torstai 9. maaliskuuta 2017

Takana jo ensimmäinen viikko

Tosiaan pennut täyttivät eilen viikon! Kirjurilla oli aika vähän kortille eilen, joten päivitellään nyt uusimmat kuulumiset päivää jäljessä. Osa pennuista (Clyde ja Nancy) tuplasivat eilen painonsa, ja tänään (päivä 8.) tuplasivat painonsa myös Louise, Bonnie ja Sid. Thelma on ainut, joka ei ole vielä painoaan tuplannut. Sitä onkin vahdittu erityisen paljon, ja nostelen sen aina ekana parhaalle nisälle syömään kun Wicca erehtyy tulemaan pentulaatikkoon. Kyllä sekin onneksi kasvaa koko ajan, vähän vain muita hitaammin. Clyde on ottanut sisaruksiaan painossa kiinni, eikä ole enää niin rääpäle. Nancy taas ohittaa jo isoimpia painossa - tuolla tahdonvoimalla en yhtään ihmettele että se kasvaa kaikkein nopeiten.
Pennut ovat saaneet harjoitella ensimmäisenä viikkonaan malleina olemista varsin paljon. Ihanat ystäväni Anne ja Tiia ovat käyneet täällä vuoronperään kuvailemassa pentuja ja minä ole saastuttanut facebookkia otoksilla. Kaikki ovat varmaan jo ihan kypsiä jatkuvaan pentulandia-feediin... No ehkä sinnekin kaiken ikävän keskelle tekee hyvää katsella näitä söpöliinejä. Me ei ainakaan maltettais palata normiarkeen täältä pentulandiasta. Asiaa ei auta se, että mun pitäisi suorittaa itsenäisiä opintoja, eikä ole ensi viikolla alkavassa uudessa opiskeluperiodissa montaa kurssia läsnäoloa. Ja kotonahan saa toooooosi hyvin tehtyä opintoja, niinkuin arvata saattaa.
Pennuilla on muuten värit myös alkaneet kehittyä. Tanit ovat tulleet esiin tosi voimakkaasti niillä pennuilla, jotka ovat kolmivärisiä. Varmuudella tanit löytyvät ainakin Louisilta, Bonnielta ja Sidiltä. Niillä on tania raajoissa, pepussa, poskissa ja kulmakarvoissa. Näyttäisi siltä, että lopuilla ei ole tania ollenkaan. Lisäksi olen pohtinut, että onkohan Thelma hieman värivirheellinen. Sillä jatkuu kauluksen valkoinen suoraan toiseen etutassuun, katkotta, enkä oikein muista mitkä ne värisäännöt olikaan. Rotumääritelmässä ei jotenkin ihan selvinnyt, ja muistelisin että vastaava oli ainakin takajaloissa virhe jos jatkuu mahasta suoraan takajalkoihin. Thelmalla on myös muuten erittäin pieni lommo hännän päässä, mietin olisiko se voinut olla lievä häntämutka, mutta tuskimpa kun se on niin minimaalinen.

Taika on muuten ihan hullaantunut pentuihin. Se haluaa tukea koko ajan pentulaatikkoon, eikä yhtään välitä Wiccan paheksuvista katseista. Eipä toisaalta Wicca siitä kauheasti enää jaksa ärsyyntyä. Taikan mielestä pennut ovat äärimmäisen jännittäviä, ja se nuuskuttaa niitä, koittaa nuolla peppuja ja kantaa niille leluja. Varmaan muuttuu ääni kellossa kun pennut vähän kasvavat ja alkavat pitämään sitä omana retuutuslelunaan. Taika kun ei ole paras pitämään puoliaan. Saa nähdä kuka näille pennuille tapoja opettaan, kun oikeastaan kumpikaan meidän koirista ei ole kovin tiukkis nyt Dracun kuoltua. Toivottavasti Wicca ottaa pentujen kasvatustehtävän vastaan ajan tullessa.

Wicca voi myös oikein hyvin ja pirteästi. Se haluaisi selvästi ulkoilla enemmän ja syödä koko ajan. Olen antanut sille Pure Naturals Breederiä 4 x päivässä, annoskoko noin 2,5 dl. Eli ruokaa yhteensä 10 dl päivässä. Ainakin toistaiseksi tuo määrä tuntuu olevan hyvä, Wiccalla riittää maitoa ja se ei ole laihtunut ihan hirveästi, vaan sillä on selvästi hieman rasvaa kyljissä. Wicca söisi kyllä mielellään huomattavasti enemmänkin! Karvanlähtöä on hieman ollut koko lopputiineyden ajan, mutta se ei ole ainakaan vielä ihan hulluna kiihtynyt. Pian kuitenkin varmaan hukutaan kaikki karvaan kun se alkaa irrota oikein urakalla...
Lopuksi vielä yksilökuvat pennuista, jotka Tiia kävi ottamassa sunnuntaina, eli pentujen ollessa 4 päivää vanhoja. Kaikki kuvat voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ. Iso kiitos jälleen Tiialle ihanista kuvista!

1. n Bonnie

2. n Louise

3. n Nancy

4. u Clyde

5. n Thelma

6. u Sid

2 kommenttia: