinen kun joku tuo mahtavia koiria tänne tai tekee tosi hienoja pentueita. Voin ehkä itsekin hyödyttää kasvatustyössäni niitä, ja koko populaatio Suomessa hyötyy uudesta verestä. Suhde muihin kasvattajiin on kuitenkin välillä hankala, sillä kaikki tuntuvat kokeneemmilta, paremmilta ja kaiken lisäksi vakavasti otettavilta aikuisilta. Vaikken nyt itsekään ole enää mikään teini (vaan pian 27-vuotias), niin tunne omasta nuoruudesta muiden silmissä on vahva. Olenko vakuuttava kasvattaja, kun lähes kaikki pennunkyseljät ovat minua vanhempia, samoin kasvattajat? Vuosia olin koiraharrastuksessa se nuori, joka pummi kyytejä kun ei ollut tarpeeksi vanha omaan ajokorttiin. Tuosta junnun roolista tuntuu vieläkin olevan vaikea päästä ulos, etenkin kun olen tekemisissä vielä monen ihmisen kanssa jotka tunsivat minut 15-vuotiaana harrastajana.

Välillä uusi rooli kasvattajana tuntuu myös vieraalta. Kasvattaja on kuitenkin aina ollut minulle lähes puolijumalan oloinen tietäjä, jonka sana on laki ja joka tietää kaikesta kaiken. Kasvattajia on kunnioitettu, ja ehkä vähän jopa pelätty. Jos aikanaan Danten kasvattaja olisi sanonut minulle jotain ilkeää, olisin varmasti musertunut ihan täysin. Koitankin aina pitää tämän mielessä, kun vastaan pennunkyselijöille tai olen yhteydessä pennunomistajiini. Vaikka he eivät pitäisikään minua minään guruna, niin kasvattajalta tuleva arvostelu omaa koiraa kohtaan voi tuntua todella kamalalta. Toisaalta arvostan myös kasvattajien mielipiteitä asioista, koirista ja kasvattamisesta, ja sekin tuntuu kurjalta kun he eivät näitä näkemyksiään halua jakaa. Ehkä jotkut varjelevat salaisuuksiaan muilta, mutta toiset ovat oppineet pysymään ongelmista poissa olemalla hiljaa. Voisin itsekin koittaa tätä harjoitella, ihan viattomina tarkoitetut kommentit voivat kiertää suusta toiseen ja yllättäen voi löytää itsensä ihan kamalasta liemestä jonkun toisen kasvattajan kanssa. Väärinymmärrysten ja uudelleen kerrottujen juttujen seuraukset voivat olla isot, etenkin ihmiselle joka tuppaa sanomaan mielipiteensä vähän turhan rehellisesti ja suoraan. Toisaalta myös minusta välillä tuntuu, että kasvattajat vetävät vähän turhankin hanakasti aina hernettä nenään, ja voitaisiin selvitellä asioiden oikeaa laitaa ennenkuin lähdetään kirvestä heilutellen sotaan.

Uutena, vasta harjoittelevana kasvattajana muiden kasvattajien apua ja tuki olisi kamalan tärkeää. Millaisen vastaanoton olen sitten saanut? Apua olen kysellyt muutamilta kasvattajilta, jotka tunnen ja joiden mielipiteisiin luotan, mutta aika vähän kontaktia kasvattajat tuntuvat pitävän keskenään. Yleensä vastaavat kun kysytään jotain, moikataan kun nähdään, mutta kauheasti ei vaihdeta kokemuksia, osaamista tai tietoa. Hirveästi haluaisin pitää yllä kontakteja muihin kasvattajiin, mutta sen aloittaminen tuntuu olevan ison kynnyksen takana. Parin toisen hyvin pienimuotisen kasvattajan kanssa vaihtelen viestejä, mutta etenkin kokeneempia kasvattajia tuntuu olevan kynnys lähestyä. Kukaan ei ole oikeastaan lähestynyt minua, paitsi jotkut ulkomaiset kasvattajat. Jostain syystä monet eurooppalaiset kasvattajat ovat hirmu kivoja ja helposti lähestyttäviä, ja heidän kanssaan tiedon vaihto käy vaivattomasti facebookissa. Olen oikeastaan enemmän yhteydessä ei-suomalaisiin kasvattajiin, kuin suomalaisiin. Ehkä siinä on taustalla se, ettemme kilpaile niin suoraan pennunottajista ulkomaisten kasvattajien kanssa. Suomessa piirit ovat kuitenkin pienet, ja kilpailu "hyvistä" pennunottajista on olemassa. Kyllä itseäkin on muutamaan otteeseen harmittanut, kun pennunottaja on mitään sanomatta hypännyt omalta pentulistaltani toisen kasvattajan pentulistalle, eivätkä yksinkertaisesti enää vastaa viesteihin. Pitäisi kuienkin vain pitää mielessä, että eivät ne kasvattajat ole houkuttelemassa pennunottajia minulta pois, vaan ongelma on joissain pennunottajissa. Onneksi on myös niitä ihania pennunottajia, joista muodostuu hyviä ystäviä ja jotka jaksavat antaa uskoa omaan kasvatustyöhön <3

