keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Agilitykisaviikonloppu 14.-15.01

Meillä oli Dracun kanssa kunnon kisaviikonloppu joka alkoi lauantaina Hyvinkäällä kolmella startilla. Olin itse herännyt jo 4.00 aaumlla ja ollut duunissa koko aamun joten olo ei ollut ehkä ihan virkein, mutta kofeiinin voimalla jaksaa aina ;)

Eka startti oli Anne Saviojan tuomaroima agilityrata. Tällä radalla meinasi käydä pahasti kun tutustuin rataan väärin ja Tiia vinkkasi mulle juuri tutustumisen lopussa ettei se menekään noin! Kerkesin käydä lopun kerran läpi oikein ja sitten miltein heti radalle. Dracu tuntui sutivan vähän normaalia enemmän, ja muutama käännos pääsi valumaan turhan pitkäksi. Muurin palikka kolahti sitten alas ja miltein pysäytin Dracun, mutta jatkettiin kuitenkin kun halusin tehdä kontaktit. Kaikki on/offit oli hyvät, mutta keinulla lähti hämyliikkeestä pois ennen lupaa, kielsin ja jatkettiin. Puomin jälkeinen väärin tutustuttu kohta meni ihan hyvin, mutta vika rima tuli alas... Tulos näinollen 10 rv, aika -4,80 ja sijoitus 13/26.


Toka rata oli aika samantyyppinen kuin eka, mutta toka rima tuli alas. Käskytystä riman päällä, joo, mutta kuitenkin... Taas kävi mielessä että lopettaako, mutta se on niin pirun vaikeaa kun ajatukset ja koira on jo seuraavalla esteellä! Joten jatkettiin ja loppurata oli oikein hyvää menoa. Kaikki kontaktit onnistui hyvin pienillä hämyliikkeillä, ensi kisoissa sit vähän pahempia hämyjä. En tykkää miten Dracu nytkyy noista hämyistä noin paljon. A:n jälkeen otin sitä vähän liikaa haltuun kun pelotti tyrkyllä oleva väärä putki joten tuli kokonaan esteen ohi. Videolta katsottuna Dracu teki ihan oikein, sillä tiputin koiranpuoleisen käden ja otin vastakkaisella, jolloin sen kuuluukin tulla esteeltä pois. Jotkut pahat tavat on sitkeästi selkäytimessä... Radan paras kohta oli ehdottomasti veto puomin alla olevaan putkeen, oli ihan lukinnut puomin ja vastakkaisella korjasi linjan upeasti putkeen! Tulos tosiaan hylätty rata.


Vika rata oli sitten ihan meidän unelmarata! Olin ihan fiiliksissä tuosta alusta, sillä halusin kokeilla irtoaisiko Dracu tuonne putkeen itse. Muutenkin kiva rata :) Alussa Dracu lähti pienen epäroinnin jälkeen irtoamaan, muttei nopeasti. Vramasti olisi ollut nopeampaa viedä se sinne, mutta halusin kokeilla tuota. Huomaa että irtoaminen tehdään yleensä loppusuoralla, pitää vahvistaa myos radan alussa ja keskivälillä irtoamista. Muutama käännos pääsi vähän venymään kun oma ajoitukseni ei ollut ihan oikeassa, mutta muuten tehtiin hyvä rata. Varsinkin tuo suora jonka lopussa piti mennä takaakiertoon onnistui hyvin. Tulos 0 rv, aika -12,22 ja sijoitus 2/20. Täytyy myontää että toka sija harmitti, mutta hävittiin Maailmanmestari 2:selle ja hänen nuorelle koiralle, ettei huonolle hävitty tai paljoa ;)


Seuraavana päivänä oli vuorossa kaksi agilityrataa Porvoossa, tuomarina molemmissa Heidi Viitaniemi. Eka rata oli semmonen ihan perusrata, alussa tein ihmisnuolen  jota en ole aikaisemmin uskaltanut käyttää kisoissa rimojen pelossa. No onnistuihan kaikki nuo vaikeat jutut mutta Dracu tiputti kaksi ihan random rimaa, eka tuli valssissa alas, toisesta en ihan muista missä tuli kun rataa ei saatu videoitua. Tehtiin kuitenkin kontaktit mallikkaasti, vaadin kunnon stopit ja hämäilin taas vähän. Tulos oli 10 rv, aika -10,50 ja sijoitus 5/12.

