maanantai 16. tammikuuta 2017

Mielikuvitus laukkaa -pennunodotusvaihe

Astutuksen ja ultran välinen aika on pahin, kun ei voi tietää onko narttu tiine vai ei. Wiccaa on toki vahdittu ihan haukkana, analysoitu sen masua, nisiä, ruokahalua ja käytöstä. Ultraa olen ajatellut ensi viikon torstaille (26.01), kun ensimmäisestä astutuksesta on 28. päivää. Oltaisiin voitu toki käydä ultrassa myös seuraavan viikon maanantaina samalla, kun haetaan koirapasseihin merkinnät ekinokokkus-matolääkkeestä kotimatkaa varten, mutta en mä kyllä pysty odottamaan yhtään ekstrapäivää... Wicca on saanut erityiskohtelua viimeiset viikot, päässyt sänkyyn kainaloon, saanut ekstraherkkuja ja rapsuja ja Taikaa on kylmästi käsketty pois. Wiccan kanssa meillä on sopimus, että 10 pentua olisi täydellinen määrä, 8 minimi ja 12 maksimi, kiitos. Hieman narttupainotteisempi pentue, mutta uroksia myös. Pidetään nyt sormet ristissä.

Torstaina 05.01 käytiin hakemassa herpes-rokotus. Ei muuten ollut mikään helppo homma, sillä rokotteessa on toimitusvaikeuksia eikä sitä tuntunut olevan yhtään missään. Hirveän selvitystyön ja soittorumban jälkeen onneksemme löytyi klinikka vähän kauempaa, jossa sitä oli. Herpes otettiin siksi, että Wiccan edellinen astutusyritys päättyi pentujen imeytymiseen. Siementänyt eläinlääkäri oli sitä mieltä, että voisi varmuuden vuoksi käydä ottamassa sen. Itse rokotus meni hyvin, mutta pari päivää myöhemmin Wiccan korvat alkoivat turvota päistä, ja korvanpäät märkiä vaaleaa nestettä. Epäilen allergista reaktiota, mutta ei käyty ainakaan vielä eläinlääkärissä. Korvat on siis päistä vaan vähän paksummat, ja ensin niissä oli sellaisia pienen pieniä rakkuloita, joista sitten valui nestettä. Nyt neste on kovettunut, ja näyttää tummalta ruvelta. Korvakäytävät on kuitenkin ihan normaalit, korvat ei haittaa Wiccaa eikä haise. Turvotus on myös vähentynyt. Jos ei ole mennyt perjantaihin selvästi paremmaksi, niin käydään näyttämässä niiä eläinlääkärille samalla kun Taika käy hakemassa ekinokokkus-matolääkkeen kotimatkaansa varten (Taika lentää meitä ennen Suomeen).

Korvia lukuunottamatta kaikki on mennyt hyvin. Nyt olisi ensimmäisestä astutuksesta 18 päivää, torstaina kolme viikkoa. Wicca leikkii selvästi vähemmän Taikan kanssa, ja tuntuu rauhallisemmalta. Ruokahalu on yhä normaali, eli suuren suuri, mutta tänä aamuna meinasi tulla oksennus ruoan jälkeen. Eilen illalla näytti myös hieman pahoinvoivalta. Olen yrittänyt kieltää Taikaa retuuttamasta Wiccaa ulkona, ja ollaan laitettu kaikki rajumpi tekeminen nyt tauolle. Ei agilitya, pallon perässä juoksua tai liiallista riehumista. Wicca syö yhä normaalia ruokaansa, vaihdan ruoan sitten vasta ultran jälkeen. Paino käytiin tsekkaamassa herpeksen yhteydessä, 17,6 kg (7 pv astutuksesta). Tänään mittasin sen vyötärön (48cm) ja vatsanympäryksen (52cm). Lisäksi otettiin masukuvat. En malttanut odottaa kolmeen viikkoon, enkä muistanut kahden viikon kohdalla...

Me aletaan myös pikku hiljaa valmistumaan kotiinlähtöön, joka olisi 1.2. Taika lentää jo ensi viikon maanantaina Helsinkiin, koska auto on ihan täynnä. Kahden ihmisen lisäksi pitää saada mahtumaan Wicca, 9-viikkoinen aussiepentu (joka on tulossa ystävälleni Suomeen), kesärenkaat ja kaikki tavarat, jotka vaan saadaan tungettua autoon! Minua on työllistänyt lisäksi pentukyselyt, sillä niitä on tullut paljon viime kuukausina. Huomaa selvän eron viime kevääseen, jolloin oli tulossa poikkeuksellisen paljon kivoja harrastus/työlinjaisia pentueita ja kyselyitä tuli paljon vähemmän. Pahoittelut siis kyselijöille, jos vastauksissa välillä kestää tai en kirjoittele montaa kertaa edestakas. Toivon, että kaikki kiinnostuneet jotka on kyselleet nyt syksyn/talven aikana pennuista, lähestyisi mua uudestaan helmikuussa treffien merkeissä, ja sitten keretään juttelemaan paremmin! :)


5 kommenttia:

  1. Minä jo hätähousuna yks päivä kotona pläräsin kalenteria ja laskin päiviä ultraan :D Blogista on muutenkin ollut kiva seurata kuulumisianne, toivotaan nyt vaan kovasti niitä pupseja! :)

    T.Sanna, Ville sekä Nooa Mikkelistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 päivää ultraan, kohta se jo selviää ja pääsette pentukuumeilemaan ihan toden teolla :)

      Poista
  2. Tsemppiä pupsihaaveisiin! Lupaavaltahan tuo kuulostaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että kävin just lukemassa tänään kaikki sun postaukset Ilon tiineydestä, että olisko ollut jotain samoja merkkejä ennen ultraa ;)

      Poista
  3. Haha :-D :-D Kirjoitin just sillä muistiin, että voisin itse tulevaisuudessa vertailla. :-D

    VastaaPoista