maanantai 18. maaliskuuta 2019

Kun kaikki ei (taaskaan) mene miten suunniteltiin...

Kuten meitä seuraavat tietävät, ei pentusuunnitelmat taaskaan onnistuneet Viivin kanssa. Jouluaattoa edeltävä reissu Kannukseen upean Pizun luokse päätyi karvaaseen pettymykseen, kun ultra näytti äärimmäisen onnistuneen reissun jälkeen tyhjää. Tämä oli jo toinen kerta kun Viivi astutettiin eikä saatu pentuja aikaiseksi... Nyt on sitten 9 kk aikaa miettiä, että koitetaanko Viivin kanssa vielä vai ei. Harmitus on suuri, etenkin kun ajattelen että juuri nyt me vahdittaisiin Viivin lämpöjä ja valmistuttaisiin synnytykseen. Tunnen pienen kateuden piston sydämessäni kun kaikilla tutuilla aussiekasvattajilla on pentuja tai tiineeksi ultrattuja narttuja. Onneksi on kuitenkin Wicca ja Wiccan pentusuunnitelmat, joita odottaa.

Ei tämä kasvatus ole kyllä helppoa hommaa, kuten kaikki tutut kasvattajat varmasti tietävät. Itävallasta tuotu sijoitusnarttu Rudi (Steinhoegl's Taika) ei täyttänyt jalostusnartun luonnekriteereitä, ja päätettiin sen haltijan Rian kanssa että se siirtyy Rialle. Rudi sterkattiin viime viikolla. Sitten on mun hieno bc-tirriäinen Taika, joka täyttää 3 vuotta ensi kuussa eikä ole vielä tehnyt ekoja juoksuja. Viivi on jäänyt kahdesti tyhjäksi, Wicca kerran. Laskin juuri, että ultra on näyttänyt 50% kerroista tyhjää ja 50% kerroista pentuja. Toki otanta on vain kuusi, mutta hieman masentava luku se silti on... 

Onneksi on Maaru ja Maarun hienot pojat! Maaru asuu meillä, ja alkaa vihdoin tuntua omalta koiralta. Tänne se tuntuu nyt jäävän, treenaillaan aksaa ja paimennusta, Melissa on kisannut sille agilitysta kaksi luvaa ja keväälle olisi suunnitteilla lisää paimennuskisoja. Maarun lapset ovat tulta ja tappuraa, aivan järjettömän hienoja ja sopivasti hulluja. Kovasti suunnittelen jo Maarun seuraavia pentuja, mutta ehkä pitää vielä malttaa ainakin vuosi tai kaksi, että nämä ekat kerkeävät kasvaa ja näkee, minkälaisia niistä tulee ja kaikki kerkeävät käydä terveystutkimuksissa. Mutta eipä se estä onneksi alustavien suunnitelmien tekoa. 
Kevät tulee kulumaan Wiccan juoksuja odotellessa. Kaikki suunnitelmat on tehty, terveystutkimukset on valmiit ja nyt vain tapetaan aikaa ja koitetaan saada Wiccalle muutamat puuttuvat kisatulokset ennen mammalomalle jäämistä. Toiveena olisi ainakin PAIM2-titteli ja ekat sertit agilityn 3-luokasta. Kevät keskityn kisaamaan Wiccan kanssa ja Taika saa keskittyä treenaamaan. Kovasti mietitään jo Wiccan tulevan pentueen nimiteemaa, työnimiä, oman pennun nimeä... Vähän kerkesin huolestua, että riittääköhän Wiccan pennuille hyviä ottajia tämän kesän ennätyksellisessä työ-ja harrastupentujen sumassa, mutta näyttäisi sitä kiinnostusta olevan. Parasta on, kun edellisten pentueiden omistajat haluavat Wiccan pennun, se on mulle paras luottamuksen ääni kun kasvatinomistajat ottavat jo tokan tai kolmannen kasvatin!

Pari viikkoa sitten pidettiin kasvattien treenipäivä Tuusulassa Agiliitäjät-hallissa! Paikalla oli paljon kasvatteja kaikista pentueista, ja treenattiin tokoa, rallytokoa ja agilitya. Oli ihanaa nähdä miltein kaikki disney-pennut (5/6) ja avaruus-pennut (4/5)! Muutama Kriminaali oli myös paikalla. Oheessa pari kuvaa meidän treeneistä.

Kuvia pentujen treeneistä otti Laura Oinas! Lisää kuvia TÄÄLLÄ
Maaliskuussa jatketaan viikottaisia pentutreenejä Avaruus-pentujen kanssa ja käydään katsomassa lampaita Seutulassa. Lisäksi suunnitteilla on treffata huhtikuussa koko Kriminaali-pentueen voimin ja treenata agilitya ja paimennusta. Eiköhän järkätä tälle keväälle vielä joku yhteistreenipäivä myös, joten kasvateistani ja Wiccan pennuista kiinnostuneille on paljon mahdollisuuksia päästä näkemään näitä livenä. Lisäksi moni kisaa ahkerasti agilitya pk-seudulla, ja ainakin huhtikuun ASCA-kisoihin ollaan tulossa toivon mukaan suurella kokoonpanolla! Vaikka talvi on ihana aika vuodesta, niin joka vuosi odotetaan kevättä ja kesää, jotka on täynnä kaikkea siistiä ja jännittävää!

Avaruus.pentujen paimennuksesta otti kuvia Lotta Franck - kiitos hienoista paimennuskuvista Lotta!

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kuinka johonkin lajiin hurahdetaan

(julkaistaan nyt tämä viime syksystä asti luonnoksissa roikkunut kirjoitus epätoivoisessa yrityksessä hengittää vähän elämää takaisin tähän blogiin...)

Tiedän useamman aktiivisen koiraharrastajan, jotka ovat hävinneet yllättäen agility-ja tokokentiltä, ja vaihtaneet siistit sisähallit kuraisiin paimennuslaitumiin. Aina välillä kuulee, että he ovat kisanneet joissain kummallisissa paimennuskisoissa tai muuttaneet ulkomaille työskentelemään tiloille koiriensa kanssa. Olen ihmetellyt, kuka vaihtaisi agilityn paimennukseen? Adrenaliinintäyteisen, vauhdikkaan kilpalajin monimutkaiseen ja kalliiseen lampaiden perässä juoksemiseen. Kuitenkin olen löytänyt itseni samasta hulluudesta, kesä ja alkusyksynä vietin huomattavan paljon enemmän aikaa lammaslaitumella ja paimennuskisoissa kuin agilitykentällä.
Kaikki lähti liikkeelle viime kesän alun rahapulasta. Halusin päästä treenaamaan paimennusta kesällä, mutta ylimääräistä rahaa ei ollut. Sen sijaan ylimääräistä aikaa oli, sillä olin kesän vain osa-aikaisessa työssä. Kysyin sitten Primal Sense Farmin omistajalta Kristiinalta, voisiko eläintenhoitoapua vaihtaa paimennustreeneihin. Pukkilassa oli kuulemma pula eläintenhoitajista, joten sovittiin että käyn pari kertaa viikossa siellä hoitamassa lampaita ja hevosia, ja sen lisäksi välillä asua heillä että he pääsevät pariksi päiväksi mökkeilemään tai kotoa pois. Sain houkuteltua Melissan mukaan hulluuteen, ja yhdessä rampattiin sitten tunnin matkan päässä olevassa Pukkilassa kesä-ja heinäkuu. Tämmöiselle vanhalle heppatytölle bonuksena oli se, että neljää hevosta sai hoitaa ja ratsastaa niin paljon, kuin sielu sieti. Paahteinen, ihana hellekesä kului siis lantaa lapioiden, heinäsäkkejä täytellen, vettä vieden, ratsastaen ja paimentaen. Päästiin koirien kanssa lampaille paljon itsenäisesti treenaamaan, joka oli ihanaa ja opettavaista. Tilanteet oli pakko hallita itse, ja pääsin käyttämään koiriani säännöllisesti ei vain paimennustreeneissä, vaan ihan aidoissa työtilanteissa.