Toka rata myoskin agilityrata, ihan kiva ja vauhdikas. Alku meni ihan hyvin, rimat pysyi ylhäällä vaikka olikin aika tiukka kohta. Puomi otettiin vähän nopeammin, mutta Dracu tiputti riman sit heti puomin jälkeen takaaleikkauksessa. Olis vaan pitänyt lopettaa siihen rata... Pituudelta lähti hakemaan mun yllätykseksi tosi kaukana olevia keppejä ja ohitti oikean esteen. Tuo oli kyllä oma moka, en ohjannut vaan oletin. Putkijarrutukset ei toiminut radalla ollenkaan ja ainut mikä pelitti oli kontaktit. A:lla varsinkin tein aika vahvoja hämyliikkeitä. Meno oli muuten kyllä turhan lennokasta, näkyi että oli saanut luukuttaa jo neljä rataa :O Tulos 10 rv, aika -8,12 ja sija 3/12.

torstai 12. tammikuuta 2012

Menkkahalli & Niinun treeneissä

(kuvat (c) Jukka Pätynen, koirakuvat.fi)

Ollaan treenattu koko syksy Hakkilan hallissa jossa päädyin muutaman mutkan kautta itse kouluttamaan, eli meillä ei Dracun kanssa ollut edes ohjattuja treenejä. Vuodenvaihteessa vihdoin ja viimein päästiin upouuteen Vuokkoset-halliin Ojankoon! Wautsi mikä ero Hakkilaan, jossa kurkku oli aina kipeä treenien jälkeen homehuuruista ja esteet hajoili käsiin. Ja koutsimme Ville Liukka aloitti vihdoin kouluttamisen :)

Uudenvuoden kisoissa tihrustan istuuko Dracu lähdossä. Huomioikaa tyylikäs peukutus :D
Nää ekat treenit oli "tasontestaus"treenit, meillä oli 36 esteen rata joka suoritettiin kahdessa osassa jotta Ville näkisi koiriemme osaamista ja tasoa. Draculla oli vauhti päällä joten onneksi hallin pohja piti Dracun tassujen alla. Radalla päästiin treenaamaan mm. putkijarrutuksia, kontakteilla sivuttaisetäisyyttä, okserin takaaleikkausta jne. Saatiin kontakteilla vapautusvinkkinä se, että pitäisi välillä vapauttaa rauhalliseen liikkeeseen, olen tehnyt hämyliikkeitä jolloin Dracu ei saa tulla pois, mutta kun annan sanallisen luvan teen huomaamatta saman nopean liikkeellelähdon. Pitää muistaa kiinnittää tähänkin huomiota treeneissä. Muuten menikin ihan hyvin, mutta yhdessä kohtaa Dracu pääsi tekemään radan väärin kun ohjasin sitä väärälle esteelle, mutta kun korjasin ohjauksen Dracu jatkoi virheen toistoa uudestaan ja uudestaan. Ei yhtään katsonut mua, oletti vain et se menee tietyllä tavalla. Huoh. Mut olipa kiva saada pitkästä aikaa koulutusta :)


Keskiviikkona mentiin taas uuteen halliin, tällä kertaa ihan tässä kodin lähellä, Olarinluomassa, olevaan Satulinnaan. Halli on Niina-Liina Linnan ja Satu Hillin oma uusi halli, lämmin, hyvä pohja ja muutenkin tosi siisti ja hieno :) Juttelin vähän Niinun kanssa Dracun rimaongelmasta ja Dracu demonstroikin sitä Niinulle oikeen hyvin, tiputteli ja kolisteli rimoja. Niinu oli kanssani samoilla linjoilla siitä, ettei kyse ole huonosta ohjaamisesta (ja vaikka olisi niin näin osaavan koiran pitäisi jo kestää vähän muutakin kuin täydellistä ohjaamista aina ja koko ajan) vaan siitä, että Draculle tulee kiire mun perään eikä se malta hypätä kunnolla. Neuvoi, että mun pitää nyt olla ihan super tiukka rimojen kanssa, jos tiputtaa tai edes kolauttaa rimaa käsken sen heti maahan eikä saa jatkaa menoa. Sit otetaan uudestaan ja jos hyppää hyvin niin saa jatkaa matkaa tai palkan.



