Taika on nyt jo hieman yli 8 kk vanha! Se on kasvanut jo aikuisen kokoiseksi, viimeisin mittaus näytti n. 47 cm korkeaa ja painaa 13 kg. Aika sintti se siis vielä on, mutta eiköhän se tässä vielä pikkaisen kasva! Korvat jäi pystyyn, ei auta itku, etenkään kun ei edes koitettu taistella vastaan. Onhan se kyllä aika söpö pikku koira! Kivan sporttinen rakenne sille on kehittynyt, kevyt ja suhteessa kroppaan pitkät jalat. Turkki on todella kauniin puhtaan musta, ja karva on mitä pehmeintä. Taika on myös kasvattanut muun turkin määrään verrattuna varsin pöyheän kauluksen, ihan hassua! Laskin yksi päivä sen hampaita, ja yllätyksekseni huomasin yhden puuttuvan, vasemman alaleuan P4. Toisella puolella se hammas kuitenkin on.
Luonteeltaan Taika on huomattavasti pehmeämpi ja herkempi kuin Dracu ja Wicca, sillä on enemmän saalisviettiä, se on kovin sosiaalinen mutta hieman arkajalka ja vähän tuntuisi olevan ääniherkkä. Vetoleikit on ihan sen mielestä ihan ookoo, ei taistele kuitenkaan kovin hyvin, mutta tykkää jahdata asioita (yleensä Wiccaa, mutta myös keppiä, palloa, lintuja...) Katsellaan nyt kuitenkin rauhassa, millainen tyttö siitä kehittyy. Aika myllerrystä sen alkutaival on ollut kaikkien hoitokotien, ulkomaanmuuttojen yms. kanssa! Nyt menossa on selvästi herkkyysvaihe, jossa asiat vähän pelottavat, mutta onneksi Taika ei suhtaudu mihinkään aggressiolla. Pakoon on sen ratkaisu pelottavia asioita tai koiria kohdatessa. Mörköilyä on esiintynyt aika vähän tähän mennessä, saa nähdä onko edessä vielä mörkökautta vai ei. Toisaalta Taika vaikuttaa kauhean kypsältä, mutta välillä se on niin pelokas nössö bambi jäällä että ei voi kuin nauraa pikkukoiran hassuudelle :D Viimeksi paimennuksessa se oli hirmuisella innolla puremassa lampaita kintereistä, kunnes sai pienen kolauksen paimennussauvasta, jonka jälkeen aina kun koitin komentaa sitä maahan niin se alkoi kaivaa etutassuilla hiekkalinnaa maneesin pohjaan.
Kuvat Kerstin Herzmann, otettu marraskuun 12. päivä (7,5kk vanhana)
Samalla, kun kävimme marraskuussa kisaamassa agilitya Itävallassa, pidettiin myös Taikan pentueen pienimuotoinen perhetapaaminen. Taikan molemmat vanhemmat olivat kisaamassa, ja sen lisäksi paikalle saapui turisteilemaan Taikan ja Aleksille kotiin jääneen Blinkin lisäksi merlesiskot Juna ja Roxy. Valitettavasti he osuivat eri päiville, joten ihan ei koko porukkaa saatu samaan kuvaan. Näiden lisäksi Belle-sisko asuu Itävallassa, mutta Boots-veli on Saksassa ja Peggy-sisko Suomessa.
Perhetapaamisen kuvat otti Filou-isän omistaja Kerstin Herzmann, joka oltiin tavattu jo pari viikkoa aikaisemmin agilitykisoissa Frankfurtin lähellä! Nyt kun olen tavannut Taikan perhettä enemmän, ymmärrän vähän paremmin miten siitä on kasvanut semmoinen kuin se on! Taikan Emä Nox on hyvin kookas, voimakas ja räjähtävä narttu, hyvin samantyyppinen kuin Dracu oli. Olin odottanut saavani samantyyppisen koiran, mutta Taika on hyvin erilainen. Se muistuttaa enemmän isäänsä Filouta, joka on hyvin hyvin pieni, sosiaalinen ja energinen. Pennuissa oli selvästi nähtävissä kaksi eri tyyppiä: merlet olivat kookkaampia ja mustat pieniä. Luonteissa ei ainakaan vielä ollut valtavia eroja, kaikki olivat sosiaalisia, ystävällisiä ja vilkkaita. Ehkä Taika oli muita sisaruksiaan rauhallisempi ja keskittymiskykyisempi, mutta tässä saattaa kisapaikkoihin tottuminen ja koulutus olla pääsyynä!
|
Filou-isä ja Taika |
|
Taika ja Filou-isä |
|
Taika tekee tuttavuutta Filoun kanssa |
|
Perhekuvassa vas. Juna, Taika, Blink, Nox-emä ja Filou-isä |
|
Taika, Filou-isä ja Roxy-sisko |
|
Juna-sisko, Taika ja Blink-sisko. Huomatkaa kolmet erilaiset korvaparit :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti