Lonkat A/A
Kyynerpäät 0/0
Selät LTV0 ja VA0
Kuvat lonkista, vasen kuva Maarun, oikea Taikan. Kennelliiton lausunnossa erillinen huomautus, että Maarun lonkkamaljat hieman matalat.
Näillä tuloksilla voidaan kuitenkin iloisesti jatkaa harrastamista, ja eivät ne sulje kumpaakaan jalostuksesta pois myöskään! Molemmathan on lisäksi MyDogDNA-testattu nuorina. Maaru kantaa yhtä MDR1-mutaatiota ja cord 1-PRA/crd4-geeniä, mutta on terve kaikesta muusta. Taikalla on puolestaan yksi kopio Maarun perimän terveysindeksi on 116 ja Taikan 112. Maarulla on poikkeuksellisen suuri geneettinen monimutoisuus (43,3%), kun rodun keskimääräinen määrä on 38,2%. Se on eniten kaikista omistamistani koirista. Taikan geneettinen monimuotoisuus on puolestaan 40,5%.
Molemmat tytöt ovat kivoja, sosiaalisia ja aktiivisia nuoria koiria. Maaru käy meillä aika usein hoidossa, ja sen lisäksi ollaan treenattun sen omistajan Siirin kanssa agilitya yhdessä aika paljon. Maarulla on hyvä taistelutahto, se on reipas, ei pelkää ääniä ja vauhdikas ja sporttinen. Vähän ongelmaa sillä on ehkä piippauksessa ja ylikiihtymisessä treenitilanteissa. Kaiken kaikkiaan odotan mielenkiinnolla, millainen aikuinen siitä kasvaa, toki kovasti toivon siitä lisäystä jalostusohjelmaani! Otin Maarun yksi kerta mukaan paimentamaan, ja se syttyi hommaan kovasti, ja sai kouluttajalta paljon kehuja. Varmasti siitä saisi hyvän paimenen, mutta omistajan pitäisi itse innostua, mulla riittää treenattavaa kahden kanssa ihan riittävästi!
Maarun pitat olivat muuten 1-vuotiaana: 49 cm korkea ja 16 kg painava
Taika puolestaan kehittyy jatkuvasti kivemmaksi koiraksi. Ollaan käyty säännöllisesti paimentamassa, ja se osoittaa olevansa tosi lupaava siinä. Se kohtelee eläimiä todella nätisti, pitää luontaisesti aussiksi hyvää etäisyyttä, ottaa vastaan mun painetta ja tuntuu tietävän aina, mitä tehdä lampaiden kanssa. Ollaankin menossa kesällä niin FCI trditional ja ASCA paimennukisoihin. Agility sujuu myös tosi kivasti, Taika keskittyy hyvin hommiin, eikä sählää turhia. Se ei ole todella nopea ja räjähtävä vielä, mikä oikeastaan helpottaa koulutusvaihetta. Kepit ovat kohta valmiit, ollaan harjoiteltu paljon sanallisia suuntakäskyjä ja aloitettu juoksarit. Se leikkii agilityssa tosi hyvin, ja sitä onkin helppo palkata niin leluilla kuin nameilla. Normielämässä Taika on kiva ja helppo, se on todella sosiaalinen ja koiraystävällinen, ja haluaisi tehdä ihan kaikkien kanssa tuttavuutta. Ihmisiin se suhtautuu ystävällisen välinpitämättömästi. Mitään ääniarkuutta tai alusta-arkuutta en ole havainnut sitten viime syksyn. Taika on valloittanut monet ihmiset suloisella olemuksellaan ja sosiaalisella luonteellaan. Vaikka se onkin aika bortsu, niin on se musta aivan ihana tyyppi <3
Taikan mitat olivat 1-vuotiaana: 48 cm korkea, 14 kg painava
Hurjan kaunis Maaru! Taika kans.
VastaaPoista