tiistai 26. maaliskuuta 2013

Black Zone's Justice-pentue

Koska en tainnut koskaan tehdä yhteenvetopäivitystä siitä, että mitkä nimet Dracun pennut saivat, minne ne menivät jne. ajattelin nyt ryhdistäytyä, kun kerran ryhmäpotrettikin tuli vihdoin :)

Vasemmalta oikealle: Jet, Flynn, Rapp, Xena, Kila, Wicca, Zpira
Pennut ovat kohta jo hurjat 5kk vanhoja, ja facebookissa saan aina ihailla kuvia ja uutisia lapsista. Kaikki tuntuvat olevan oikein tyytyväisiä pentuihinsa, ja Isabelle onkin jo alkanut lämmitellä mua ajatukselle, että Dracu voisi tehdä toisenkin pentueen ;)

Voisin kuitenkin lyhyesti esitellä kaikki pennut:

Black Zone’s Lady Justice "Kila"



narttu
punainen valkoisin merkein
silmät pentuna ok

Kila asuu Etelä-Ruotsissa omistajansa Karinin kanssa. Kilan tulevaisuuden harrastuksia tulevat olemaan ainakin toko, agility ja tallikoirana olo




Black Zone’s Equal Rights "Zpira"



narttu
punainen valkoisin merkein
silmät pentuna ok

Zpira asuu Pohjois-Ruotsissa omistajansa Sivin kanssa, laumaan kuuluu lisäksi vanhempi aussienarttu. Zpirasta olisi tarkoitus tulla isona toko-ja rallytokokoira.




Black Zone’s Legal Defender "Xena"



narttu
punainen valkoisin merkein
silmät pentuna ok

Xena muutti Suomeen, ja asuu Helsingissä omistajansa Tuulin + perheen kanssa, johon kuuluu myos irlanninsetteri Lara. Xenasta toivotaan isona ainakin vauhdikasta agilitykoiraa, sekä mahdollisesti toko-ja pk-koiraa. 







Black Zone’s Grand Jury "Wicca"



  • narttu
  • red merle valkoisin merkein
  • silmät pentuna ok
  • Wicca matkusti Suomeen pitämään äitikoira Dracu kiireisenä ja omistaja Shanti onnellisena. Wiccasta kaavaillaan Dracun seuraajaksi agilitytykkiä, sekä ainakin toko-ja paimennuskoiraa. 




Black Zone’s Triumph of Justice "Jet"


uros
punainen valkoisin merkein
silmät pentuna ok

Jet muutti Pohjois-Ruotsiin emäntänsä Pian kaveriksi. Heidän laumaan kuuluu myos sekarotuinen Ebay. Jetistä toivotaan innokasta harrastuskaveria lajiin kuin lajiin.


Jetin blogi (Ruotsiksi)






Black Zone’s Bill of Rights "Flynn"

uros
red merle valkoisin merkein
silmät pentuna ok

Flynn lensi Galinan matkassa Hollantiin, jossa sen laumaan kuuluu lisäksi kaksi vanhempaa aussiepoikaa. Galinalla on suuret toiveet, että Flynnistä kasvaisi vauhdikas agility-ja flyballharrastaja.









Black Zones Inquisitor "Rapp"

uros
punainen valkoisin merkein
silmät pentuna ok

Rapp muutti vielä Jettiä ja Zpiraakin pohjoisempaan Ruotsiin Carinan ja toisen aussien kaveriksi.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Koirauimalassa polskimassa

Viime perjantaina saatiin tutulta kutsu lähteä hänen kanssaan Helsingin Koirauimalaan, kun hän oli varannut kaverinsa kanssa ajan, ja kaveri ei päässytkään. Innoissani sitten lupauduin tulemaan, taas loistava oppimismahdollisuus Wiccalle ja Dracullekin puuhaa.

