tiistai 25. tammikuuta 2011

Agilitykisat 16.01 Lempäälässä

Suunnattiin Tampereelle Dracun kanssa jo edellisenä päivänä eli lauantaina ja vietettiin laatuaikaa Miran & aussieiden Tinkan ja Norriksen kanssa. Koirat juoksi, leikki ja sai ylenmäärin rapsutuksia ja me omistajat kärsittiin puheripulista ja ylensyonnistä :D Vietettiin yo Miralla ja herättiin sitten sunnuntaiaamuna (liian) aikaisin ja Mira heitti meidät sitten Lempäälään Best-In Areenalle, jossa oli tarjolla kaksi agilityrataa kaikille luokille.

1-luokat aloittivat, tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen. Vaikka koitin lämppäesteillä prässätä Dracua tiputtamaan jotta pääsisin sille sanomaan ettei niin saa tehdä, ei Dracu langennut ilkeään ansaan ja näkyihän se sitten radalla. Heti eka rima tippui, ja siihen mun tsemppi lopahti ja Dracu kiiti suoraan mun ohi putken väärään päähän. Tulos siis hylätty rata. Radalla tippui aimo kasa rimoja, joka varmaan johtui osittain mun innottomasta ohjauksesta. Kontaktit oli kuitenkin ok. Dracu selvästi vaistosi mun lattean fiiliksen ja veti rataa varsin laiskasti.



Tokalla radalla päätin sitten tsempata ettei Mira pitäisi meitä ihan surkimuksina ;) Rata oli varsin kivanoloinen, hieman mutkaa, mutta pääsi muutamassa kohdassa vähän irrottamaan koiraa ja sprinttaamaan! Rata meni muuten oikein kivasti, mutta kolmas rima tippui :( Se oli valssirima, joten varmaan olin liian lähellä tms. Vika rima kanssa tuli alas, tässä lähdin vedättämään liikaa ja Draculle tuli kiire perään. Otettiin kontaktit aika vauhdilla, varsinkin puomi olisi voinut olla maltillisempi, mutta kauhea kun tuntuu ettei oma pää kestä vaatia kunnon stoppia kun on KIIRE! :O Tulos siis 10vp, -17,66 ja sija 13/29. Voittajan aikaa -0,01 hitaampi...




Sitten saatiinkin istuskella ja odotella kylmässä hallissa muutama tunti ennenkuin kaverini Miina (& belgi g Mimmi) tulivat Danten kanssa paikalle. Miina tuli ihan viime tingassa ennen rataantutustumista ja oli aika paniikki-hässäkkä ja mentiin ison luokan ihan alussa. Vitsi mikä sähellys jo ennen radalle menoa eikä keretty yhtään kokoamaan ajatuksia ja samanlaiseksi se rata sitten meni. Muurin palikat tuli alussa alas ja sitten taisi jäädä joku hyppy välistä. Tulos hylätty rata. Ja mitä tämä opetti? Ei saa ikinä tulla kisoihin viime tingassa kamalassa paniikissa... ;)

Toka rata meinasi sattuneista syistä mennä kanssa pipariksi! Me seisottiin sen verran kaukana tuomarin puhuttelussa ettei kuultu mitä hän puhui ja oletettiin että 70 koirakon luokan tutustuminen olisi pistetty puoliksi niinkuin ekalla radalla. Sitten ihmeteltiin kun eka puolikas tutustui niin pitkään... Sitten kuulutettiin et rataantutustuminen on ohi (!) ja menitiin kysymään et WTF? No kaikki oli tutustunut yhdessä 10 min. Saatiin juosta rata 2 min nopeesti läpi ja onneksi oli semmonen 50 koirakkoa ennen meitä niin kerettiin tehdä hyvä lenkki Miinan kanssa ja lämpätä koirat rauhassa. Tehtiin Danten kanssa sitten semmosta perusrataa, ei mitään suuria riskejä vaan varmaa ohjausta ja kunnon kontaktit ja tulos 0rv, aika -6,04, sija 6/65. Tuomari oli muuten Johanna Wüthrich.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti