perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kriminaalit jo 4 kk vanhoja!

Treffattiin Kriminaali-pentueen kanssa viime su-ma pentutreenien merkeissä, paikalla 5/6 pennusta. Sunnuntai-iltana käytiin Espoossa AST:n kentällä tekemässä pentuagilitya minun ohjauksella, ja treenien jälkeen hengattiin varmaan tunti riehuttamassa koiria läheisillä nurtseilla.

Vitsit kun on kyllä taitavia pentusia! Pentuagissa tehtiin keinun alasmenon paukauttelua, putkeen hakemista, estetarjoamisen perusteita, irtoamistreeniä namikipolle ja ohjaajan perään juoksua. Vimma ja Leia ovatkin näitä kaikkia jo tehneet, ja tekivät hieman haastavampia juttuja, kun taas Aina ja Nitti olivat agikentällä ekaa kertaa. Todella hyvin kaikki kuitenkin tekivät sisaruste häiriöstä huolimatta. Kaikki myös ovat hyvin ahneita, ja leikkivät yllättävän hyvin etenkin huomioon ottaen sen, että pentusilta puuttuu varmaan puolet hampaista! Kaikki agilitytreenikuvat.
Treenien jälkeen käytiin ottamassa vielä 4-kuis poseerauskuvat, ja annettiin pentujen riehua (ja isompien kanssa siinä samalla). Puolivitsillä ehdotin, että kokeillaanko joukkokuvaa pennuista. Omistajat sitten innostuivat, ja yllättävän hyvin väsytetyt pennut malttoivat istua rivissä. Anne räpsi aivan ihania kuvia taas kerran, iso kiitos niistä! Kaikki pose-ja riehukuvat.
Aina (Red'n Ready Partner in Crime)
Leia (Red'n Ready Diamond Thief)

Nitti (Red'n Ready Prison Break)
Vimma (Red'n Ready FBI Most Wanted)
Pekko (Red'n Ready Criminal Mastermind)
Maanantaina tavattiin Malminkartanon Sirkuskentällä Tiia Hämäläisen vetämien pentutokotreenien merkeissä. Viime viikon maanantaina oli myös samanlaiset treenit, ja eiköhän tässä loppukesästä tokoilla ihan suht. säännöllisesti. Ihanaa, kun Tiia veti treenit, ja mä pystyin vain rentoutua ihastelemaan super taitavia pentusia! Treenit aloitettiin ryhmänä, jossa pennut muodostivat rivin ja vuorotellen pujottelivat riviä. Tehtiin myös pareina ristikkäin seuraamista, pentuporukan läpi luoksetuloa yms. Lopuksi oli puolisen tuntia aikaa lyhyelle yksilötreenipätkälle, jossa katsottiin mm. seuraamista, perusasentoa, ruutua ja noutoa. Kaikki tokokuvat.


Treenien lopuksi käytiin taas leikkituokioll Malminkartanon nurtseilla, missä pennut leikkivät jo huomattavasti laiskemmin kuin eilen! Ihanaa oli päästä näkemään kunnolla (lähes) koko pentuetta, ja huomata miten paljon omistajat ovat pentujensa kanssa tehneet hommia! Seuraava tapahtuma on suunniteltu elokuun alulle, kun meillä on kasvattien paimennuspäivä Seutulassa, jonne myös lähes kaikki Kriminaalit tulevat kokeilemaan. Jospa joku innostuisi myös paimennusharrastuksesta.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Alkukesän agilitykuulumiset

Me ollaan treenattu ennätyksellisen ahkerasti nimenomaan agilitya koko alkukesä! Taikalla on ollut kerran viikossa ohjatut agilitytreenit, samoin Wiccalla, ja lisäksi olen kouluttanut omaa ryhmää. Ohjattujen treenien lisäksi ollaan käyty 2-4 krt viikossa tekemässä omatoimitreeniä joko yksin tai kaverin kanssa. Kauheasti ei olla kisaamaan keretty, oltiin toukokuun loppu Italiassa lomalla pari viikkoa ja kesäkuusa ei oikein ole kisoja ollut. Yhdet ASCA-agikisat käytiin toukokuussa, ja reissun jälkeen yhdet normikisat.

Suurin agility uutinen on, että mut ja Wicca valittiin Suomen Agilityliiton valmennusrinkiin TopTeamiin 2017-2018! Edessä on neljä valmennusleiriä, ja toivottavasti paljon uusia oppeja ja tavoitteellisuutta tiedossa! Ollaan erittäin onnellisia tästä, hain aikanaan Dracun kanssa parikin kertaa TopTeamiin, muttei ikinä päästy. Nyt ilmeisesti sinne on otettu kehittyviä koirakoita, jotka eivät ole vielä "huipulla", ja semmoisia me kyllä Wiccan kanssa ollaan. Wiccassa olisi paljon potentiaalia, mutta pitäisi saada vähän tsemppausta että päästäisiin kehittymään tästä eteenpäin... Itselle on ollut aina helpompi kouluttaa nuoria koiria, kuin viedä kisakoiraa eteenpäin. Eka leiri on syyskuussa, sitä odotellessa!