Elokuussa Kristiina kysyi, että kiinnostaisiko mua alkaa vetämään PSF:lla myös paimennustreenejä. Hetken mietin että osaanko oikeasti itse tarpeeksi, että kehtaisin neuvoa muita, etenkin kun suurin osa treeneissä käyvistä on muunrotuisia kuin mistä itselläni on kokemusta. Onneksi suostuin kuitenkin, ja elokuussa ja etenkin syyskuussa koulutin todella paljon, etenkin Vantaan Seutulassa. Kouluttaminen on ollut mahtava kokemus, josta olen nauttinut todella paljon. On tuntunut, että minulla on oikeasti antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä ihmisille, ja minä myös olen oppinut todella paljon paimennuksesta lisää, jota olen sitten voinut hyödyntää omien koirieni treenaamisessa. Etenkin loppukesän ajatukset ovat pyörineet tiiviisti paimennusen ympärillä, 4-5 koulutuspäivää viikossa, omien koirien treenit ja siihen päälle paimennus on pyörinyt ajatuksissani lähes heräämisestä nukahtamiseen. Paljoa ei olle muita lajeja maltettu edes treenata!
Wicca ankoilla, kuva Teemu Rissanen
Treenaamisen lisäksi ollaan toki myös kisattu kesän ja syksyn aikana. Elokuun alussa oli Viitasaarella ASCA-paimennuskisat, jonne olin ilmoittanut Wiccan ja Taikan lampaille ja ankoille. Vietettiin hieno viikonloppu hyvässä seurassa, ja tehtiin paljon hyviä tuloksia! Wiccan kanssa tehtiin kaksi ankkarataa started-luokasta, molemmat menivät läpi ja Wicca sai started-tittelin ankoilta eli STDd. Wicca teki myös kaksi lammasrataa open-luokasta, josta toisesta saatiin hyväksytty tulos ja eka legi OTDs-titteliin. Lampaat olivat aika haastavia, paljon lennokkaampia kuin millä ollaan totuttu treenaamaan. Wiccalla ei ihan riittänyt poispäinajon osaaminen, ensi kesänä sitten koitetaan saada titteli tehtyä loppuun! Taika puolestaan teki kaksi tosi hyvää lammasrataa open-luokasta ja sai tittelin OTDs. Taika oli kyllä todella hyvä haastavilla lampailla, hallitsi niitä hyvin ja vaikkei yksikään rata ollut täydellinen ja vauhtia oli välillä aika hirmuisesti liikaa, niin kyllä huomasi että Taikalla on todella hyvä luontainen eläinten luku-ja hallintataito. Taika näki myös ankkoja ekan kerran elämässään ankkaradalla, ja saatiin kahdesta yrityksestä yksi rata hyväksytysti läpi ja eka legi started ankoille.
Taika paimentaa, kuva Tiia Hämäläinen
FCI perinteisen paimennuksen kisoja ollaan kisattu kolmen kisan verran, ensimmäinen oli heti maanantaina ASCA-viikonlopun jälkeen. Silmät ristissä ja paimennuskrapulassa ajoin aamulla Somerolle, ja paljoa ei jaksanut jännittää Wiccan ja Taikan 1-luokan kisoja. Molemmat toimivat todella hyvin ja rauhallisesti (jopa Taika!) ja saivat PAIM1-tittelin arvosanalla ERI ja 63 pisteellä. Koska koirat saivat tasapisteet, radan aika ratkaisi Taikan voittajaksi 3 sekunnin aikaerolla Wiccaan! Tokat kisat olivat myös Somerolla syyskuun alussa Maarun kanssa. Maaru teki kisadebyyttinsä esikokeessa upealla suorituksella saaden PAIM-E tittelin arvosanalla ERI, 90/100 pisteellä ja 1. sija. Kolmannet kisat olivat Somerolla syyskuun puolessa välissä, ja Wicca ja Taika debytoivat 2-luokassa. Taika teki hyvän radan arvosanalla EH ja tittelillä Paim2. Wiccalla valitettavasti lampaat karkasi jo otossa ja tästä johtuen tuomari keskeytti radan. Tavoite olisi saada molemmille koirille vielä kisapaikat marraskuulle kaksipäiväisiin kisoihin, jotta Taika voisi korkata 3-luokan jo tänä vuonna ja Wicca ehkä myös jos 2-luokka menisi tokalla yrittämällä läpi.

Lisäksi pari viikkoa sitten käytiin viikonloppuna paimennusklinikalla Viitasaaressa. Päästiin ekaa kertaa työskentelemään koirien kanssa myös naudoille, ja sen lisäksi treenattiin toki myös lampailla ja ankoilla. Naudat eivät olleet minulle täysin uusia, mutta vähän turhankin hurjasti molemmat koirat suhtautuivat niiden paimennukseen ja tuntuivat juoksevan pysäyttämään niitä ilman pienintäkään itsesuojeluvaistoa. Molemmat kävivät pyörimässä jaloissa sen näköisesti, että omistajaa hirvitti että lähdetäänkö kotiin yhtenä palana... Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ensi kerralla vähän pienemmällä laumalla hallitummin vaikka liinassa. Joka tapauksessa saatiin paljon hyvää oppia, innolla odotellaan ensi kesän useita ASCA-kisoja samalla paikkaa.

Taika paimentaa, kuva Tiia Hämäläinen
Vaikka molemmat koirat treenaavat paimennusta, on Wiccan ja Taikan osaamisen välillä valtava ero. Wicca paimentaa mulle, ei siksi että sillä olisi valtavasti luontaista paimennusviettiä. Wiccan paimennus tuntuu välillä vähän tokopaimennukselta, jossa minä kerron sille käskyjä ja Wicca toimii niiden mukaan. Wiccan oma-aloitteisuus paimennuksessa on huonoa, ja jos minä en hallitse tilanteita niin Wicca ei ainakaan korjaa asioita itse. Se osaa kyllä aika paljon kaikkea, mutta eläintenluku ja hallinta on puutteellista. Jos etäisyys muhun kasvaa liikaa, Wicca tulee aina takaisin mun luokse ja hylkää eläimet. Jatketaan treenejä kuitenkin ja yritetään parantaa Wiccan oma-aloitteisuutta. En usko, etteikö siltä löytyisi enemmän osaamista, se on vain tukahdettu ja haudattu miellyttämishalun ja opitun passiivisuuden alle.

Todellinen paimennuskoirani on Taika, joka jaksaa aina yllättää mut osaamisellaan. Taikan viime vuotiset ongelmat paineistumisesta ja lampailta poismenolta on hävinnyt ja tilalle on tullut vähän liian kiihkeä kuumakalle, joka meinaa vähän turhan innokkaasti pistää lampaita ojennukseen. Olen käyttänyt Taikaa apuna koulutuksissa näyttämään nuorille koirille esimerkkiä tai paimentamaan epävarman tai pelokkaan koiran kanssa. Joskus treenaava koira ei saa lampaita liikkumaan, jolloin Taika pääsee myös apuun. Tämä on ollut treeneille todella hyödyllistä, mutta Taika on saanut vähän turhan paljon lisäbuustia tästä. Ajatus olisi tähdätä jossain vaiheessa bc-ja kelpiepaimennuksen esikokeeseen, joten nyt työstetään hakukaaria auki, poispäinajoa paremmaksi ja lampailta poislähtöä (joka on muuten pirun vaikea saada Taikalle läpi!). Kaiken kaikkiaan Taika on peloton, sen paimennusinto on loppumaton ja sen kanssa on todella miellyttävää tehdä hommia, koska Taika ei koskaan päästä eläimiä pakoon, korjaa mun virheitä ja se selvästi elää paimentamiselle ihan eri tavalla, kuin yksikään muu koirani.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Pentulaatikkoprojekti

Shanti lupasi kertoa meidän pentulaatikon rakennuksesta jo Wiccan pentujen aikaan, joten tämä on nyt se postaus. Ihan aluksi disclaimer, että en erityisemmin harrasta puutöitä, ja pentulaatikko oli ensimmäinen tämän kokoluokan rakennelma jonka olen koskaan tehnyt. Vähän mentiin siis trial-and-error -periaatteella.
Pentulaatikoita voi tilata myös sellasina valmiina Ikea-tyylisinä "kokoa itse" -paketteina, mutta meillä oli aika tarkka visio mitä haluttiin, niin päätettiin rakentaa ihan oma. Olennaisia asioita suunnittelussa oli pentujen turvallisuus ja se, että voidaan purkaa laatikko pentueiden välillä varastoon. Kaikenlaisia muitakin asioita piti ottaa huomioon:

  • Tarpeeksi iso, että emo ei vahingossa tallo pentuja (ja tietysti plussaa jos laatikkoon mahtuu myös istumaan pentujen keskelle)
  • Ei liian iso, koska pentujen pitää jo pienenä helposti löytää emon luo
  • Reunoille suojakaiteet, että pikkupennut ei voi litistyä emon ja seinän väliin
  • Jaettava laatikko, että vähän isommat pennut voi yrittää opettaa käymään tarpeillaan erillisessä osassa
  • Niin korkeat reunat, että pennut eivät kiipeä ulos, mutta emo pystyy helposti hyppäämään laatikkoon
  • Avattava ovi tai luukku, ettei emon tarvitse hyppiä heti synnytyksen jälkeen ja myöhemmin pennut pääsevät vapaasti kulkemaan
  • Kestävä materiaali, josta ei irtoa tikkuja tai muuta vastaavaa
  • Helppo pestä

 

Mitoiksi päätettiin 120 cm * 200 cm, eli sellainen kapean parisängyn kokoinen. Siitä 50 senttiä takareunasta rajattiin erikseen, että ihan vastasyntyneet pennut eivät eksy liian kauas äidistä. Siitä alueesta suunniteltiin myös pennuille vessatilaa sitten vähän vanhempina. Rajausta varten kiinnitettiin sivuseiniin pieni 10 senttiä korkea väliseinä. Plussana väliseinä lisää koko laatikon tukevuutta, kun sivuseinät eivät pääse taipumaan ulospäin.
Reunan korkeudeksi valittiin 50 senttiä. Aussien kokoiset koirat hyppäävät siitä helposti yli, mutta pennut eivät luovutusikään mennessä pääse kiipeämään pois laatikosta. Koko etureunasta tehtiin avattava. Tähän syy oli oikeasti se, että se oli helpompi toteuttaa valmiista suorakaiteen mallisista paloista kuin erillinen ovi, mutta on myös kiva ettei se ainakaan ole ahdas. 15 senttiä alareunaa on kiinteästi seinissä kiinni, loppuosaa aukeaa rampiksi ulospäin. Tässä kohtaa pohdittiin taas mittasuhteita: kuinka suuri kynnys on hyvä, että luukkua voi pitää auki pienten pentujen kanssa? Miten jyrkkää ramppia pennut pääsevät ylös?

Yksi kohta, jota mietittiin pitkään, oli pohja. Onko helpompi siivota laatikkoa, jossa on pohja vai ei? Voiko pentujen tassut litistyä laatikon ja lattian väliin, jos pohjaton laatikko liukuu? Kestääkö laatikko paremmin, jos pohja pitää seiniä suorissa kulmissa toisiinsa nähden? Lopulta päätettiin, että muovimattolattia on todennäköisesti helpoiten siivottava materiaali mitä voi olla, ja kokeiltiin ilman. Laatikko liikkuu lattialla yllättävän vähän, eikä ole tarvinnut pelätä että mitään jää seinien alle.

Laatikon seinät tehtiin paksuhkosta vanerista. 1,5-senttinen vaneri on taipuisaa mutta kestävän oloista: emo voi hyvin nojata seiniin, eivätkä laatikossa istuvat ihmisetkään ihan helposti hajota reunoja. Seitsemän-kahdeksan viikkoisten pentujen voi rauhassa antaa hyppiä laitoja vasten. Sain kaikki palaset ostettua suoraan niin, että ne leikattiin oikean kokoisiksi. Itselle jäi hommaksi hioa reunat, lakata kaikki puu- ja vaneriosat ja ruuvata kiinnikkeet paikalleen.
Seinien lisäksi rakennettiin irrotettavat suojakaiteet. Halusin niistä niin tukevat, että niihinkin voi pentulaatikossa istuessa nojata, koska kaiteiden kanssa laatikkoon jää vähemmän tilaa. Tehtiin ne ~4cm paksusta neliskanttisesta täyspuusta, joka kiinnitettiin 5cm etäisyydelle seinästä ja pohjasta. Emo ei siis pääse makaamaan ihan seinän viereen, vaan sinne jää melkein kymmenen senttiä tilaa ja väliin jäävät pennut eivät litisty. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut huomattavasti helpompaa kiinnittää kaiteet sivuille eikä etu- ja väliseinään, mutta enpä suunnitteluvaiheessa tajunnut. Wiccan pentujen aikaan sivusuuntaiset kaiteenpalat pyörivät, kun olin kiinnittänyt ne vain yhdellä pitkällä ruuvilla pidempiin kaiteisiin. Fiksasin ne ennen Maarun pentuja paremmin kiinni pienillä naulauslevyillä, en niinkään käytännön syistä vaan koska itseä ärsytti, että en ollut tajunnut etukäteen ottaa sitä huomioon.
Seinät on kiinnitetty toisiinsa pienillä kulmaraudoilla. Raudat pitävät kulmat suorina ja vaneriin kohdistuu vähemmän vääntöä, mikä toivottavasti pidentää laatikon käyttöikää. Etureunan avaamista varten asensin pienet saranat, ja luukun yläreunassa on salvat (joita oon aina kutsunu hillopurkkikiinnikkeiksi, en voi uskoa että niillä oli noin tylsä oikea nimi!) Rampissa on liukuesteteippaukset, ettei pennut mene ihan liukumäkeä alas.

Jotain parannettavia kohtia vielä jäi tähän ensimmäiseen versioon:

  • Etummainen laita on kiinni vain yhdestä kohtaa, ja menee helposti vinoon jos sivuseiniin nojaa. Tähän auttaisi toiset kulmaraudat alareunassa - ne voisin lisätä ennen seuraavia pentuja.
  • Kiinnitys on terävillä pikkuisilla puuruuveilla. Ruuvien reiät kuluvat ja löystyvät, kun laatikkoa purkaa ja kasaa. Olisin voinut jo alunperin porata reiät seinistä kokonaan läpi, ja tehdä kiinnitykset pultti+mutteri-kombolla. Tämäkin on onneksi helppo muuttaa, kunhan vain käyn ostamassa sopivat.
Terkkuja pentulaatikosta, 
Maiju

torstai 27. syyskuuta 2018

Maarun tiivistetyt masupäivitykset

Huono bloggaaja täällä moi. Maarulla on jo noin 55 tiineyspäivä, ja tässä tulee eka (ja ehkä vika) tiineyspäivitys! Eilen käytiin jo tiineysröntgenissä, ja koitettiin laskea pentuja. Samalla otettiin Maarulle toka herpes-rokotus. Neljää tai viittä pentue lääkäri arveli, hoitaja viittä ja minä myös. Vähän olo oli aluksi pettynyt, olisin toki toivonut muutamaa pentua enemmän, mutta lopulta järki voitti. Hieman pienempi pentue on ehkä kuitenkin talvipentueeksi aika mukava juttu, ja helpottaa meidän kaikkien elämää. Ja onhan tuo 4-5 ihan hyvä pentuekoko jo. Nyt sit vaan jännitetään sukupuoli-ja värijakaumaa!

Maarun tiineysaika on mennyt kaikin puolin todella hyvin. Astutus oli luonnollinen ja helppo, koirat osasivat hoitaa kaiken alusta asti ilman turhaa ihmisten puuttumista tai apua. Itsehän en ollut edes paikalla, vaan lähetin Maarun Pikin omistajan matkaan mökille to-ma ajaksi ja lähdin itse kisaamaan paimennusta Viitasaarelle. Mökillä oli sitten pistetty pentuja aluilleen tarmokkaasti... 10 päivää astutuksen jälkeen käytiin ottamassa 1. herpes-rokote ja neljä viikkoa astutuksen jälkeen käytiin Reprovetillä tiineysultrassa toteamassa, ettei Maaru ollut vain lihonnut, vaan tiine. Eläinlääkäri laski viisi sikiötä, mutta arveli että niitä saattaa olla enemmänkin. Aika varma olinkin tiineys-diagnoosista, sillä Maaru oli ollut lievästi sanottuna rauhallinen ja nälkäinen, ja nisät olivat kasvaneet jo huomattavasti.

Ultran jälkeen vaihdoin Maarun tiineiden ja imettävien narttujen Nutrima-ruoalle, ja lisättiin ruoan määrää, ensin kahdesti päivässä ja pari viikkoa myöhemmin lisättiin vielä päiväruoka ohjelmaan. Maaru on ollut jatkuvasti rauhallisempi ja hitaampi, mutta koko tiineyden se on kuitenkin jaksanut lenkeillä mukana ja innostunut leikkimään etenkin BFF Laku-labbiksen kanssa. Muuten se on lähinnä syönyt, nukkunut ja kerjännyt lisää ruokaa. Ruokahalu on kyllä ollut loputon, missään vaiheessa ei esiintynyt ruokahaluttomuutta...

Masukuvat on otettu 20.09. eli noin 49 tiineys vrk.
Maaru on kasvattanut kyllä ihan valtavat tissit! Jo pari viikkoa ennen laskettua aikaa sillä oli jo valtavat nisät ja vielä suuremmat tissit. Ei kyllä Wiccalla tai Draculla ollut edes synnytyksen jälkeen yhtä isot kuin Maarulla jo nyt, selvästi Maaru valmistautuu uuteen uraan lypsylehmänä... Pentujen liikkeitä alkoi tuntua viikko sitten, eli noin 49 tiineys vrk. Vähän on ollut hankalaa fiilistellä pentujen liikkeitä, kun Maaru ei viihdy yhtään selällään, ja jos erehtyy kääntymään silleen niin heti kun tullaan tunnustelemaan masua niin alkaa ahdistaa ja se kääntyy takaisin kyljelleen. Olo on selvästi jo aika tukala, muttei musta näytä läheskään yhtä valtavalta kuin esim. Wicca näytti.

Olen vähän huonosti ottanut säännöllisesti Maarun mittoja ylös, mutta tässä olisi mittaukset joita tehtiin.:

Paino: 15,0 kg (ennen astutusta)
Paino 15,7 kg (30.08: 28. tiineys vrk.)
Paino 17,2 kg (07.09: 36. tiineys vrk.)
Paino 18,1 kg (18.09: 47. tiineys vrk.)
Paino 19,5 kg (24.09: 53. tiineys vrk.)

Vatsaa ja vyötäröä mitattiin vasta tiineyden todennettua, joten alkumittauksia ei ole.

02.09 (31. tiineys vrk)
Vatsa 52 cm
Vyötärö 48 cm

09.09 (38. tiineys vrk)
Vatsa 56 cm
Vyötärö 51 cm

16.09 (45. tiineys vrk)
Vatsa 58 cm
Vyötärö 55 cm

21.09 (50. tiineys vrk)
Vatsa 64 cm
Vyötärö 60 cm

26.09 (55 tiineys vrk.)
Vatsa 68 cm
Vyötärö 62 cm

Nyt ainakin Maaru vaikuttaa vielä rauhalliselta ja pirteältä, mitään petailua, levottomuutta tms. en ole huomannut. Huomenna aletaan mittailla lämpöjä, mutta en usko että pennut vielä viikonloppuna syntyvät, eiköhän se mene ensi viikon alkuun. Jännittäviä aikoja kuitenkin edessä! Ollaan kotona kovasti laitettu kaikkea synnytystä ja pentuja varten, pentulaatikko on pystyssä, lakanat, pyyhkeet, aluset yms. pesty, synnytystarvikkeita ostettu, vaaka hankittu, Ikeasta pitäisi vielä hakea muutama asia, mutta muuten ollaan valmiina vastaanottamaan tulevat pennut!
Pikku alienit ekassa ryhmäkuvassaan <3

tiistai 4. syyskuuta 2018

3. pentueen vanhemmat esittäytyvät

Red'n Readyn 3. pentuetta odotellaan syntyväksi lokakuun alussa yhdistelmästä:

Maaru (Paim-E Origine II My Kind Of Trouble) x Piki (Red'n Ready The Beast RS-O JS-E GS-E) 
Maaru on Ranskasta tuotu nuori narttu, joka meni alunperin sijoitukseen ystävälleni Siirille. Valitettavasti viime talvena Siiri alkoi saada pahoja koira-allergiaoireita, ja Maaru muutti takaisin minulle. Maaru kävi koeajalla yhdessä kodissa keväällä, mutta perheen vanhempi narttu ei opinut sietämään sitä, ja Maaru palautui taas minulle kesän alussa. Maaru asustelee meillä nyt toistaiseksi, ja päätin kokeilla astuttaa sen nyt suunniteltua aikaisemmin omista aikataulusyistä johtuen. Maarun urokseksi on kaavailtu jo pitkän aikaa kasvattiani Pikiä, jonka luonne ja harrastusominaisuudet sopivat mielestäni poikkeuksellisen hyvin Maarun kanssa yhteen. Maaru astutettiin tosiaan 2.-6.08, ja Maaru ultrattiin tiineäksi viime viikolla, hyvän kokoinen pentue pitäisi olla tiedossa.