Lisäksi saatiin sama neuvo kuin Janitalta palkkaamisen suhteen. Ensin vien johonkin tiettyyn paikkaan lelun niin että Dracu näkee sen, ja kun tullaan lelua edeltävälle esteelle teen esim. todella voimakkaan kiihdytyksen omassa vauhdissani mutta Dracun pitää malttaa hypätä kunnolla ja sit se saa lelun. Näin koitetaan opettaa sille ettei mun perään tarvi sännätä päättomästi ja on maltettava suorittaa esteet kunnolla. Treenattiin sitten tätä ja oikein hyvin Dracu malttoi hypätä esteen ennen lelua ja ottaa lelun vaikka mä lähdinkin rynnimään eteenpäin. Samalla tekniikallahan voisi muutenkin treenata hyppyjen häirioitä, voin huitoa käsiä, huudella käskyjä jne. mutta Dracun on silti maltettava hypätä kunnolla ja ottaa palkka. Tunnelin päässä näkyy nyt valoa, jes! Nyt vaan tehotreeniä ja multa ehdottomuutta, myos kisoissa! Jos Dracu tiputtaa viikonloppuna riman käsken sen heti maahan ja kävellään radalta pois. Muuten se pirulainen menisi vielä oppimaan että treeneissä ei saa tiputtaa, mutta kisoissa ei haittaa...! Niinukin totesi ettei taida olla ihan pehmeimmästä päästä Dracu kun varmaan viisi kertaa piti lopettaa rata yhdellä ja samalla esteellä kun joka kerta hyppäsi siivekettä päin. Dracu osaakin välillä olla aikamoinen jääräpää, pitää vaan itse ollan sen kanssa tarkkana.

Uudenvuoden agilitykisat Hyvinkäällä

Fiksuna likkana ilmoitin molemmat koirat uudenvuodenpäivänä (01.01.2012) Hyvinkäälle kahteen starttiin. Onneksi vuodenvaihde meni omalta osalta normaalia rauhallisemmin ja ei ollut ihan kamala krapula ja univelka päällä :D

Kakkoset aloitti, ekana hyppyrata jonka tuomaroi Esa Muotka. Rata oli ehkä vähän turhankin helppo - nää kakkosen radat alkaa jo kyllästyttää! Lähdettiin ihan hyvällä fiiliksellä radalle mutta Dracu roiski sit rimoja :/ Ihan helppoja kohtia, eikä mun ohjauksessa ollut mitään vikaan, ehkä vikalla rimalla olisin voinut käskyttää aikaisemmin mut kyllä nää meni nyt ihan tuohon Dracun kiirehtimisen ja huolimattomuuden piikkiin. Tulos 15 rv, aika -11,45 ja sija 5/21 (vaihteeksi luokan nopein aika). Kyllä vähän ketutti nuo rimat...


Seuraava rata oli Henri Luomalan tuomaroima agilityrata, jälleen tosi helppo rata, ei oikeestaan mitään vaikeita kohtia. Ennen rataa lämppäsin ja huomautin Draculle muutaman kerran lämppäriman tiputtamisesta, joka varmaan osaltaan auttoi rimoja pysymään tällä radalla vähän paremmin. Päätin myos et me tehään kunnon kontaktit, oli nolla alla tai ei! No heti alussa tuli yksi rima alas, taas Draculta hätäilyä. Tehtiin kuitenkin hyvät kontaktit ja Dracu pysähtyi oikeen nätisti :) Tulos 5 rv, aika -6,42 ja sija 10/22. Dracu liikkui muuten tosi hyvin molemmilla pohjilla, ei liukastellut. Himmailee kuitenkin täällä vähän, joka on siis tosi hyvä! Oppii ehkä ettei liukkaalla pohjalla voi posottaa täysin jos haluaa pysyä psytyssä?