Wiccan kanssa yleisesti ollaan treenattu kerran viikossa rataa ohjaajatreeneissä, ja muuten harjoiteltu mm. kontakteja (juoksaripuomia) ja vireenhallintaa kisoissa. Irtoamista myös jonkun verran, asca gamblersia ajatellen. Lähinnä murhetta aiheuttaa rimat, joita Wicca iloisesti roiskii menemään. Odottelen kuin kuuta nousevaa pikkumaksi-luokkaa, jonne Wicca toivottavasti menisi. Jospa ne 40cm rimat ei tippuisi niin helposti? Kesän tähän mennessä ainoat viralliset kisat menivät aika penkin alle, olin itse aamusta asti kisapaikalla kisaamassa Pikin kanssa eka ykkösissä, ja päivä oli liian pitkä. Ei jaksettu oikein keskittyä, radat olivat haastavia täynnä ikäviä linjoja, ja Wicca varasti ekalla radalla kontaktilta ja tokalla lähdöstä. Molemmat keskeytin, kolmas jätettiin juoksematta. Rimoja tippui ja mulla meni hermo.

Taikan kanssa agility alkaa näyttää hyvältä, ja sen treenaamiseen olenkin lähinnä keskittynyt. Taikalle on kesän aikana tehty lähinnä keppejä (2by2-menetelmä, tekee kolmea paria nyt), juoksaripuomia (hieman korotettu, aloitus alasmenon puolivälistä, pallo valmiina palkkana), suuntakäskyjä (vas vas, oi oi) ja pieniä ratapätkiä. Hyppytekniikka pitäisi aloittaa, yksittäisellä esteellä ollaan hypyn tarjoamisen kautta nostettu 60cm korkealle rimaa. Sen lisäksi Taika osaa nätin keinun, minirenkaan ja hakee pimeitä putkikulmia. Vauhti ja innostus nousee koko ajan, nyt se on alkanut huutaa radan reunalla, jota ei tehnyt ennen. Selvästi agility on sen lemppari harrastus!
ASCA-agilitykisat olivat JAU-hallissa Sipoossa toukokuun lopulla. Kisasin Wiccan ja Pikin (Red'n Ready The Beast) kanssa, kun sen omistaja on aika pitkällä raskaana. Muutamat treenit oli Pikin kanssa alla, samoin Wiccan kanssa pentuprojektin jälkeen. Taisin juosta kaikkina kolmena päivänä molempien kanssa 4 rataa, eli 8 rataa päivässä, 24 rataa kolmessa päivässä. Aikamoinen urakka! Wicca ei saanut ihmeempiä tuloksia, tiputteli taas rimoja ja elite gamblersit olivat liian vaikeita. Yksi Q (eli nolla) saatiin regular novicesta. Pikille puolestaa tuli gamblers-luokasta open-titteli GS-O kahden nollan kanssa, ja ensi kisoissa se kisaa elite-luokassa. Se sai myös jumpers-novice tittelin JS-N ja muistaakseni yhden Q:n open-luokasta ja regular novice-luokasta.

Omaa muistia virkistääkseni lista koirieni asca-titteleistä ja Q-tuloksista:
Wicca: JS-O, GS-O, 1 x Q RS-N
Piki: JS-N, 1 x Q JS-O, 1,5 x Q RS-N, GS-O

Pikin kanssa oli kyllä siistiä juosta! Se menee niin lujaa, en ole ikinä ohjannut tuollaista tykkiä. Ja irtoaa kanssa ihan hullun hyvin. Lähinnä käännökset on vaikeita, se lukitsee esteitä tosi kaukaa ja pitää tehdä kovasti hommaa jos haluaa saada sen kääntymään. Jaakotukset olivat kovassa käytössä, ja persjättöjä ei kyllä uskaltanut tehdä. Kerran treeneissä sain Pikin jo täysiä päälleni, ja auts kun sattui kun se keilasi takaapäin! Kisasin Pikin kanssa myös yhdet normi kisat, joissa ei kyllä tuloksilla juhlittu. Katsotaan jos kävisin sen kanssa kesän aikana vielä parit startit, ainakin heinäkuun asca-kisoihin ollaan menossa Pikin ja Wiccan kanssa.
Lopuksi vielä Annen hieno pujottelukuvasarja Wiccasta! Vauhdin hurman kyllä näkee :D

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Disney-pentujen kanssa luonnetestissä

Kävimme pari viikkoa takaperin Disney-pentueen mustien Pikin, Tinkin ja Viivin kanssa luonnetestissä. Testi oli Kuopion takana Maaninkalla, ja Aussieyhdistyksen järjestämä. Tuomareina pitkän linjan aussieharrastaja Jorma Kerkkä (joka testasi myös Dracun aikanaan) ja Leena Berg. Reissuun pääsi myös Taika, ja ajettiin jo perjantaina Pikin omistajan Tiian kanssa luonnetestipaikalle. Hyvin sujui pitkä ajomatka, ja yövyttiin pe-la yö Haukkumajalla aitassa hyttysparvien ympäröimänä. 