Päivä aloitettiin pentutreffeillä idässä, kun yksi pentukaveri kätevästi asuu ihan koirauimalan lähellä Mellunmäessä. Matkattiin bussilla ja metrolla, ja kyllä Wiccasta on tullut varsinainen citykoira! Se suhtautuu silleen suopean kärsivällisesti ihmisiin, jotka haluaa tulla silittämään, mutta ei onneksi mene itse ihmisten luokse. Hienosti pujottelee jo ihmismassan seassa, vielä liukuportaat kun oppii niin perehdytys kaupunkielämään on valmis ;)

Tavattiin metroasemalla pentukaveri Noppa, joka on huskyn ja tollerin sekoitus, ja päivää Wiccaa vanhempi. Lapsosilla oli oikein hyvät leikit keskenään, varsinkin kun pidin Dracua hihnassa. Meillä omistajilla puolestaan oli oikein rattoisaa, kävi ilmi että meillä on yhteisiä lapsuudenystäviä ja koiristahan nyt jaksaa muutenkin aina jutella toisen koiraihmisen kanssa vaikka kuinka pitkään... Pennut saivat riehua kaksi tuntia, kunnes meidän piti lähteä koirauimalaan, jonne Riina ystävällisesti saatti meidät, itselle kun tää Itä-Helsinki on aivan mysteerinen paikka!





Koirauimalassa meille oli varattu yksi kahdesta altaasta puoleksi tunniksi, ja meillä oli myös uimaopettaja käytössä. Hän oli altaassa koirien kanssa, ja varmisti turvallisen altaaseen menon ja poistumisen. Kaikille koirille laitettiin pelastusliivit, auttavat kuulemma oikeassa asennossa uintia. Wicca oli oikein koomisen näköinen ja aika järkyttynyt vedestä! Hirveää etujaloilla polskimista, pentu raukka taisi luulla uppoavansa pohjaan kuin kivi :) Dracu puolestaan kävi oikein innokkaana noutamassa altaasta leluja, eikä puoli tuntia selvästi ollut sen mielestä tarpeeksi aikaa huville. Wicca taas puolestaan oli ihan valmis lähtemään. Muutaman kerran se uskalsi itse polskahtaa Dracun perässä altaaseen, mutta se väsyi aika nopeasti.






Uinnin jälkeen pestiin koirat semmosessa hienossa pesuboksissa, ja sitten viereisissä bokseissa pystyi kuivaamaan koiria. Toisessa oli vielä sellainen valtava teollinen puhallin, jolla koirat kuivui alta aikayksikön. Ne ei kyllä yhtään tykänneet käsittelystä, mutta olivat kuivauksen päätteeksi oikeita karvapalloja :) Ihmeen kaupalla onnistuttiin löytämään vielä kotiinkin, vaikka se vaati ensin bussilla Itäkeskukseen matkaamisen, sitten metrolla keskustaan ja sieltä vielä bussilla kotiin. Wicca varsinkin oli aivan uupunut, ja jouduin kantamaan sitä kun pentu olisi halunnut vaan jäädä bussiin nukkumaan..

Hui mikä kuivauskone! Kyllä toimi ;)
Hei mähän pääsen täältä pakoon!
Bussin lattialla on hyvä pienen pennun nukkua äitin kyljessä. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Wicca on jo 4 kuukautta vanha!

Mä tiedän että mä aina itken samaa suruvirttä, mutta mä en kestä kun se kasvaa!! Voi kun tää pentuvaihe kestäis ainakin puoli vuotta enemmän. Mä niin rakastan pennun kanssa puuhaamista, ja sit ne menee ja kasvaa niin hurjaa vauhtia aikuisiksi...

Noh, ei auta itku, niin se mun pikkupallero on hävinnyt, ja tilalle tullut esiteinilapsi :) Yhtä ihana ja hieno se vieläkin on, mutta nyt jaksaa pidättää yön yli, eikä vahinkoja ole tullut sisälle ainakaan kahteen viikkoon! Hyvä Wicca! Hoidossa se ei kuitenkaan tsemppaa ihan näin hyvin, mutta eiköhän se opi ajan kanssa.

Mä olen ollut kamalan huono ottamaan kasvutilastoja, mutta tänään paino 9,5kg (viime viikolla 9,1kg)
Korkeuden lupaan mitata sunnuntaina! Paino kulkee ihan Dracun pentupainon kanssa, tismalleen sama 16vk iässä :D

Lopuksi muutama kuva eilisestä:








Taas ollaan puuhattu ja treenattu!

Viime viikonloppuna koirat olivat hoidossa, Wicca isälläni ja Dracu Emmillä. Wicca oli ilostuttanut hoitajiaan ja hurmannut isäni täysin, ja on kuulemma oikein toivottu vieras tulevaisuudessa. Dracu taas oli kiristänyt Emmin hermoja olemalla tuhma :D Vetänyt hihnassa, vahtinut kotia ja käymällä vähän rähisemässä muille koirille agilitykisoissa! Aikamoisen tuhmaa... Emäntä puolestaan vietti viikonlopun Jyväskylässä snowrugby-turnauksessa. Mukava koira/koulu/työvapaa viikonloppu, josta toivutaan vielä keskiviikkonakin.

Meidän joukkue "kukkia ja mehiläisiä" teeman mukaan pukeutuneina :)
Koska maanantaina alkoi väliviikko koulusta, eikä mulla ole koko viikolla kuin yksi duunipäivä, voin huoletta pyhittää viikon koirille. Kuka nyt mitään läksyjä väliviikolla tekee... Viikonloppuna on kyllä rugbyvalmennusleiri, mutta muuten on viikko buukattu niin täyteen kaikkea kivaa et huh huh!

Maanantaina käytiin Purinalla treenaamassa agilitya. Wiccan kanssa jatkettiin keinun alasmenoharjoituksia, mutta nyt lisäsin siihen palkkauksen kontaktialueella. Wicca alkoi heti itse tarjoamaan on/off-asentoa! Lisäksi tehtiin ekaa kertaa tuetun keinun päätyyn juoksua namille, josta sitten nostan sen alas. Oikein reippaasti juoksi korkeuksiin, ja hyvä että mä pidin pannasta kiinni koska muuten olisi varmasti singonnut alas alta aikayksikön... Wicca harjoitteli myös sylkkäriä kahden siivekkeen avulla, pientä säätämistä mutta kyllä se ihan joltain ohjaukselta jo näytti!



Dracu harjoitteli puolestaan tuttua teemaa, nimittäin niitä U-putkijarrutuksia. Lisäksi tehtiin Dracun kanssa lähdöstä sivuttaisesteille ohjausta kun mä olen kauempana, ja ohjaan muutaman esteen takaa. Sivuttaisesteen jälkeen oli sit kepit, jonne piti hakea itsenäisesti sivusta, ja jossa tehtiin häiriötreeniä kun juoksin Dracua vastaan sen pujotellessa. Tehtiin myös joitain kepille menoja viskileikkauksesta.

Maanantai-ilta kului sitten Miinan ja belgien kanssa, kun suunnattiin Purinalta suoraan Leppävaaraan ja käytiin lähes tunti kävelemässä pelloilla. Koirat juoksi ja riehui kaikki sovussa, Dracu ja Mimmi tuli myös toimeen, vaikka Mimmi kävi Draculle aina välillä ärisemässä. Dracu ei onneksi halua tapella Mimmin kanssa, joten se vaan ignoorasi sitä. Loppuillan Wicca ja Liida sitten paini sisällä. Kun tultiin illalla puolenyön aikaan kotiin, koirat olivat aika uupuneita :)

Tiistaina oli aamupäivällä jälleen vuorossa agilitya Purinalla. Wiccan kanssa jatkettiin eilisiä keinun ylösmenotreenejä, ja paljon parannusta eilisestä, jolloin se ei meinannut tajuta että nami on siellä päässä. Nyt ei ollut mitään epäselvyyttä, ja koitti varastaa sinne minkä kerkesi, kerran onnistui loikkaamaan alas kun mä en ollu riittävän skarppina... Tehtiin pimeään putkikulmaan hakemista ekaa kertaa. Vein lelun ensin putken suuaukolle, ja muutaman onnistuneen toiston jälkeen siirsin sen jo putken ulostuloon. Toiseen suuntaan meni tosi hyvin, mutta toisessa suunnassa oli vähän vaikeuksia kääntyä oikeaan suuntaan putken lopussa.


Dracun kanssa tehtiin harjoituksia puomilla, josta mentiin edessä olevaan U-putkeen ja vahvistin taas kerran niitä jarrutuksia lelulla. Miten tää voi olla näin pirun vaikeaa! Pitää muistaa Wiccalle opettaa tää hyvin, koska se vie oikeasti ihan hirveesti aikaa kun Dracu lenkittää näistä U-putkista. Puomilla oli yllättäen vähän ongelmia, ei meinannut pysähtyä kunnolla! Okei, tein ilman "alas"-käskyä, mutta haluan että se pysähtyy myös ilman sitä. Noh, jatketaan harjoittelua...

Myöhemmin tiistai-iltana lähdettiin vielä käymään dobossa molempien kanssa. Yleensä Wicca on jäänyt kotiin, mutta nyt otin mukaan kun oli vielä illemmalla ohjelmaa. Tehtiin aika samoja juttuja kuin ainakiseemin, ainut uusi juttu taisi olla dobopallon "liikuttelu" eteen ja taaksepäin etutassuilla. Wicca pääsi kokeilemaan pallon päällä tasapainoilua myös, oikein reipas oli :)



Loppuilta kului sitten agilitytreenejä ohjatessa Malmilla, jossa omat koirat sai pääasiassa katsella, mutta tehtiin lopuksi Wiccan kanssa pikkaisen pussiharjoitusta, jossa pussin shn laitettiin narun päässä oleva lelu, ja kun se lähti lelun perään niin se kiskaistiin pussin läpi.

Mitä me seuraavaksi tehdään?

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Dobo-kurssilla Dracun kanssa

Agilityseuramme AST järjesti meille jäsenille viiden kerran dobo-kurssin Koirakoulu Kompassin tiloissa Konalassa. Me ilmoittauduttiin Dracun kanssa mukaan, sillä ajattelin että se olisi ihan parasta mahdollista lihasholtoa pentujen jälkeen ja muutenkin kuulosti hauskalta!

Niille, jotka eivät tiedä mikä dobo on, niin Koirakoulu Kompassin sivuilla se oli selitetty näin:

Dobo on uusi koiraharrastuslaji, jossa yhdistyy liikunta ja hauskanpito koiran kanssa. Harjoitukset tehdään käyttäen apuna munanmuotoisia palloja. Lajissa koiraa ei koskaan pakoteta mihinkään liikkeisiin vaan liikkeet tehdään aina koiran ehdoilla, koiraa tukien. Lajiin kuuluu kolmenlaisia liikkeitä; koiran tekemiä, ohjaajan tekemiä ja yhdessä tehtäviä. Liikkeitä on kolmentasoisia aloittelevista liikkujista aktiiviliikkujiin. Monet liikkeet ovat muokattavissa helpoista haastaviksi hyvin pienillä muutoksilla.

Kovasti ollaan tykätty doboilusta, ja tarkoitus olisi ehdottomasti hankkia oma pallo kunhan vain muutetaan jonnekin missä olisi sille tilaa! Wicca varmasti tykkäisi kanssa, ja tämä olisi ihan omiaan kehittämään pennun tasapainoa ja kehonhallintaa! Dracu on osoittautunut oikein hienoksi doboiliaksi, ja huomaa jo muutaman viikon jälkeen kuinka hyvin sen tasapaino on kehittynyt!

Seuraavia juttuja ollaan tehty tunneilla:

Lämmittelyliikkeinä:
-kasia jalkojen välissä
-ohjaajan kiertoa a) kun ohjaaja seisoo tasapainotyynyllä ja b) kun ohjaaja istuu dobo-pallolla
-oman kropan kiertoa (ts. koira tekee ympyrää)

Dobopallolla:
-pallolla oloa eri asennoissa
-asennon vaihtamista pallolla
-ympyrän tekoa pallolla
-kurre-asentoa pallolla
-ristikkäisten tassujen nostoa pallolla
-pallolla tasapainoilua, kun palloa keinutellaan sivulta sivulle

Muut tasapainoilut:
-tasapainotyynyllä etu-ja takajaloilla, lisähaastetta saa kun ohjaaja kiertää koiraa ympäri tai heiluttelee tyynyä jalalla
-ristikkäisten tassujen nostelut
-tasapainotyynyllä "kumarrus"
-asennon vaihtelu tasapainotyynyllä

Ohjaajan harjoitukset:
-jalat tasapainotyynyllä punnerruksia & käsien ja jalkojen vuorottaista nostelua
-selkä maassa, jalat tyynyllä ja koira menee vuoroin jalkojen ali, vuoroin hyppää yli (kts. kuvat alla!)
-"lentokone"asento pallolla vatsallaan
-tasapainottelu tasapainotyynyllä kun koira yrittää sabotoida keskittymistä

Otin yhdelle tunnille kameran mukaan todistusmateriaalin toivossa :)







perjantai 1. maaliskuuta 2013

Koirahiihtokisoissa Hämeenlinnassa

Viime perjantaina ystäväni Emmi soitti, että olisinko halukas lähtemään seuraavana päivänä hänen kanssaan Hämeenlinnaan hiihtämään Simba-labbiksen kanssa. Simban omalle omistajalle oli tullut kova flunssa, ja koska mulla ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa tiedossa, päätin lähteä kokeilemaan! Ei kait se nyt haittaa, ettei kerkeä harjoitella kertaakaan koiran kanssa? Onneksi olen hiihtänyt tänä talvena aika paljon ja Dracun kanssa, joten siltä saranlta en nyt ihan kylmiltäni lähtenyt.

Kisat pidettiin tosiaan Hämeenlinnassa, jollain varuskunnan alueella. Kun saavuttiin kisapaikalle, tutustuin hiukan Simbaan, ja käytiin koirien tarkastuksessa. Tätä seurasi kaikille kisaajille yhteinen "seminaari", jossa meille mm. näytettiin koko latumatka videolta! Aika edistyksellistä pk-lajilta! Tämän jälkeen meillä oli reilu tunti ennen omaa lähtöä (kaikille oli etukäteen annettu oma numero, joka oli myös lähtöaika, esim. mun numero 26 tarkoitti, että lähdin 11.26). Me lämpättiin koiria ihan kävellen, ja hulluimmat kisaajat kävi hiihtämässä tuon kisareitin ilman koiria :O Kauhulla vaan Emmin ja Simban omistajan Emman kanssa katsottiin, että hullut! Hyvä jos me kerran jaksetaan hiihtää matka...

Kun meidän oma lähtöaika läheni, Emma sai mennä piiloon ja siirryttiin Emmin ja koirien kanssa lähelle lähtöä. Emmi taisi olla nro 23, ja lähti ennen meitä. Saatiin onneksi yksi katsoja auttamaan meitä lähtöön, hän piti koiria paikallaan lähtöviivalla, jotta me voitiin olla jo vetovy tiöukkana takana. Eniten mua hermostutti, että lähteekö Simba heti sinkoamaan takaisinpäin Emmaa etsimään, mutta hienosti se lähti oikeaan suuntaan, ja veti tosi hyvin ekat 200 metriä, paitsi että mulla tärisi jalat ihan kamalasti, hyvä että pysyin pystyssä! Aika pian lähdön jälkeen Simban vetointo kuitenkin kaikkosi, ja Simba tuntui vähän unohtaneen että mitä pitikään tehdä. Nuuhkutteli, ravaili mun sivulla jne. Ehkä kilsa mentiin niin, ettei se vetänyt yhtään, mutta onneksi maasto oli semmoista tasaista tai loivaa alamäkeä, niin se ei nyt haitannut. Sitten takaa kuului "Latua!" huuto, joka tarkoittaa että joku haluaa ohi ja piti siirtyä oikealle puolelle. Ohitus meni ihan ok, mutta mä menin niin lähelle laitaa että sauva tarttui aitaan ja miltein kiskaisi mut selälleni. Onneksi vauhtia ei ollut, ja sain sauvan irti, ja nyt Simba lähti kunnolla vetämään ohittaneen koiran perään.

Ehkä 2km jälkeen oli semmoinen U-kääntöpaikka, jossa latu kääntyi tosi jyrkästi takaisinpäin, ja Simba laittoi turbomoodin päälle! Tajusi varmaan että mennään takaisinpäin ;) Veti tosi lujaa, mutta sitten tuli eka kunnon nousu... Mulla ei kunto eikä hiihtotekniikka ole maailman parasta, joten tampattiin sitä kamalaa mäkeä ja tässä meni toinen hiihtäjä tervun kanssa ohi. Ne kuitenkin hidasti sitten siihen meidän eteen, enkä viitsinyt ohittaa koska siitä olisi tullut semmonen ohi-veto loppuu-ohi-veto loppuu kierre molemmille kuitenkin. Jouduin himmailemaan kuitenkin jonkun verran ja sitten tuli toinen mäki, jota tamppasin sydän kurkussa. Sitten takaa tuli eka mies, joka halusi ohi. Pääsi hyvin musta ja Simbasta ohi, muttei enää siitä meidän edessä olleesta, vaan jäi siihen viereen laahaamaan ja hidastamaan meitä kaikkia. Noh, sitten tuli vielä neljäs belgi takaa, joka ohitti meidät kaikki kamalalla vauhdilla ja veti peräänsä sen ekankin miehen.

Kerkesin jo ajatella, että kohta ollaan maalissa, kun niitä nousuja oli se kaksi... Oli aikamoinen yllätys, kun kolmas jättimäki tuli eteen, ja jalat oli niin hapoilla siinä vaiheessa eikä Simbastakaan ollut enää mitään vetoapua. Kun selvittiin se mäki, oli ihan voittajafiilis ja ajattelin, että nyt sen maalin on pakko olla ihan kulman takana. Mutta mitä kulman takana olikaan, viimeinen, suurin ja kamalin mäki. Jollain ihmeellä tamppasin vielä sen ylös, ja sitten lasketeltiin alamäkeä maaliin asti, jalat tutisi niin etten yhtään hiihtänyt, Simba sai vetää ja onneksi lopussa oli Emma huutamassa sitä. Päästiin maaliviivasta ohi, ja jarruttaessa mä tein vielä hienon lennon perseelleni. No, empä ainakaan kisassa kaatunut ;)

Kokonaismatka oli 5km, mutta tuntui kyllä joltain 10km:lta! Meidän aika oli 13,42 ja sijoitus 18/21. Olin ihan tyytyväinen, ettei tultu edes vikoiksi ;) Olisi tuosta saanut varmaan ainakin kaksi minuuttia pois jos Simba olisi vetänyt alkuosan, eikä olisi ollut sitä loppupätkän ohitushärdelliä, joka oikeasti hidasti aika paljon.. Mutta kokonaisuudessaan oli ihan mieletön kokemus, ensi talvena NIIN meen kisaamaan Dracun kanssa :)))Hirmuiset adrenaliinit, ja kisafiilis oli huikea! Eikä nyt tarvinut olla mikään supermieskunto, mutta tietty ensi vuodeksi vähän tsempataan että pääsis noita mäkiä ylös ilman tamppaamista...