Sit saatiinkin venailla jonkun aikaa maxi3-luokkia, mutta rattoisasti se aika menee lämpimässä hallissa kavereiden kanssa pulistessa :) Danten kanssa eka rata oli Henri Luomalan agirata, oikeen kiva rata jossa sai vähän pinkoa! Dante tuntui tosi innokkaalta, videolta katsoin sit taas jälkeenpäin miten se possuilee alussa, hilautuu eteenpäin aina kun käännän selän!! Murr... Alku meni tosi nätisti, Dante tuli hyvää vauhtia mutta olin sit niin keskittynyt puomin kontaktiin että unohdin ihan miten rata jatkuu, vapautin Danten liian aikaisin enkä kerennyt ohjaamaan seuraavaa kohtaa ja kompastuttiin Danten kanssa putken edessä! Dante suhahti sitten väärään päähän joten tulos hylätty rata. Muuten olin oikeen tyytyväinen rataan, olipa kivaa päästä ohjaamaan kunnolla!


Viimeinen rata oli taas Henri Luomalan, tällä kertaa hyppyrata. Tosi kiva rata!! Haastava, muttei sellaisella järjettomällä pyorittämisellä. Ja taas sai juosta :) Alussa 99% ohjaajista teki kakkosen ja kolmosen väliin sellaisen valssin, joka ei onnistunut kunnolla ja oli tosi huonon näkoinen. Päätin etten tee ainakaan sitä ja sit keksin että siihen sopi täydellisesti meidän bravuuri eli saksalainen! Ja se onnistui TOSI hienosti vaikka itse sanonkin. Päästiin hyvin kepeille, mutta keppien jälkeen piti jatkaa putkeen ja Dante kävi hyppäämässä yhden ylimääräisen esteen joten tulos taas hylätty rata.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Next Level Agility Team 1. leiri

Olemme tosiaan Dracun kanssa mukana Next Level Agility Team:ssa joka on seitsemästä viikonloppuleiristä koostuva valmennusrinki. Kouluttajina toimivat Mikko Aaltonen, Mari Kaplas, Janita Leinonen ja Jaakko Suoknuuti. Ensimmäinen leiri pidettiin Liedossa Janitan ja Jaakon upouudessa hallissa 29.12.-30.12.2011.

Leiri alkoi jännittävissä merkeissä kun auto oli vielä aamulla Orimattilassa korjattavana eikä ollut mitään varmuutta että saataisiinko se kuntoon ja Espooseen mulle ajoissa! Olin vielä duunissa aamulla ja onneksi äiti kerkesi tuomaan auton ajoissa mulle ja kerettiin illaksi Lietoon surkeasta ajokelistä huolimatta. Meidät kurssilaiset oli jaettu ensin kahteen osaan, me ekassa osassa olevat treenattiin to & pe ja tokassa osassa treenaavat sit pe & la. Sitten meidät oli jaettu vielä kolmen koirakon ryhmiin joissa sitten treenattiin.

Torstain treenit alkoivat nopealla kouluttajaesittelyllä ja samalla meille kerrottiin lisää ensimmäisen leirin tavoitteista. Teemana oli esteosaaminen ja koirien kouluttamisen sijaan meidän koirien osaamistasoa testattiin: kouluttajat tekivät tarkkoja muistiinpanoja ja arvioita koiran osaamistasosta. Sitten leirin loputtua saadaan pitkät listat että mitä pitää treenata ja mitkä kaikki taidot on puutteellisia... xD Halli oli jaettu neljään osaan, jokaisella kouluttajalla oli yksi piste ja kierrettiin sit siinä omassa kolmen koiran ryhmässämme pisteeltä pisteelle.