Mitä ajattelen sitten tällä hetkellä kasvattamisesta, miksi sitä haluan yhä tehdä ja mihin suuntaan homma on menossa? Takapakeista, negatiivisista jutuista ja ongelmista huolimatta tie on tällä hetkellä selvä. Kasvattaminen on se, mitä haluan eniten tehdä koiramaailmassa. Minulla on selkeä visio linjasta ja tyypistä, joita haluan kasvattaa. Minulla on sellaista koiramateriaalia, jonka uskon olevan hyvä lisä suomalaiseen aussiepopulaatioon. Suurimmat syyt kasvattamiselle ovat kuitenkin tätä itsekkäämmät. Rakastan pentuja. Rakastan pieniä pentuja ja kaikkea pennuttamiseen liittyvää. Rakastan yhdistelmien suunnittelua. Se on kuin palapelin tekoa, ja kaikki palat pitää löytää ja sovittaa yhteen juuri oikein. Se on jännittävää ja on mahtava nähdä, kun kovan suunnittelun tuottama työ vihdoin ilmenee pentuina. Minusta on myös ollut mahtavaa koota ympärilleni oma porukkaa pennunottajista, jotka olen saanut itse valita. Valinnassa onkin painotettu läheistä sijaintia ja "hyviä tyyppejä", joiden kanssa on sitten kiva viettää aikaa ja joille voin järkätä kaikkea tekemistä. Toki haluan olla myös menestynyt kasvattaja, jolta kaikki haluavat pennun ja jonka kasvatit ovat pärjänneet harrastus-ja kisarintamalla ja jotka ovat mahdollisimman terveitä myös Koiranetin standardeilla. Tärkeimpää on kuitenkin se, että omistajat ovat koiriinsa tyytyväisiä, koirilla on hyvä elämä ja ne ovat myös Koiranetin tilastojen ulkopuolella terveitä.

Jatkuvasti huomaan, miten mielipiteeni koirista, harrastamisesta ja jalostuksesta muuttuvat. Asiat eivät enää ole niin mustavalkoisia, ja hyviä mielipiteitä on monia erilaisia. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita, eikä minun pitäisi kritisoida muita liikaa, eikä yhtä lailla verrata itseäni liikaa muihin. Toki omaa tekemistä on hyvä reflektoida, mutta muiden ajatukset eivät saa olla se suurin vaikuttaja omiin päätöksiin. Pitää tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä ja fiksulta. Pitää katsoa jalostuksessa kokonaisuuksia, ja miettiä, miten nyt tehdyt päätökset vaikuttavat 10 vuoden päästä? Ei pitäisi miettiä vain kutakin yhdistelmää erikseen, vaan suurempia linjauksia omalle kasvatukselle. Jos käyttää jatkuvasti samoja linjoja, ajaa itsensä kasvatuksellisesti sumppuun tai täytyy nostaa sukusiitosprosenttia. Jos taas käyttää vain kaikkia suosittuja linjoja, miten vaikea on jossain vaiheessa edetä enää? Jalostustilastoissa pitää muistaa myös katsoa, mitkä koirat ovat tuottaneet eniten 2. ja 3. polven jälkeläisiä, eikä keitä on vain käytetty eniten. Ei pitäisi liian tiukalla kädellä karsia jalostusmateriaalia, tai rodun monimuotisuus kärsii. Pitää myös ymmärtää, ettei täydellisiä yhdistelmiä ole, mutta pidemmällä aikavälillä voi viedä kasvattejaan siihen suuntaan, mihin haluaa. Yksi yhdistelmä ei voi heti tuottaa niitä visioimiaan täydellisiä koiria, mutta se voi viedä pitkällä tähtäimellä lähemmäs omia tavoitteitaan.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että kasvattajatkin ovat vain ihmisiä siinä missä muutkin. Ei tarvitse olla joku yli-ihminen, että uskaltaa alkaa kasvattamaan. Tarvitsee vain olla joku visio, riittävästi rahaa hukkaan heitettäväksi (tai minun tapauksessa, mahdollisuus opintolainaan) ja ripaus hulluutta ja voilá, ainekset kasvattamiseen ovat kasassa!

Kasvattaja ja tulevaisuuden jalostustoivo Wicca

Uusi vuosi, uusi ulkonäkö ja uusi suunta

Uuden vuoden kunniaksi blogi sai pitkään kaipaamansa uuden lookin! Löysin toisen blogin (ihanan Ilon blogin) kautta MaiSun bannerit, ja tilasin oitis itselleni oman. Siitä tuli kyllä ihan mielettömän hieno, voin lämpimästi suositella kaikille hänen palveluitaan. Tilasin myös häneltä jotain muuta kivaa, siitä sitten enemmän kun on valmistunut. Päivittelin blogin ulkoasua vähän muutenkin, toivottavasti tätä nyt jaksaa katsella jonkin aikaa. Kertokaa ihmeessä lukijat (jos teitä nyt on :D), jos pidätte tai joku asia häiritsee!

Blogin ulkoisen päivityksen lisäksi olen miettinyt blogin sisältöä. Blogi palveli alkuun treenaamista, ja vuosia olen kirjoitellut tänne raportteja kisoista ja treeneistä. Kirjoitusinto näistä on laantunut, joten blogin päivitys on myös vähenytynyt huomattavasti. Olenkin miettinyt nyt pitkään, että mikä virka tällä blogilla on, ja miksi sitä haluan pitää. Yleisiä kuulumisia meidän elämästä on toki vielä kiva kirjoitella aika ajoin, mutta olisiko jotain muuta sisältöä? Nyt olen kypsytellyt ajatusta siitä, että voisin kirjoitella myös kasvattamisen näkökulmasta postauksia. Olisi kiva pukea ajatuksia kasvattamisesta, aussieista ja omista koirista sanoiksi. Jotenkin tuntuu, että kasvattajien ja perus harrastajien välillä on kuilu, jossa kasvattajat ovat omissa pienissä kuplissaan. Kasvattajat eivät yleensä kauheasti avaa muille ajatuksiaan kasvatuksesta, perusteluita yhdistelmistään tai näkemyksistään. Kasvattajien välilläkään tällaista vuoropuhelua ei kauheasti tapahdu. Monesti selailen kasvattajien nettisivuja, ja mietin, mitä he hakevat yhdistelmillään tai miksi he tekevät juuri näitä parituksia. Olisi kauhean mielenkiintoista ja opettavaista päästä kurkkaamaan heidän ajatusmaailmaansa. Kasvattajien sisällä asuu paljon hiljaista tietoa rodusta, kasvattamisesta, terveydestä, genetiikasta jne. Haluaisin antaa osuuteni keskusteluun, ja ehkä siitä olisi jollekin jotain hyötyä, tai vähintään minä pääsen pukemaan ajatuksia sanoiksi, joille voin naureskella 10 vuotta myöhemmin vanhempana ja viisaampana! Joitain teemoja olenkin miettinyt jo, mm. vinkkejä pennunkyselijöille, geenitestien hyödyt ja haitat, virallisten terveystulosten merkitys, oikean uroksen löytämisen prosessi sekä linjaerot. Katsotaan, miten tämä ajatus nyt lähtee liikkeelle.

Perinteisesti toki olen myös tehnyt vuodenvaihteessa katsauksen edelliseen vuoteen ja suunnitellut uutta. Koska 2016 oli Dracun sairauden ja menettämisen värittämä, suuntaan katseen mielummin tulevaan. Wiccan pentuprojekti on kevään (toivottavasti) tärkein asia, jonka ympärillä kaikki muu tulee kietoutumaan. Toivotaan isoa pentuetta, ja aikaista kevättä jotta voidaan ulkoilla pentujen kanssa mahdollisimman paljon. Wicca saa jäädä mammalomalle kevääksi, ja se aika tehotreenataan Taikan kanssa. Olisi tarkoitus opettaa agilityesteet ennen kevään ohjattujen agilitytreenien alkamista. Taikan kanssa pitää panostaa paljon intoon, motivaatioon ja vauhtiin. Kesän projektit tulee olemaan juoksukontaktit ja 2by2-kepit. Tokoa pitäisi myös treenata, ja löytää ryhmäpaikka jotta saataisiin vakituista häiriötreeniä. Kesällä voidaan sitten treenata jo molempien koirien kanssa, ja agilityn ja tokon lisäksi haluan päästä paimentamaan säännöllisesti. Molempien kanssa voisi myös harkita paimennuskisoja loppukesäksi. Lisäksi haluan nähdä kasvatteja paljon, ja järkätä heille kaikkea tekemistä leirien, koulutuspäivien ja kisojen merkeissä. Innolla myös odotan, että saataisiin lisää hyviä tyyppejä Red'n Ready-tiimiin mukaan!

Koirakohtaiset tavoitteet vuodelle 2017:

Wicca

• agilityssa nousu maksi3-luokkaan
• tokossa VOI-luokan korkkaus
• BH-koe
• paimennuksessa ASCA started-luokka ja paimennuksen esikoe
• onnistunut pentuprojekti

Taika

• tokon ahkera treenaus, syksyllä alo-luokka
• agilityssa juoksukontaktien harjoittelu ja vauhtipainotteinen opetus
• paimennuksessa paimennustaipumuskoe
• terveystutkimukset

Kasvatustavoitteet

• 2. pentue 
• Disney-pentueen luonnetestit
• yhteissilmätarkastus
• kevään viikonloppuleiri Helsingissä
• kesän paimennusviikonloppu
• loppukesän "iso" leiri koiraleirikeskuksessa
• Team Red'n Ready-logolla varustetut treeniliivit, takit yms

Lopuksi vielä Lauran tekemä mainos tulevan kevään projektista <3 

Pieni jouluinen road trip Itävaltaan

Wicca sitten meni kuin tilauksesta aloittamaan juoksut joulun edeltävänä viikonloppuna. Kovasti olin toivonut näin tapahtuvan, sillä mulla olisi kahden viikon joululoma yliopistolta ja hyvin aikaa lähteä astutusmatkalle Itävaltaan. Toki jouluun tuli näin hieman yllätyselementtejä, kun päätettiin lähteä jo 25. päivä ajamaan. Sunnuntai on täällä Saksassa hyvä ajopäivä, sillä rekat eivät saa silloin ajaa motareilla, eikä ajateltu teillä olevan kauheasti ruuhkaa joulupäivänä.

Toki Wicca järjesti hieman hampaiden kiristelyä - kirjaimellisesti! - ennen matkaa. Torstaina huomasin, että sillä on yksi pahasti katkennut hammas. Pienen konsultaation jälkeen todettiin, että se on pakko poistaa ennen pentuja, sillä tulehdusriski olisi iso ja tiinettä narttua ei kannattaisi lähteä nukuttamaan. Onneksemme saatiin meidän täkäläiseltä sympaattiselta eläinlääkäriaseman vanhalta saksalaiselta herralta aika heti perjantaiaamuksi. Ylärivistön p2-hammas sai siis lähtöpassit. Parissa tunnissa sain jo hakea Wiccan kotiin toipumaan. Hirveällä ryminällä se heitti itsensä eläinlääkärin heräilyhäkistä kun ovi avattiin, ja sitten hoippui ihan kännisenä mun perässä ettei sitä varmasti taas unohdettaisi. Pari tuntia se sitten virkosi lääketokkurasta, mutta olisi jo illalla selvästi halunnut ruokaa.

Vielä ihan kännissä, Wicca otti kotona ensitöikseen lelun suuhun tutiksi <3 

Samana iltana Wiccaa kiusattiin vielä vähän lisää, kun käytiin ottamassa ensimmäinen progesteronitesti. Jouduttiin ajamaan vähän kauemmas isomalle klinikalle, jossa oli hirmuinen määrä potilaita ja ihan erilainen tunnelma kuin pienessä yhden lääkärin vastaanotossa. Suureksi ihmeekseni kyseisen klinikan progetesti ei kertonut meille numeroita, vaan vain juoskujen vaiheen? Olin erittäin hämmentynyt, mutta kuulemma esikiimassa Wicca vielä oli 8. juoksupäivänä. Eli ilmeisesti LH-piikkiä ei ainakaan vielä ollut. Suositteli, että käydään uusimassa sunnuntaina tai maanantaina. No päätettiin kuitenkin, että pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa lähteä jo sunnuntaina reissuun kun hotellikin oli jo varattu.

Lauantaina vietettiin joulua, ja Wicca oli jo ihan toipunut hammasoperaatiostaan. Lähdettiin sunnuntaina ajamaan 10 aikaan, ja oltiin perillä vähän 19 jälkeen. Ruuhkaa oli enemmän kuin olin ajatellut, mutta motarilla ollut peräänajon takia seistiin ainakin tunti ylimääräisessä ruuhkassa. Kuitenkin varsin pitkä reissu, 800 km/suunta! Kun vihdoin saavuttiin hotellille ei enää jaksettu lähteä Rangon luokse, vaan päätettiin käydä aamulla katsomassa mitä ne toisistaan tuumaisivat.

Pari ekaa päivää käytiin Rangon luona, mutta ilman mitään tuloksia. Rango oli kiinnostunut kyllä, Wicca seisoi jo, mutta aina kun se yritti selkään niin Wicca vinkaisi ja karkasi alta. Antoi pari kertaa hammastakin Rangolle. Aika pian Rango sitten aina luovutti yrittäimisen kanssa. Fiilikset alkoivat olla aika maassa, kun astumisesta ei tullut mitään. Päätettiin kuitenkin käydä ottamassa keskiviikkona uusi proge, ja sitten mietittiin yhtä varaurosta. Onneksi progesteronitesti antoi uskoa, sillä yllättäen Wiccan progearvot olivat vielä tosi matalat, 6,36 nmol/L. Eli ei ihme ettei antanut vielä astua! Jännää kyllä, koska oli jo 13. juoksupäivä, viime juoksuissa se oli tuolloin huomattavasti korkeammalla... Torstaina alkoi näyttää paljon lupaavammalta, mutta ei vieläkään onnannut. Wicca päästi Rangoa jo selkään, muttei pidemmälle. Perjantai-aamuna sitten vihdoin astutus onnistui, ja koirat jäivät kiinni! Koska oltiin varattu hotelli vain su-pe, ja ajateltu lähteä perjantaina kotiin, niin päätettiin käydä ottamassa vielä yksi proge ennen tätä. Ihan vain että voitiin varmistaa astumisen tapahtuneen hyvään aikaan. Porge oli noussut paljon, 18,10 nmol/L mutta eläinlääkäri suositteli vielä yhtä astumista seuraavana päivänä. Joten buukattiin yksi yö vähän kivemmassa hotellissa ja lauantaiaamuna saatiin vielä yksi hieno astuminen! Jännä kyllä miten tarkka Wicca oli tuosta astumisesta, päästi selkään kyllä vain parhailla päivillä. Hyvä tietää tulevaisuudenkin kannalta toki!

Onnellinen nuori pariskunta ;)

Lähdettiin kotimatkalle sitten heti lauantaiaamuna astumisen jälkeen, koska haluttiin keretä kotiin ennen kuin uudenvuoden aaton paukuttelu alkaisi ihan todenteolla. Vähän jännitti, että miten Taika suhtautuisi niihin. Se on kuitenkin aika herkkis ja muutenkin herkässä iässä, jossa säikähdykset voisivat helposti jäädä elinikäisiksi traumoiksi. Ruuhkaa ei ollut käytännössä yhtään, ja päästiin ajamaan lähes koko matka päivänvalossa. Oltiin kotona kuuden aikaan illalla, juuri ennen pahinta pauketta. Auton mittariin oli kertynyt vaivaiset 2400km viikon matkasta. Toki ajeltiin Itävallassakin aika paljon, käytiin Ninan (Rangon omistajan) luona 1-2 krt päivässä ja seikkailtiin Wienissä myös. Kaiken kaikkiaan oli erittäin onnistunut matka, ja toivotaan nyt ihan kauheasti, että reissu tuotti myös hedelmää. Jos Wicca tuli tiineeksi, niin pentujen laskettu aika olisi maaliskuun ihan alussa! Pentusuunnitelmat on myös päivitetty kotisivuille :)

Loppuun haluan myös toivottaa kaikille hyvää joulua, ihanaa uutta vuotta ja paljon terveisiä Saksasta!

Aina niin edustavat <3

Wiccan mielipide joulukuvissa poseeraamisesta

Pienet karvaiset joulutontut <3