Aamulla paikalle saapuivat myös Tinki ja Viivi omistajineen, ja kerettiin katsella useampi testisuoritus ennen omia, jotka olivat kaikki peräkanaa. Piki (Red'n Ready The Beast) pääsi aloittamaan, Viivi (Red'n Ready Snow White) meni seuraavaksi ja viimeisenä oli Tinki (Red'n Ready Pocahontas). Itse videoin kaikki suoritukset, mutta vähän oli ongelmia kameran kanssa ja ylikuumenemisen vuoks jäi ikävästi pari kohtaa kuvaamatta. Laitan videot tähän postaukseen, ja pienen yhteenvedon kaikista:

Piki yllätti minut heti alkuun olemalla todella varautunut testituomareita kohtaan. Aiemmin se oli käynyt jo molemmat testin ulkopuolella ystävällisesti moikkaamassa, mutta selvästi testitilanne oli sen mielestä todella outo, ja tuomarit käyttäytyivät äärimmäisen epäilyttävästi. Itse olen nähnyt Pikistä vain avoimen ja ihmisiä rakastavan puolen, mutta omistaja ei ollut kovinkaan yllättynyt, että epäilyttävässä tilanteessa Piki käyttäytyi näin. Sillä on paljon vahtiviettiä kuitenkin arjessa, ja varmasti viimeisillään raskaana olevaa mammaa piti puolustaa erityisen paljon. Muakin se katseli apuun katsomosta etenkin testin alussa. Piki kuitenkin hyväksyi testaajien käsittelyn läpi testin, ja lopetti uhkan loputtua puolustamisen. Ihan Pikin leikkiminen ei päässyt varautumisen vuoksi tässä oikeuksiinsa, sillä leikkimoottoria (ja moottoria muutenkin) tästä koirasta löytyy aika monelle muulle jaettavaksi. Varautuneisuus vaikutti kaikessa myös toimintakykyyn, mutta tuomarit kiittelivät että kerrankin pääsi oikein täysillä uhkaamaan koiraa, josta löytyi paljon voimaa puolustamisessa. Pimeässä huoneessa se juoksi samantien omistajansa luo, ja se testiosuus kesti ehkä 20 sekuntia. Piki palautui kaikesta kuitenkin hyvin, ja sieti laukaukset ilman ongelmia.


Pikin testi oli hyväksytty +144 pisteellä, ja laukausvarma. Osa-alueiden pisteet:


1+1aToimintakykyKohtuullinen15
2+3TerävyysKohtuullinen ilman jälj. jääv. hyökkäyshalua3
3+3PuolustushaluKohtuullinen, hillitty3
4+2aTaisteluhaluKohtuullinen20
5+1aHermorakenneHieman rauhaton35
6+2TemperamenttiKohtuullisen vilkas30
7+1KovuusHieman pehmeä8
8+2bLuoksepäästävyysLuoksepäästävä, hieman pidättyväinen30
9+++LaukauspelottomuusLaukausvarma
Yhteensä144

Viivi meni seuraavaksi, ja oli jännä huomata, että se oli melkein vastakohta veljelleen. Se oli aavistuksen varautunut, eikä sitä olisi liiemmin kiinnostanut mennä tekemään tuttavuutta tuomareiden kanssa. Hieman omistajaa Tiinaa epäilytti jo ennen testiä, että innostuukohan Viivi leikkimään tuntemattoman kanssa, eikä se kovin innostunutkaan. Hieman epäilytti heidän lelut, äidin kanssa sitten oli ihan kiva leikkiä. Viiviltä ei löytynyt yhtään puolustamishaluja tai osaamista, se seistä tapitti uhkaajaa, eikä tainnut mitään ääntä edes pitää. Seinässä se koitti lähinnä pakoon. Pimeässä huoneessa Viivi kipitti lähestulkoon omistajansa luo, mutta jäi ihmettelemään tilannetta parinkymmenen sentin päähän. Viivi oli arvostelunsa mukaan kohtuullinen lähes kaikissa osa-alueissa. Mitään suuria yllätyksiä ei testissä tullut, Viivi oli hieman pehmeä, tukeutui omistajaansa jännittävissä tilanteissa kuten kelkassa, eikä reagoinut laukauksiin.


Viivin testi oli hyväksytty +140 pisteellä, ja laukausvarma. Osa-alueiden pisteet:

1+1bToimintakykyKohtuullisen pieni15
2+1bTerävyysKoira joka ei osoita lainkaan terävyyttä1
3+1PuolustushaluPieni1
4+2bTaisteluhaluKohtuullisen pieni20
5+1aHermorakenneHieman rauhaton35
6+2TemperamenttiKohtuullisen vilkas30
7+1KovuusHieman pehmeä8
8+2aLuoksepäästävyysLuoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen30
9+++LaukauspelottomuusLaukausvarma
Yhteensä140
Tinki oli vuorossa kolmikosta viimeisenä. Tinki on pennusta asti muistuttanut minua eniten Dracusta, ja se suoriutui testistä aika samalla tavalla kuin emänsä. Se oli jotain Viivin ja Pikin väliltä puolushalussa, ja avoimempi testaajia kohtaan, jolloin se innostui leikkimään hyvin heidän kanssaan. Toimintakyky jäi +1 pimeän huoneen takia, jossa Tinki ei ihan meinannut uskaltaa ohittaa testaajaa pimeässä. Tinki suhtautui hyvin haalariin ja tynnyriin, se ei väistänyt niitä liioitellusti ja ei enää muistellut niitä pahalla, jolloin kovuus oli kohtuullisen kova. Itse tykkään, että koirat voivat olla hieman kovia, helpottaa arjessa todella paljon elämää! Tinki puolusti omistajaansa enemmän tosissaan kuin itseään seinässä, jossa se yritti ensin pakoon ja sitten haukkui vähän ahistuneena testaajalle. Mitään jäljelle jäävää hyökkäyshalua ei ollut, ja Tinki palautui muutenkin hyvin kaikista osa-alueista. Harmittavasti laukauksia en saanut kuvattua, mutta niissä ei selvästi ollut mitään ongelmaa, eikä tässä tarvinnut yhtään miettiä että mitenköhän tuomarit sen reaktiot tulkitsevat!


Tinkin testi oli hyväksytty +190 pisteellä ja laukausvarma. Osa-alueiden pisteet:

1+1aToimintakykyKohtuullinen15
2+3TerävyysKohtuullinen ilman jälj. jääv. hyökkäyshalua3
3+3PuolustushaluKohtuullinen, hillitty3
4+2aTaisteluhaluKohtuullinen20
5+1aHermorakenneHieman rauhaton35
6+3TemperamenttiVilkas45
7+3KovuusKohtuullisen kova24
8+3LuoksepäästävyysHyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin45
9+++LaukauspelottomuusLaukausvarma
Yhteensä190
Kaiken kaikkiaan oli todella mielenkiintoinen ja antoisa päivä! Harmi vain, ettei saatu enempää pentuja samaan testiin, toivottavasti muutkin käyvät kuitenkin myöhemmin luonnetestissä. Oli jännä huomata, miten erilaisia kaikki olivat. Tai toki tämän tiesin jo, mutta nyt se tuli vielä jotenkin konkreettisemmin esiin. Selvästi pentueessa on enemmän varautuneisuutta kuin Dracun ekassa pentueessa. Toisaalta näissä on ehkä enemmän voimaa myös harrastamiseen. Mutta ehdottomasti jos jotakuta jalostukseen käytetään, niin pitää etsiä avoin ja luoksepäästävä kumppani, koska varautuneisuus on arjessa aika usein ikävämpi piirre kuin avoimuus. Olin oikein onnellinen myös siitä, ett kaikki kestivät testin paineet, eikä kukaan paineisutunut kamalan paljon eivätkä ne reagoineet laukauksiin! Penueesta yksi on nimittäin todella ääniarka, joten vähän mietin että mitenköhän muut suhtautuvat paineen alla...

Taika hengasi koko päivän auton vieressä laukauksia kuunnellen, eikä sekään ilokseni näyttänyt niistä kovin välittävän. Kuunteli kyllä, muttei pelännyt tai hermostunut ollenkaan. Sehän oli nuorempana vähän äänireaktiivinen, mutta näyttäisi nyt tasaantuneen aika kivasti. Testin jälkeen käytiin vielä porukalla ottamassa vähän kuvia, ja suunnattiin Viivin omistajan Tiinan mökille, jossa koirat pääsivät onnellisesti vetämään rallia keskenään. Sunnuntaina tehtiin nopea pysähdys Lappeenrantaan katsomaan agilityn SM-kisojen yksilösuorituksia, mutta huonon sään vuoksi päätettiin jättää finaalit välistä ja ajaa kotiin. Kotimatkalla oli sitten kiva katsella live streamia, ja kotiin kerettiin ennen maksien finaalia jo, joten loppuilta kului kotisohvalla sitä katsellen!