Meidän ryhmässä oli itseni lisäksi Veijo Koistinen & bc Juju sekä Tiina Koistinen ja bc Kiri. Aloitettiin treenit Marin pisteeltä, jossa katsottiin puomin kontakteja. Meitä oli ohjeistettu ettei päivän aikana kontakteja saisi palkata jotta nähtäisiin "todellinen" taso..! Jotenkin tilanne tuntui TopTeamin tyyppiseltä mun päässä ja ajattelin että täytyy näyttää mahdollisimman nopeat kontaktit ja sitten vedätin vähän turhan paljon. Ekat meni tosi nätisti, mutta kun testattiin kontaktia päällejuoksussa niin Dracu lähti jo varastamaan. Lopuksi itsenäinen puomi ohjaajan jäädessä taakse meni oikeen nätisti. Mari kehui kontaktejamme tosi paljon, kuulemma Draculla on ihan super hyvät pohjat mutta mun pitää varoa etten päästä sitä jatkamaan liian hätäisesti ja ennenkuin se on oikeasti on/off asennossa.

Seuraavaksi mentiin Jaakon pisteeseen jossa testattiin pituuden osaamista. Tehtiin eteenlähetystä, ihmisnuolta, tiukkoja käännoksiä, kutsua jne. Meillä meni ihan hyvin nämä, Dracu teki ihan nätisti pituuden kaikkien käännosten kanssa. Tämä este on silleen semisti hanskassa.

Kolmantena oli vaikein piste, Janita ja okseri & A:n kontakti. Okserin kanssa ei ollut pahemmin ongelmia, mutta se A... Dracu oli ihan villinä puomipisteen jälkeen enkä saanut sitä pysähtymään kunnolla millekään kontaktille!! Tehtiin paljon todella vaikeita persjättojä, päällejuoksuja ja taaksejäämisiä ja kaikki oli aika kamalia... Mutta tarkemmin ajateltuna ei olla treenattu paljoa näitä kontakteja joissa ohjaaja liikkuu tosi lähellä ja väärään suuntaan. Janita näytti sitten miten näitä kannattaa treenata heittämällä lelua (joka EI ole koiralle kontaktilta poistumislupa vaan vasta sanalla saa hakea lelun!) ja jatkamalla itse koko ajan liikettä.

Viimeinen piste oli Mikon keppi-ja poytäosaaminen... Ei ollut meidän piste :D Mutta taas aika silmiä avaava. Keppien päässä oli n. puolen metrin päässä tyrkyllä U-putki testaamassa suorittaako koira kepit loppuun ja arvatkaa vaan suorittiko Dracu, no EI! Possu karkasi ekalla kertaa keppien puolesta välistä putkeen enkä saanut sitä kertaakaan pujottelemaan loppuun!!!!! :O Samaten pujottelut oli hankalia koska niissä piti nimenomaan seistä keppien alussa ja vetää koira kädellä oikeaan väliin, jota ei olla pahemmin treenattu sillä olen aina antanut Dracun hakea kepit itsenäisesti. Kuitenkin Mikko oli sitä mieltä että tuota kannattaa treenata koska jos vieressä on ansa se helpottaa elämää. Ainut minkä Dracu teki nätisti oli kepeille kaukaa lähetys, meillä on draivi kohdallaan. Vielä huonommin meni se pirun poytä, jota Dracu ei kyllä osaa ollenkaan. Ei mistään kulmasta tai millään lailla. Tavoite on sitten se, että ensi kesänä voin jättää Dracun toiselle puolelle kenttää kunnon kiihdytyssuoran taakse, mennä seisomaan sen loppuun ja vika este on poytä. Dracu tulee kamalaa vauhtia suoraa, näkee poydän ja osaa itse hidastaa ja tehdä poydän oikein. Et tavoite on nyt asetettu :D

Kun treenit oli treenattu, lähdin ajelemaan kotiin. Rauhallinen ilta sai kuitenkin heti alkuunsa ikävän käänteen kun heti ensimmäiseksi kotiin tultuani iskin veitsen peukalooni ja vietin illan koittaen tyrehdyttää verenvuotoa... Varmaan tuo olisi tarvinnut tikkejä mutten millään jaksanut lähteä istumaan iltaa lääkärin odotushuoneeseen. Paketoin peukalon vaan mahdollisimman tiukasti laastareilla ja sideharsolla. Että se siitä rauhallisesta ja rennosta illasta...

