Nyt kun Yuffie on todettu tiineeksi ultrassa, ajattelin kirjoittaa postauksen jossa kertaan hieman syitä yhdistelmälle ja avaan kasvattajan näkökulmasta pentueen suunnitteluprosessia ja mitä ajatuksia pentueen takana oli.
Lähtökohtaisesti jokainen pentue jonka teen, on tarkoitus jollain tavalla luoda jatkoa kasvatuslinjalleni. Jos pentueessa ei ole systemaattisia ja usealla yksilöllä toistuvia ongelmia (joko luonteessa tai terveydessä) on aina ajatus käyttää mieluiten jotain narttua jatkoa varten. Yhtään "täyte"pentuetta ei meillä tehdä, vaan jokainen pentue vie toivon mukaan linjaa eteenpäin. Satu-pentueen emä Viivi oli ainoa narttu, jota käytimme kantanarttuni Dracun toisesta pentueesta, Viivin veljistä vain yhtä on käytetty (Piki) yhden pentueen verran, josta ei erinnisistä syistä johtuen ole tulossa ainakaan omaan kasvatustyöhöni jatkoa. Näin ollen oli tärkeää linjan jatkon kannalta koittaa ylläpitää Dracun "toista linjaa" jotta koko linja ei rakentuisi Dracun kautta Wiccan linjan varaan.
Kuva: Anne Barck
Yleisesti ottaen en ole sijoittanut kovin usein omia kasvatteja, mutta Satu-pentueesta jäi yksi narttu osa-omistukseen minulle, Tira. Pohdin pitkään myös Tiran jalostuskäyttöä, joko Yuffien lisäksi tai sen sijaan. Totesin kuitenkin, että Yuffiella on parempaa harrastus-ja tulosnäyttöä sekä tunnen sen paremmin ja siinä oli enemmän sellaisia ominaisuuksia joita etsin jalostusnartuissa. Tira oli pehmeämpi ja vilkkaampi, Yuffie kovempi ja aavistuksen tasaisempi luonteeltaan. Yuffien omistaja Sini myös kovasti halusi siitä itse pennun, joten aika nopeasti päädyttiin leasing-vaihtoehtoon, ja purin Tiran osaomistuksen ja se siirtyi kokonaan omistajalleen.
Kävimme Yuffien omistajan Sinin kanssa läpi moneen kertaan myös hänen toiveitaan urosta kohtaan; pieni koko, sporttinen, vauhdikas, kovalla draivilla varustettu, "hieman hullu" ja hyvin sosiaalinen. Kokonaisuutena Satu-pentue on ollut terveydeltään hyvä, luusto on kaikilla ollut priimaa, mutta niiden isoisä Keen (Wonder Hill S Bar L Keen) on periyttänyt huonoa luustoa (niin lonkkia kuin kyynärpäitä) monissa pentueissa pitkin Eurooppaan mukaan lukien oma pentueeni sen kanssa. Sen lisäksi se näkyy ei vain Keenin pennuissa, vaan toisessakin polvessa vielä. Tämä oli siis yksi huomionarvoinen asia, joka rajasi meiltä joitakin uroksia pois listalta.
Kuva: Anne Barck
Itselleni on tärkeää käyttää työlinjoja, mutta paimennusominaisuudet eivät olleet kärkiroolissa uroksen valinnassa, sillä Yuffie ei ollut itse mikään paras paimen ja pennut olivat ajateltu harrastuskoiriksi ensisijaisesti. Ensin pohdittiin läpi suomalaisia uroksia, mutta kauhean montaa kriteereihin sopivaa urosta ei keksitty. Työlinjaisia agilitya harrastavia uroksia ei kuitenkaan ole pilvin pimein, ja sitten sieltä rajautui toki sukutaulun takia osa ulos koska Yuffien isä on suomalainen ja sen sukua on paljon täällä, sekä omien kasvattieni puolelta rajautui tietyt linjat pois.