Maaru on hyvin sosiaalinen koira, jonka kanssa yhteiselo on mennyt todella hyvin. Se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ja on todella leikkisä ja energinen. Maarun lempipuuhaa onkin vetää hullupainia koirakavereiden kanssa ja se rakastaa juoksemista isossa koiralaumassa. Maaru on myös hyvin ihmisrakas, eikä siinä ole näkynyt merkkejä varautuneisuudesta tai vahtikäyttäytymisestä. Kaikki vieraat otetaan kotona vastaan hiljaa ja häntä heiluen. Maaru oli etenkin meille muuttaessa aika epävarma; piippaili ja otti muiden koirien torumiset itseensä. Nyt kuitenkin se on saanut paljon lisää itsevarmuutta, ja siitä alkaa kuoriutua todella mahtava arki-ja harrastuskoira. Maaru on lähinnä hengannut mukana treeneissä, kun oma aikani ei ole ihan venynyt kolmen koiran aktiiviseen treenaamiseen. Ollaan kuitenkin paimennettu jonkin verran kesän aikana, ja siinä Maaru osoittaa todella suurta luontaista lahjakkuutta. Se on varsin herkkä paineelle, joka tekee siitä hyvin ohjautuvan, lampaiden kanssa rauhallisesti käyttäytyvän paimenen. Maaru kävi kesän paimentelun päätteeksi viime sunnuntaina paimennuksen esikokeessa Somerolla, ja teki lähes täydellisen radan pistein 90/100 saaden arvosanan erinomainen ja paim-e tittelin. Se sai vuolaat kehut tuomarilta, että on todella lahjakas paimenkoiran alku. Innolla odotan ensi vuotta, tarkoitus olisi kisata Maarun kanssa lisää paimennuksessa!

Agilityssa Maarun kierrokset ovat sen verran korkeammalla, ettei herkkyyttä huomaa edes. Agilityssa Maaru on edistynyt todella nopeasti, ja se on hyvin keskittyvä, ajatteleva ja innokas. Maarua on helppo myös palkata, sillä se on hyvin ahne ja rakastaa etenkin vetoleikkejä. Maaru on myös ihanan hiljainen työskentelijä, piippausta ilmenee lähinnä vain jos se menee epävarmaksi tai joutuu odottelemaan vuoroaan liian pitkään. Maaru on varsin vilkas koira, ja huomaa kaiken poikkeavan ympäristössään, muta luopuu ärsykkeistä kuten pupuista, vastaantulevista koirakavereista ja viereisellä aksakentällä treenaavista koirista nopeasti. Maarun ehdottomat vahvuudet ovat hyvät sosiaaliset taidot niin koirien kuin ihmisten kanssa, hyvä asenne/motivaatio treenaamiseen ja helppo palkattavuus. Heikkoudet ovat ehkä taipumus epävarmuuteen ja aavistuksen liian pehmeä luonne. Uskon kuitenkin, että molemmat ovat isolta osin johtuvia useammasta kodinvaihdosta ja nuoruusajasta, jossa se on elänyt aika epävarmaa ja epätasaista arkea. Nyt jo huomaa, että minun luona Maaru on vahvistunut, ja saanut paljon lisää itsevarmuutta!
Piki on tosiaan oma kasvatti ekasta pentueestani, viralliselta nimeltään Red'n Ready The Beast. Piki on omasta mielestäni yksi parhaita kasvattejani, ja sellainen koira jonka toivon itsekin vielä joskus saavan. Se on hyvin intensiivinen ja hiljainen työskentelijä, jolla ei koskaan keitä nuppi yli, mutta jossa riittää moottoria ja vauhtia pärjäämään agilityssa varmasti minne tasolle asti sitä vain ohjaaja pystyy viemään. Piki on kotona erittäin rauhallinen ja huomaamaton, mutta vieraista kyllä ilmoitetaan hyvin selvästi. Vaikka Piki on kova vahtimaan kotia, niin heti kun vieraat on otettu isäntäväen puolesta vastaan, ne ovat Pikistäkin hyväksytty. Piki ei ole yleensä ollenkaan varautunut, ja agilitykisoissa se kerjää kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta rapsutuksia. Piki ei myöskään vahdi autoa tai omaisuuksia, ja on ihanan rento kisa-ja treenitilanteissa. Sen voi sitoa vaikka koko päiväksi kisapaikan seinään, eikä sitä haittaa ihmis-ja koiravilinä, eikä se pörrää tai provosoi ohi kulkeville.

Piki on pennusta asti ollut hyvin itsenäinen, ja sen kanssa on saatu työstää suhdetta omistajiin aika paljon. Se teki nuoresta saakka ihan omia tutkimusretkiä, ja omistajat unohtuivat. Tämän kanssa Pikin omistajat ovat saaneet kyllä tehdä töitä, ja nykyään Piki pysyy paljon paremmin oman lauman kanssa. Pikin kanssa on harrastettu päälajina agilitya, mutta myös tokoa, rallytokoa, paimennusta ja canicrossia/hiihtoa. Vaikka Piki onkin erittäin kiihkeä ja vietikäs koira (malinoisiksi sitä kuulemma usein luonnehditaan), niin hyvin ovat sen omistajat pärjänneet vaikka Piki olikin heidän ensimmäinen harrastuskoira. Piki on ollut erittäin terve koko ikänsä, ainoa kysymysmerkki on tosiaan B/C-lonkat. Päätin kuitenkin käyttää Pikiä niistä huolimatta, sillä lonkat ovat todella tiiviit ja eläinlääkäri joka ne ekan kerran kuvasi arvioi että "täysin priimat A:n lonkat". Yllätys oli melkoinen, kun Kennelliitto arvioi ne toisin. Käytiin vielä uusintakuvaamassa lonkat 3-vuotiaana, jolloin kuvannut ortopedi katsoi niitä ja totesi, että hieman matalat lonkkamaljat eivät tule koiran aktiivista agilityuraa koskaan vaivaamaan eikä hän näkisi mitään syytä poissulkea koiraa kosmeettisen syyn vuoksi jalostuksesta. Toivotaan siis, etteivät lonkat tule Pikiä koskaan vaivaamaan ja se periyttäisi parempaa.

     Anne Barck teki myös tämän hienon esittelyvideon yhdistelmästä, joka on nähtävissä myös täältä
Näistä pennuista toivon jotain välimuotoa vanhemmistaan, ja mahdollisesti pentueessa tulee olemaan hieman kovempaa sekä hieman pehmeämpää pentua. Kaikissa tulee varmasti olemaan enemmän kuin riittävästi moottoria harrastusrintamalle, ja pennut myydään niiden ominaisuuksien ja luonteiden perusteella niille parhaiten sopiviin koteihin. Joka tapauksessa tilauksessa on suurella taistelutahdolla varustettuja aktiivisia, vilkkaita, vauhdikkaita ja erittäin sporttisia koiria, jotka ovat sosiaalisia eivätkä liian teräviä/vahtiviettisiä.

Kaikki kuvat Anne Barck
 

Menneitä ja tulevia kasvatuspäivityksiä

Edellisestä blogipäivityksestä on jo aikaa, mutta uuden pentueen lähestyessä on aika tarttua itseäni niskasta kiinni ja tehdä vähän kasvatuspäivitystä.

Kuten kotisivujani ja somea seuraavat varmasti jo tietävät, jäivät kesän pentuesuunnitelmat puolitiehen Viivin jäädessä tyhjäksi onnistuneesta astutuksesta huolimatta. Kesän suunnitelmat menivät uusiksi, ja niin menivät myös Viivin pentusuunnitelmat. Tarkoitus olisi nyt astuttaa Viivi seuraavista juoksuista helmikuussa uudella uroksella. Koska nyt ollaan saatu yhdistelmä sovittua, voin tässä ensimmäiseksi paljastaa, että Viivin tuleva sulho on pitkään ihailemani PAIM1 BH Shepmate's Clever Ace STDs "Pizu" kennel Shepmate'sista! Pizun omistaja ja kasvattaja Hansu on tehnyt edistyksellistä työtä niin työlinjaisten aussieiden tuonnissa Suomeen kuin niiden kasvatuksessa, ja olen pitkään ihaillut hänen koiriaan. Pizuun tutustuin ensimmäisen kerran viime vuoden asca paimennuskisoissa, ja se oli juuri sellainen ystävällinen, avoin ja työintoinen työkoira, jollainen aussie on mielestäni parhaimmillaan. Olen todella kiitollinen Hansulle, joka luotti kasvatustyöhöni ja lupasi antaa hienoa poikaansa minulle käyttöön!

Hieman yllättäen päätin kokeilla Maarun astuttamista jo nyt syksyn juoksuista. Ajatus lähti siitä, kun Maaru kesän alussa muutti takaisin minulle, ja pohdin että etsinkö sille uuden sijoituskodin vai jäisikö Maaru meille asumaan. Koska omat opintoni ovat edenneet siihen pisteeseen, että olen lähinnä kirjoittamassa gradua kotona seuraavan vuoden, ja ensi kesään mennessä olisi tarkoitus valmistua, eikä sen jälkeisistä työkuvioista ole mitään tietoa, totesin että nyt olisi aika hyvä sauma penteelle. Maarun seuraavat juoksut olisivat menneet Viivin kanssa päällekäin, ja sitä seuraavat olisivat sitten ajoittuneet ensi syksyyn/alkutalveen, jolloin olisin toivon mukaan jo täyspäiväisissä töissä omalla alallani, eikä pentueen kasvattaminen välttämättä olisi madollista ilman yhtään kertynyttä lomapäivää. Katsellaan Maarun koti-tilannetta sitten uudemman kerran pentueen jälkeen.

Maarun astutus onnistui yllättävän helposti, sillä urokseksi valitsin oman kasvattini Pikin, joka asuu tässä ihan lähellä, ja Maaru lähetettiin Pikin ja sen omistajan matkaan mökille lemmenlomalle minun ollessa ASCA paimennuskisoissa. Lisää tulevasta pentueesta omassa blogipostauksessa. Joka tapauksessa Maaru astutettiin onnistuneesti, ultrattiin tiineeksi viime keskiviikkona ja pentuja odotellaan syntyväksi lokakuun alkuun. Red'n Readyn kolmas pentue on siis aivan nurkan takana.
Seuraavan pentueemme vanhemmat Maaru ja Piki
Kolmas pentuesuunnitelmamme on Wiccalle. Wiccan tuleva sulho Linus on ollut sovittuna jo viimeisen vuoden, mutta pentueen ajankohtaa arvotaan vielä. Alunperin oli tarkoitus astuttaa Wicca tämän syksyn tulevista juoksuista, mutta Maarun pentueen tullessa tähän väliin olen alkanut arpoa että onkohan minulla kuitenkaan energiaa kahdelle talvipentueelle... Lisäksi tästä olisi tarkoitus jättää pentu kotiin kasvamaan, eikä rehellisesti sanottuna ole ehkä vielä aikaa tai energiaa uudelle pennulle. Taika on vielä sen verran kesken etenkin agilityssa, ja nyt Maarun tulo meille on tuonut uuden treenikoiran minulle. Voi siis olla, että Wiccan pentue siirtyy suosiolla ensi kesälle, Viivin pentujen jälkeen. Laskeskelin, että Wiccalla pitäisi olla juoksu lokakuussa, ja seuraava sitten huhtikuussa. Jos Wicca on samaa mieltä, voisi meillä olla tänä syksynä Maarun pentue, ensi keväänä Viivin ja kesällä Wiccan. Sitten pidetään varmaan jonkin verran taukoa pentueiden kanssa, jos joudun oikeasti tekemään siirron opiskelusta täyspäiväiseen työelämään. Katsellaan tilannetta tarkemmin sitten, kun Wicca aloittaa juoksut. Jos ne osuvat juuri esim. Maarun synnytyksen päälle, ei kotoa asutusreissulle ulkomaille lähteminen edes olisi mahdollista.

Paljon pentueita kuitenkin tiedossa seuraavaan vuoteen, saa nähdä onnistuvatko suunnitelmat vai eivät. Kaikkea voi kuitenkin tässä välissä vielä sattua ja tapahtua tässä välissä... Joka tapauksessa olen äärimmäisen innoissani kaikista kolmesta pentueesta, uskon että tiedossa on paljon hyviä harrastuskoiria lajiin kuin lajiin!

torstai 26. huhtikuuta 2018

Viivin pentuprojekti alkoi!

Viivillä alkoi tosiaan kauan odotettu juoksu ti 10.04. Sunnuntaina Viivin omistaja Tiina toi Viivin meille, ja maanantaina käytiin ottamassa ensimmäinen progesteronitesti, joka näytti vielä aika matalia lukuja. Uusittiin se torstaina, ja sovittiin vielä kolmas sunnuntaille. Progetestit näyttivät seuraavia arvoja:

Ma 16.4 0,4
To 19.04 1,85
Su 22.04 13,2

Viivi oli jo torstaina näyttänyt siltä, että olisi valmis astutettavaksi, ja LH-piikki sillä oli varmaankin perjantaina, jonka jälkeen progearvot lähtivät nousemaan hyvin nopeasti. Olin hieman huolissani perjantaina, että eihän sunnuntaihin odottaminen voisi tehdä sitä, että missattaisiin paras astutushetki... Jäätiin kuitenkin odottelemaan vielä sunnuntain tuloksia, mutta olin pakannut tavarat valmiiksi että voitaisiin tarvittaessa lähteä samantien tulosten tullessa Savonlinnaan astutusreissulle. Kun proge olikin jo näin korkea, niin lähdettiin heti puolenpäin aikaan matkaan, ja oltiin Savonlinnassa puoli viiden maissa. Matkaan lähti Viivin seuraksi myös Taika, Wicca sai puolestaan mennä viettämään Annelle laatuaikaa velipuoli Jedin ja Leia-tyttären kanssa.

Ajettiin suoraan Merjan ja Riffin luokse, ja treffattiin heidän lähellä olevalla kentällä. Viivi oli oikein suostuvainen astutushommiin, ja ei mennyt montaa minuuttia kun koirat olivat nalkissa. Astutus siis onnistui erittäin helposti ja vaivattomasti, erittäin luonnollisesti ja avustettin ainoastaan pitämällä koiria aloillaan kun olivat jonkin aikaa toisissaan kiinni. Juteltiin Merjan kanssa vielä tovi Riffistä ja sen suvusta, ja kerkesin ihailla Riffiä livenä. Viivi ei ollut astumisen jälkeen enää ollenkaan innostunut pojasta, ja yhteiskuvista ei valitettavasti tulla kovin tyylikkäitä. Ympäristökään ei oikein sopinut koirien kuvaamiseen...
Riffi ja Viivi astutuksen jälkeen
Jäätiin vielä yöksi hotelliin Savonlinnaan, jospa oltaisiin saatu maanantaina toinen astuminen. Savonlinna oli oikein ihana pieni kaupunki, ja hotellimme oli sattumalta aivan ihanien lenkkimaastojen äärellä! Illalla treffattiin vielä yhtä aussietuttua ja käytiin yhteislenkillä, ja loppuilta toivuttiin päivän jännityksestä hotellihuoneessamme. Koirat olivat oikein rauhassa yön yli, ja muutenkin tosi helppoja matkaseuralaisia. Viivi on ollut oikein ihana hoidokki, kiltti ja kuuliainen, helppo ja vaivaton. Se on solahtanut aina laumaamme täysin vaivattomasti, ja olen voinut ottaa sitä kaikille kimppalenkeille ja kaikenlaisiin eri paikkoihin huoletta mukaan! Maanantaina tapettiin aikaa Savonlinnassa Merjan ollessa päivän töissä. Käytiin tutustumassa pieniin asuttamattomiin saariin, kierreltiin kaupungissa ja käytiin kurkkimassa paikallisia nähtävyyksiä.