Dracu odottelee kiltisti omaa vuoroaan, kyllä oli kiva tutustua ratoihin kun on tuollainen enkeli joka pysyy maassa paikallaan...
Janitan ja Jaakon uusi halli oli todella hyvä, lämmin, puhdas, valoisa ja hyvä pohja. Kyllä kelpasi treenata!

Perjantaina treenit jatkuivat samalla tavalla, meidän ryhmä aloitti aamun agilitytreeneillä. Ensimmäinen piste oli Mikon keppipiste, tänään mitattiin mm. vaikeita irtoamisia, lähetyksiä, takaaleikkauksia, valsseja jne. Draculla meni nämä ihan hyvin, ainut missä tuli virhe oli ekalla kerralla takaaleikkaus jossa itse rytmitin sen ihan väärin, ja päällejuoksu, mutta saatiin molemmat onnistumaan ihan hyvin kun vähän tarkensin ohjausta. Erityisesti olin ylpeä Dracun hienosta pujotteluun lähetyksestä, ei ollut helppo kulma ja onnistui joka kerta upeasti :)

Toka piste oli Marin keinu-ja pussipiste. Keinulla kaikki muu toimi paitsi mun taaksejättäytyminen. Ollaan treenattu keinua sivuttaisetäisyydellä, mutta siinä auttaa vielä mun liike. Nyt voisi treenata keinua ihan kokonaan ilman liikettä, seison paikallani ja lähetän vaan takaa keinulle... Pussi toimi, irtoamisena sekä jarrutuksella. Ainut missä oli ongelma oli ennakoiva valssi pussin jälkeen, ideana siis se, että koira olisi nähnyt valssin ennen pussia ja se olisi toiminut tavallaan pussijarrutuksena. No Dracuhan sinkosi suoraan eteenpäin, et treenaukseen vaan.

Kolmas piste oli Janitan hyppypiste, jossa piti ohjata mahdollisimman huonosti, huitoa kuin hullu, huutaa, kumarrella jne. Siinä testettiin kuinka hyvin koira kestää ohjaajalta häiriotä ja pitää rimat ylhäällä. Dracun lopputulos oli se, että pitää treenata häiriotä jossa seison koiran edessä ja häiritsen sitä. Lisäksi kyselin Janitalta neuvoa ekan riman pudotusongelmaan ja vedätyksissä tapahtuviin rimantiputuksiin joissa Draculle tulee kiire mun perään ja rimat sinkoilevat. Sain neuvoksi tehdä hyppysuoran, lähteä vedättämään sitä, heittää vauhdista lelun perääni ja jatkaa juoksemista. Paljon treeniä niin että heitän lelun maahan ja jatkan matkaa, ei palkkaa suoraan kädestä. Jos Dracu tiputtaa riman mennessään palkalle en saa kieltää ottamasta palkkaa, mutta käsken heti maahan ja leikki loppuu siihen. Mun pitää kanssa tehdä alussa sellaisia treenejä että Dracu en ekan hypyn takana ja toka hyppy on joku tosi vetävä este kuten putki tai kepit. Hetsaan sitä paljon jotta se ajattelisi "alas" eli katsoo jo riman alta kivaa estettä. Sitten lelu siihen väliin ja vaaditaan että suorittaa kuitenkin tuon ensimmäisen hypyn. Tosi hyviä neuvoja ja näitä aletaan heti treenaamaan koska kisoissa kaikki virheemme on juuri näitä.

Vika piste oli Jaakon rengas-ja putkipiste. Takaaleikkaukset hävisivät meiltä kyllä ihan totaalisesti tällä pisteellä, ja muutenkin tuli todettua ettei rengas ole kovin vetävä este. Jaakko puhuikin juuri siitä, että esteitä kuten rengas, muuri, poytä, pituus, okseri jne. treenataan niin vähän etteivät ne "vedä" koiria ja huippukoiralla pitäisi olla yhtälainen veto kaikille esteille. Radalla tuli myos ilmi se, että meidän pitää treenata sellaisia käännoksiä joissa olen itse kauempana ja Dracun pitäisi osata itse koota itsensä käännostä varten vaikka olenkin sen edellä.

Kaiken kaikkiaan paljon on treenattavaa. Ainut asia minkä se osasi ihan jokaisella pisteellä ongelmitta oli irtoaminen. Ei kyllä ollut montaa koiraa jotka osasi sen yhtä hyvin (ainakaan meidän to-pe ryhmissä). Kontakteilla aletaan treenaamaan sitä, ettei sieltä saa lähteä kun lelu lentää tai tulee kehua, vaan odotetaan sitä tiettyä sanaa. Kisoissakin voisi tehdä hämyjä, vaadin pysäytyksen, kehun tosi innostavasti ja lähden kovaa liikkeelle, muttei saa lähteä perään. Olen myos nyt ajatellut paljon että jättäisin sen "alas" sanan kokonaan pois jotta kontaktilla olisi vaan yksi sanallinen käsky ja se on vapautuskäsky "tule"... Kepeillä täytyy alkaa vaan treenaamaan käsiavustusta, se on taito josta ei ole kuin apua vaikkei ehkä usein tarvitakaan.

Agilitytreenien jälkeen päivä jatkui Vappu Alatalon luennolla ohjaajan psyykkisestä valmistautumisesta. Käsittelimme pääasiassa kisoissa oman vireystilan kontroloimisesta sekä häirioihin suhtautumisesta. Mielenkiintoista tietoa ja paljon sellaisia juttuja joiden kanssa olen itse paininut. Illan päätteeksi oli ohjaajien omat fysiikkatreenit. Olin etukäteen pelännyt sen olevan joku mummojumppa, mutta treenit osoittautuivat todella tehokkaiksi ja hyviksi, ja vielä sunnuntaina oli jalat kipeät :D

Kaiken kaikkiaan todella tehokas ja antoisa eka leiri, silmiä avaava tosiaan. Harmi nyt vaan kun ei voi käydä kentällä oikeen treenaamassa kaikkia noita asioita ennen kevättä... Jotain voidaan toki tehdä omissa treeneissä, mutta pitäisi miltein vuokrata joku treenipaikka esim. kerta viikkoon jossa voisi treenailla näitä asioita!

Tavoitteet ja toteutumat 2011/2012

Niin vaan se vuosi vaihtui mustana ja pimeänä rakettien paukkeen säestämänä. Vuosi 2011 oli täynnä kaikenlaista uutta ja jännittävää, kuten muutto omaan kotiin, uusi duunipaikka & uusia ei-koira harrastuksia. Vuoteen mahtui kuitenkin paljon hankaluuksia kuten Dracun polvileikkaus, opiskeluhankaluudet ja omat krooniset rahavaikeuteni. Mutta selvitty on vaikka nuudeleita on syoty ihan urakalla ja siitä iso kiitos kaikille rakkaille ystäville, seurakavereille ja koirakavereille ympäri maata!

Vuonna 2011 tavoitteemme ja niiden toteutuminen näytti tältä:


Dante
Agility: FIN AVA, SM-nollat & MM-karsinnat
Tämä saatiin toteutettua jo tammikuussa, vaikka Kennelliitto ei ole vieläkään saanut sitä vahvistettua... Saatiin SM-nollat ja karsintanollat kasaan, mutten jaksanut lähteä Seinäjoelle saakka karsintoihin. SM-kisoissa sijoituttiin AST:n joukkueessa 6. sijalle ja yksilokisassa päästiin finaaliin jossa otettiin hylkäys.

Paimennus: OTDc & OTDd

Ei ollut tänä vuonna kisoja Suomessa eikä muutenkaan käyty Danten kanssa kertaakaan paimentamassa

Luonnetesi

Tämä saatiin vihdoin ja viimein tehtyä ja aika yllättävin tuloksin! Dante sai hyväksytyn tuloksen +153p, laukauskokematon!