Katse suuntasi siis Eurooppaan, ja kahlasin kuukausitolkulla nettiä läpi ja kyselin kasvattajilta eri uroksista ja yhdistelmistä, jotka olivat sukutaulullisesti kiinnostavia. Muutama hyvä ehdokas löytyi, mutta osa oli liian nuoria, tai eivät tehneet Siniin riittävän suurta vaikutusta agilitykentällä. Lähetin hänelle videoita vaikka ja kuinka monesta uroksesta.
Kyselin yhdeltä hyvältä kasvattaja-ystävältäni Ninalta Mi Sombra-kennelistä hänen eri pentueissa olevista uroksista, hänellä kun on paljon agilityssa menestyneitä kasvatteja jotka ovat nopeita, kiihkeitä, pieniä ja työlinjaa. Tunnen niitä livenä aika monta, ja olen vieraillut Ninalla useita kertoja. Hänellä on kotona narttu Riley, jonka emä on periyttänyt todella kivoja agilitykoiria ja kyselin olisiko Rileyllä veljeä. Yksi veli löytyi Itävallasta, mutta se oli luustokuvaamaton ja Nina ei kauheasti osannut siitä sanoa, koska ei ollut nähnyt sitä luovutuksen jälkeen. Kehoitti kuitenkin olemaan omistajaan yhteydessä, ja niinpä lähestyin Marinaa facebookissa ja kyselin Lousta. Tässä vaiheessa tiesin sen sukutaulun ja olin nähnyt siitä yhden kuvan.
Marina oli yllättynyt ja innoissaan, kun ilmaisin kiinnostusta Louta kohtaan. Hän kirjoitti minulle Loun luonteesta ja lähetti kuvia ja videoita. Lou vaikutti heti siltä, että se täytti ison osan meidän kriteereistä; pieni koko, sosiaalinen luonne, paljon draivia ja vauhtia. Sini oli myös esittänyt vienon toiveen, että uros olisi punainen, koska kuulemma haave olisi saada kahden mustan aussien jälkeen punainen tai red merle. Lou oli jo 5-vuotias, mutta sitä ei oltu tutkittu. Marina kuitenkin kävi heti tekemässä sille viralliset tutkimukset, teki silmäpeilauksen ja otti DNA-paneelin, kaikki priimaa, Lou oli ainoastaan DM kantaja mikä ei haitannut, koska Yuffie oli DM-vapaa. Pyysin vielä luustokuvat itselleni nähtäväksi, ja kävimme parin kasvattajakollegan kanssa kuvat läpi että Itävallan arvio niistä näytti oikealta. Aina ei voi mielestäni täysin luottaa muiden maiden luustoarvosanoihin valitettavasti, ja mieluiten näen itsekin kuvat ennen jalostuspäätöksiä.
Ensimmäisen kerran olin yhteydessä Marinaan loppuvuodesta 2023, ja alunperin olimme ajatelleet astuttaa Yuffien keväällä 2024. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja päätin astuttaa ensin Sysin, joten Yuffien pentue siirtyi seuraaviin juoksuihin loppuvuodelle 2024. Minun on monesti hankala olla täysin varma yhdistelmistä, jos en ole tavannut urosta livenä, niinpä suunnittelimme matkan tapaamaan Louta etukäteen kun meillä oli muutenkin suunnitelmissa matkata syksyllä 2024 Italiaan. Kokemukseni on, että aina ei välttämättä omistajan luonnekuvaus ja arvio omasta koirasta osu niin hyvin yhteen, mutta nyt se oli osunut nappiin. Lou oli juuri sellainen, kuin omistajansa oli kuvannut, ja aivan täydellinen uros niillä kriteereillä mitä etsimme. Mielestäni kauhean paljon parempaa luonnetta en olisi voinut toivoa, ainoa miinus siinä oli oikeastaan se, että se ei ollut koskaan paimentanut ja sitä puolta emme siitä siis tiedä ollenkaan.