Iltapäivällä käytiin treffaamassa Riffiä tokan kerran. Nyt Viivi oli selvästi vähemmän innostunut lastentekopuuhista, ja murisi ja väisti Riffin astutusyrityksiä. Riffi oli oikein kohtelias, ja leikitti Viiviä aikansa, mutta todettiin että paras astutuspäivä taisi olla jo ohi ja progesteronitasot olivat mitä todennäköisemmin jo liian korkeat. Nartut yleensä osaavat itse säädellä aika hyvin astumistaan, ja jos narttu ei päästä enää selkään niin tiinehtymisaika on varmaankin mennyt jo ohi. Lähdettiin ajelemaan illalla Helsinkiin takaisin, ja Viivi pääsi suureksi onnekseen takaisin omaan kotiinsa. Nyt jäädään vain odottelemaan, kantoiko reissumme hedelmää! Viiville on varattu ensi viikolle herpes-rokotus ja toukokuun puolivälin tienoilla käydään ultrassa!
Reissukoirat Viivi & Taika

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kaikenlaisia kuulumisia; terveyttä, kasvatusta yms

Mistäs sitä aloitettaisiin, paljon on taas kuulumisia päivitettävänä, hyviä ja huonoja tottakai.

Aloitetaan niistä ikävistä, eli Wiccan selkäkuvista. Tosiaan viime viikolla otettiin Wiccan etujalan ontuman tutkimisen yhteydessä myös viralliset selkäkuvat. Halusin nähdä, että eihän olisi spondyloosaa tms. Lonkkakuvien yhteydessä otettiin aikanaan ihan ortopedin kanssa selkäkuva, jonka hän arvioi terveeksi ja en silloin vielä tajunnut, että Kennelliitto näitä arvioi myös virallisesti. Toki olin kuullut, että eivät nämä epäviralliset selkäarviot ole pitäneet aina paikkaansa, mutta luotin ortopedin näkemykseen. Nyt uusintakuvat näyttivät myös kuvanneen eläinlääkärin mielestä täysin moitteettomilta, joten oli erittäin ikävä yllätys kun Kennelliiton lausunto oli muuta mieltä:

LTV1
VA0
SP0

Tulokset tulivat lauantaina, ja päivä meni siinä pettymystä ja kyyneliä niellessä. Minulla onkin sairas koira! Entä jos se oireilee selkäänsä? Pitäisikö lopettaa agility? Voiko sitä enää käyttää jalostukseen? Ensijärkytyksen hälvettyä alkoi onneksi järki voittaa, LTV1 on todella pieni muutos, eikä nykytutkimuksen valossa pitäisi aiheuttaa koiralle oireita. Lisäksi kun Wiccan muutosta ei ollut kaksi eläinlääkäriä edes huomannut, ei muutos voi olla kovin paha. Eikä se näyttäisi periyttäneen sitä ainakaan neljälle kuvatulle pennulleen. Toki tilannetta vähän mutkistaa se, että Wiccan seuraavaksi sulhoksi on jo sovittu Itävallassa asuva uros, ja LTV-muutoksen omaavaa suositellaan käytettäväksi vain LTV0-koiran kanssa. Eikä näitä lausuta kuin Suomessa. Noh, katsellaan ensin Wiccan loppujen pentujen selkätulokset, ja sitten mietitään mitä tehdään. Pari varaurosta Suomesta on toki mielessä, ja Kennelliiton taholta voisi selvittää arvostelevatko he ulkomaisia röntgenkuvia...

Muissa kasvatusuutisissa kuuluu taas erinomaista. Viivi aloitti juoksunsa tänään! Tämä tarkoittaa meille pientä road trippiä toivottavasti ensi viikon viikonloppuna. Seuraillaan kuitenkin ensi viikolla Viivin juoksujen edistymistä. Tottakai juoksut osuivat juuri minun kannalta mahdollisimman huonoon ajankohtaan, opinnot ovat tältä keväältä loppusuoralla ja seuraavat kaksi viikkoa ovat hyvin kiireisiä kun pitäisi esitellä gradun tutkimussuunnitelmaa, viimeistellä kaikki esseet ja käydä tekemässä muutama tentti. Noh, sentään tällä kertaa ei tarvitse ulkomaille asti lähteä astutusreissulle!
Kaunis Viivi <3

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Sairastuvalta päivää

Huoh, saikku-uutiset jatkuvat. Miten voikaan olla, että kaksi koiraa onnistuvat telomaan itseään tismalleen samaan aikaa? Nyt kun Maarukin lähti pari viikkoa sitten uuteen kotiin, niin mulla ei ole edes varakoiraa jonka kanssa treenata...

Aloitetaan Wiccasta. Wicca alkoi ehkä kuukausi takaperin ontua vasenta etujalkaansa agilitytreenien jälkeisenä iltana. Se oli tullut aika rytinällä puomilta alas treeneissä, joten en ajatellut asiaa sen kummemmin kun ontuma oli seuraavana päivänä kadonnut. Noh, pari viikkoa treenailtiin normaalisti, kunnes kaksi viikkoa sitten kouluttajatreenien jälkeen se taas ontui ihan reippaasti. Huolestuin, ja pidettiin seuraava viikko taukoa agilitysta. Muussa arjessa ontumista en huomannut. Noh, viime viikon keskiviikkona olin aamulla treenaamassa Taikaa, ja annoin Wiccan tehdä pikkaisen siivekkeen kiertoa ja pari pysäytyspuomia. Eli tosi tosi kevyesti tehtiin kuitenkin. Ja taas se ontui kotona levon jälkeen. Nyt huolestuin toden teolla, ja varasin Mevettiin ajan pääsiäisen jälkeiselle tiistaille. Pääsiäinen otettiin sitten tosi rauhallisesti, peruttiin agilitykisat ja lenkkeiltiin lähinnä koirakavereiden kanssa.

Eilen mentiin Mevettiin tutkimaan tassua. Ajattelin myös, että jos kerran otetaan röntgenkuvia, niin voisi ottaa Wiccasta viralliset selkäkuvatkin. On ollut suunnitelmissa tutkia selkä virallisesti, ja tietenkin olin huolissani, että voisiko ontuminen liittyä selkään jotekin, spondari kummitteli takaraivossa. Eläinlääkäri käänteli ja väänteli tassuja, mutta mitään selkeää kipupistettä ei löytynyt. Selkä aristi kuitenkin selvästi painelua, mutta sen verran takaa että ei ehkä vaikuttaisi etutassuun... Noh, rauhoituspiikkiä takapuoleen ja sitten odoteltiin, että Wicca nukahtaisi. Wicca tarvitsi vielä ekstra-annoksen rauhoittavaa, ennenkuin simahti, ja silloinkin ei nukkunut ihan täysin, vaan koitti heräillä. Saatiin kuitenkin ihan hyvin kuvat räpsittyä. Selkä näytti siistiltä, kyynärpäät näyttivät hyviltä, samoin lonkat ja tassut. Vasemmassa olkapäässä oli pientä kalkkeutumaa, joka saattaisi olla pehmytkudosvaurio. Eläinlääkärin neuvo oli, että pari viikkoa lepoa, kevyttä liikuntaa ja sitten asteittain paluuta arkeen. Jos ontuma ei mene ohi, niin sitten olkapäätä voisi tutkia ultraäänitutkimuksella enemmän. Ei kuitenkaan mitään selkeitä löydöksiä, jotka selittäisivät ontumista. Jäädään odottelemaan Kennelliiton virallista arviota selästä.

Sitten oli vielä Taika. Torstaina juuri ennen pääsiäistä huomasin, että Taikalla oli verta suussa. Noh, tarkempi tutkiminen paljasti, että Taika oli onnistunut lohkaisemaan hampaansa, ja veri oli hyytynyt hampaan päälle. Eikä mikä tahansa hammas, vaan tietenkin koko suun isoin poskihammas, alaleuan M1. Pikainen konsultaatio eläinlääkäriystäväni Emmin kanssa paljasti, että missään ei ole päivystävää hammaslääkäriä pääsiäisenä, joten tämä sai suosiolla jäädä odottamaan ensi viikkoon. Soitin Mevettiin jo ajanvarauksen, ja varattiin hampaanpoisto perjantaille. Tarkempi hampaan syynäys kuitenkin osoitti, että se ei ollut kovin pahasti rikki, joten voisi olla mahdollista hoitaa sitä muutenkin kuin poistamalla. Veikkolassa on hammashuoltoon erikoistunut klinikka Anident, jonne soitin sitten heti kun se aukesi tiistaina, ja saatiin seuraavalle päivälle jo tsekkausaika!

Tänään ajettiin sitten Anidenttiin Taikan kanssa. Klinikka oli todella viihtyisä ja henkilökunta ihan super mukavia, todella mieluisa kokemus oli ainakin minulle! Lääkäri katsoi ensin läpi Taikan yleisvoinnin, ja sitten kurkkasi suuhun. Todettiin, että Taika tarvitsee rauhoittaa tarkempaa tutkimusta varten ja samalla otetaan hampaista röntgenkuvat. Kuvat paljastivat, että Taikalla oli useammassa hampaassa pienet lohkeamat (M1 molemmilta puolilta alaleukaa ja yksi I1). Onneksi lohkeamat eivät olleet pahoja, joten riitti että terävät murtumalinjat pyöristettiin ja hiontapinnat päällystettiin kiillesidosmuovilla, jonka pitäisi suojata niitä. Samalla hmapaat putsattiin ja nähtiin myös, että onko Taikan puuttuva p4 puhkeamaton hammas vai kokonaan puuttuva. Onneksi se puuttui kokonaan, joten sen ei pitäisi koskaan vaivata, toisin kuin puhkeamaton hammas voisi tulevaisuudessa häiritä. Pari päivää nyt pitäisi malttaa lepäillä, ja sitten voidaan taas jatkaa normaalielämäämme.

Toivotaan nyt, ettei tarvisi kuluttaa luottokorttia ja lähetellä vakuutuksiin hakemuksia taas vähään aikaan...!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Taika 2 v

Tänään Taika täytti 2 vuotta! Voisin vähän kirjoitella pohdintoja kaksivuotiaasta Taikasta.
Taika on tosiaan ollut aika erilainen kuin edelliset aussieni - etenkin Wicca ja Dracu. Etenkin ekan vuoden pohdin vähän väliä, että pitäisikö vain sijoittaa Taika jollekin kaverille, sillä se ei tuntunut oikein itselle istuvalta koiralta. Taika oli turhan herkkä, kiltti ja vähän nössö omaan makuuni. Jotenkin Wicca ja Dracu olivat istuneet omaan käteen niin hyvin, että olin aika kärsimätön Taikan kanssa. Kuitenkin jatkettiin sitkeästi tekemistä, ja viime kesänä oikeastaan Taikan upea luontainen paimentaminen sai minut pitämään sen kuitenkin. Muut lajit eivät kuitenkaan ehkä menneet niinkuin olin tottunut, etenkin tokossa Taikalla ei tuntunut olevan mitään sisäänrakennettua intoa tehdä hommia minun kanssa ja lähellä minua. Agilityssa se jo vähän väläytteli nopeaa oppimistaan, mutta lähinnä kouluttajien tsemppaus siitä, että onhan se nopea piti meidän treenimotivaatiota yllä. Tuntui, että Taika on hidas ja tylsä aksakoira.

Tämän talven aikana harrastusrintamalla on tapahtunut iso muutos. Taika on saanut vauhtia ja tiettyä hyvää röyhkeyttä ja itsevarmuutta aksaradalla. Se tekee todella hyvällä moodilla hommia, kuuntelee ja oppii mutta jaksaa yrittää ja kestää epäonnistumiset myös. Ollaan edetty tosi hyvin ratatreenissä, suullisissa käskyissä ja juoksareissa. Uskon, että Taikasta tulee tosi siisti ja hyvä aksakoira. Tavoite olisi korkata viralliset tässä kevään aikana, ja jos vaan kontaktit toimivat niin näkisin sen nousevan kolmosiin varsin nopeasti. Tokoa ollaan tehty nyt muutamaan otteeseen, ja ilme on muuttunut ihan täysin viime kesästä! Intoa on ihan hirveästi, ja nyt useampi ihminen on tsempannut minua treenaamaan Taikaa myös tällä saralla, kuulemma siitä voisi tulla tosi huippu koira. Se on todella nopea ja  ketterä, mutta samalla hiljainen ja ajatteleva. Leikkiminen on muuttunut tosi paljon nuoruusajoista, nykyään vetoleikit on ihan parasta, ja pallon perässä se sinkoaa lähes yhtä hulluna kuin Wicca.

Muuten arkielämä Taikan kanssa rullaa kivasti. Näyttäisi siltä, että ollaan saatu korvatulehduskierre katki ja Taika on syönyt raakaa nyt kolmisen kuukautta. En ole ollut super tarkka namien kanssa enää, ja satunnaiset vilja yms namit eivät ainakaan aiheuta ongelmia. Muuten Taika on ollut terve, vaikka fyssarilla kun käytiin niin varsin jumissa se kyllä oli. Syytän Maarua, joka jyräili Taikaa kaksi kuukautta meillä rajuissa leikeissä. Vaikka Taika yhä tykkää muista koirista tooooosi paljon, huomaa että se on alkanut muuttua aikuiseksi. Pennuille saattaa olla vähän nihkeä, ja kotiin tulevia koiria pitää pikkaisen vahtia ensialkuun. Mutta lenkeillä tulee yhä tosi hyvin toimeen kaikkien kanssa. Taikalta on myös täysin hävinnyt kaikki nuoruusajan arastelut, se ei välitä kovista äänistä tai ihmeellisistä pinnoista.

Taikan pehmeys on myös muuttunut. Se on kova huutamaan - ihan varuiksi - ja aikamoinen draamailija välillä. Jos suutun sille, se reagoi liioitellun suuresti ja lähtee karkuun. Mutta heti kun käännän selkäni, se on taas pahanteossa. Taikalta puuttuu tietty Wiccaa niin leimaava miellyttämisen valtava tarve. Taika tykkää toki saada esim. rapsutuksia, mutta silloin kun hän itse niitä haluaa. Välillä nauretaan, että Taika on enemmän kissa kuin koira. Taika ei myöskään ole kovin kohtelias, jos se haluaa sohvalle niin se hyppää vaikka Wiccan tai minun päälle, jos ei muuten mahdu. Se huitoo tassuilla, kiipeää ihmisten yli ja istuu Wiccan päällä. Suurimman osan ajasta kotona se nukkuu pöydän alla, ja koittaa käydä varastamassa vessasta tyhjiä vessapaperirullia, jotka ovat sen suurimpia aarteita.

Taika ei valitettavasti ole vieläkään aloittanut ekoja juoksujaan, joten saa nähdä tuleeko siitä koskaan koiraa jalostukseen. Toki toivoisin kovasti, että tulisi. Taikalle olisi jo eka sulho odottamassa, ja kasa pennunottajia, jotka se on hurmannut suloisella ja sympaattisella persoonallaan. Niin tai näin, se on tärkeä osa meidän laumaa ja kovin rakas pieni hörökorva <3