Dracu

Agility: maxi3-luokkaan, AVA-kello käyntiin
Koska Draculta leikattiin polvi keväällä ei päästy koko alkuvuonna treenaamaan tai kisaamaan. Aloitettiin agitreenaaminen taas loppukesällä ja kisaaminen syksyllä. Yksi voittonolla saatiin kakkosista ja todella monta "läheltä piti" vitosta tms. Et ei ihan mennyt toivotulla tavalla xD

Toko: FIN TVA

Dracun leikkaus tosiaan esti tokon treenaamisen puolelta vuodelta, ja sit loppuvuosi keskityttiin agilityyn, ei taidettu treenata tokoa oikeastaan yhtään koko vuonna...

Paimennus: OTDscd

Kisoja ei tosiaan ollut joten tätäkään ei saavutettu...

Luonnetesti

Yksi tavoite kuitenkin saavutettiin! Dracu suoritti luonnetestin hyväksytyllä tuloksella +240p, laukausvarma!

Loppuvuodeksi ehkä jotain muuta kivaa ;)

Aikatauluongelmien vuoksi tämä siirtyy sit ensi syksylle!

Stella
Samoilla mennään, eli terveyttä ja pitkää ikää! Stella jäi nyt äitin hoiviin lopullisesti, mä käyn vain silloin tälloin valittamassa että Stella on lihava ja nyt pitää aloittee dietti :D


Siellä äitillä se vieläkin porskuttaa iloisena ja kovin lihavana... Ei auta vaikka kuinka valitan asiasta joka kerta kotona käydessäni, kun Stella haluaa ruokaa niin se saa ruokaa. Mutta kovin on rakastettu ja onnellinen joka on pääasia :)



Tuloksellisesti tämä ei nyt ollut ihan meidän vuosi, mutta alan tässä pikku hiljaa oppimaan, ettei elämä ole vain suorittamista ja tulokset ja hulluna harrastaminen vain tulosten vuoksi ei ole enään hauskaa. Vaikka mulla on aussie ja monet harrastavat kaikkea, ei se tarkoita että mun on pakko. Jos en tykkää PK-lajeista, mun EI ole pakko treenata niitä, eikä pk-tulosten puuttuminen koiriltani tee niistä huonoja. Ja sama pätee tokoon. Jos tykkään agilitysta ja haluan keskittyä siihen, se on ok. Ihan sama jos ihmiset sit sanoo että mulla on huonot koirat kun ei niillä ole kuin agilitytuloksia! 


Vuodelle 2012 voisi sitten asettaa seuraavat tavoitteet:
Dante
-agissa FI (H)AVA eli hyppyvalion arvo + SM-ja karsintanollat
-paimennuksessa vihdoin treeniä ja STDd-titteli



Dracu
-agissa nousu 3-luokkaan, SM-ja karsintanollat kasaan + molemmat valiokellot käyntiin
-tokossa se FI TVA jos treenausintoa tulee, jos ei tule niin ei pakolla
-paimennusta olisi kiva treenata ihan kunnolla ja saada kaikki OTD-tittelit
-syksyllä pentuprojekti :)



Stella
-terveyttä ja pitkää ikää mummokoiralle joka täyttää 14 vuotta ensi huhtikuussa :O


Yhteisiä koiratavoitteita olisi vetohiihdossa kisaaminen talvella jos vaan lunta ikinä tulee... Keväällä keskitytään Dracun kanssa agilityyn oikeen urakalla ja itse aion hakea nyt sit vihdoin opiskelemaan! Toivottavasti ensi syksynä alkaisi sitten se opiskelija-elämä! Tämä vuosi mennään ihan fiilispohjalta, jos ei huvita treenata jotain niin ei pakolla. Tehdään mistä tykätään ja ohjaaja opettelee rennompaa asennetta yleisesti kaikkeen ;) Syksyllä iso juttu olisi tuo Dracun pentuprojekti kasvattaja-Isabellen kanssa, toivottavasti saataisiin tämä superyhdistelmä tehtyä ja meille perheenlisäystä!