.jpg)
Lou ei vain tasapainota Yuffieta hienosti, mutta molemmat vanhemmat ovat itsekseen todella hienoja ja kivoja koiria. Ne heikkoudet mitä niissä on, ovat sellaisia että minua ei haittaisi monistaa kumpaakaan vanhempaa suoraltaan. Jos itse etsisin vain agilitykoiraa, en usko että tällä hetkellä olisi montaa yhdistelmää mikä innostaisi minua näin paljon. Molempien vanhempien pieni koko ja sisaruksien pieni koko tekee sen, että uskon niin urosten kuin narttujen tästä yhdistelmästä olevan potentiaalisia korkean tason kisakoiria. En itse pitäisi tästä yhdistelmästä pentua, mutta se on siksi että paimennus on ykköslajini, ja paimennusominaisuudet ovat enemmän perinnöllisiä kuin koulutettavissa. Tai enemmän ainakin kuin agilityominaisuudet. Jos paimennus ei olisi ykköslajini, meille jäisi aivan varmasti yksi näistä!
Tapasin myös Loun puolisisaruksia ja isän, jotka olivat kaikki todella kivoja koiria. Olin vaikuttunut! Lisäksi nettistalkkaus paljasti, että Loun sisarukset (kahdesta eri pentueesta, sillä Nina oli tehnyt Loun yhdistelmän kahdesti eli Nila x Cowboy) olivat todella upeita agilitykoiria jotka asuvat ympäri Eurooppaa. Kaikkia Loun sisaruksia yhdisti pieni koko, sporttinen rakenne ja kova vauhti ja draivi agilityssa! Yuffien sisaruksista yksi tekee agilitya kisatasolla, yksi paimentaa ykköslajina ja kaksi harrastelevat vähemmän. Suvusta löytyy kuitenkin useampi MM-tasollakin Suomea edustanut aussie (Vimma emän puolelta ja Tyyne isän puolelta).
Mietin vielä syksyn ajan, että meillä olisi hyvä olla back-up uros siltä varalta, että Lou ei astuisi. Oltaisi silloin länsi-Itävallassa, ja Yuffie olisi jo 5-vuotias niin olisi tärkeää saada nyt mahdollisimman hyvä yritys pentueelle. Ehdottelin Sinille vielä muutamia back-up uroksia, mutta hän oli niin myyty Lousta että innostuksen määrä oli vähäistä. Onneksi Loun isä asui samassa kylässä, joten mielessäni ajattelin että se olisi sitten meidän varavaihtoehto, ja toivoin että kaikki menisi Loun kanssa hyvin. Loulla oli myös yksi (vanhempi) veli Hollannissa, mutta se ei olisi kovin helppo vaihtoehto jos pitäisi löytää uusi uros nopeasti.
Nyt vain odotellaan pentujen syntymää innolla ja kiinnostuksella seurataan mitä tästä yhdistelmästä tulee. Geenilotto voi aina yllättää! Toivotaan paljon narttuja, koska (yllättäen jälleen kerran) näille on enemmän kysyntää. Uroksista kiinnostuneita on vähän. Tähän pentueeseen olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyitä ulkomailta, ja voi olla että muutama muuttaakin Suomesta ulos kun kysyjät ovat niin tavoitteellisia agilitykoteja joissa on kokemusta jo aussieista. Olisi toki kiva jättää suurin osa Suomeen. Pentukyselyitä on selvästi tullut tänä(kin) vuonna aika vähän, viimeiset 2 vuotta ovat olleet hiljaisia. Koronavuosien piikki on selvästi verottanut pentukoteja ja veikkaan että pampait ovat myös ottaneet ison siivun aussieiden koteja. Tarjontaa kaikenlaisista aussiepennuista näyttää olevan enemmän kuin hyviä kotiehdokkaita. Olisi kyllä harmi, jos joutuisin alkaa myymään suurimman osan pennuista ulkomaille. Itä-ja Keski-Euroopassa on puolestaan selvästi kysyntää työlinjaisille koirille, joilla on harrastusnäyttöä. Esim. Puolassa on vain muutama käyttölinjaisia kasvattava, Liettuassa, Latviassa ja Virossa ei ketään. Saksassa suurin osa työlinjaisista kasvattajista rekisteröi pentunsa vain ASCA:aan ja monet harrastajat haluavat myös FCI-paperit koirilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti