sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Agilitya, maalaismatkailua & muuta puuhaa

Meillä on ollut koirien kanssa aktiivinen viikko! Voi kerrankin olla tää omistaja hyvällä omatunnolla, kun koirat on tehokkaasti uuvutettu, treenattu ja pentua sosiaalistettu :)

Tiistaina käytiin aamupäivällä Purina Areenalla treenaamassa agilitya Dracun ja Wiccan kanssa. Mulla on sinne nyt kausikortti, eli voidaan käydä niin usein kuin vaan ehdin! Ihan mahtavaa päästä hiomaan Dracun kanssa teknillisiä juttuja kaikessa rauhassa ja aloittelemaan Wiccan agilitytreeniä.

Dracun kanssa aloitin tekemällä hyppytekniikkaharjoitksia, lämppärinä ponnistushyppy+hyppy-harjoitus, josta jatkettiin sitten viiden esteen askeleenpidennyssarjaan (eli eka väli 5 askelta, toka 6 askelta, kolmas 7 askelta ja vika väli 8 askelta). Ihan hyvin meni molemmat, sarjassa toka rima tipahti muutaman kerran kun ei ihan malttanut ottaa tarpeeksi rauhallisesti ekaa lyhyttä väliä.

Lisäksi tehtiin Dracun kanssa kontakteja niin, että muutaman metrin päässä namikippo jonne sitten tein paljon nopeita vapautuksia naksuttimella. Peräkkäin oikein monta nopeaa vapautusta, ja sitten aina välillä se vähän pidempi odotus. Hyvin malttoi, ei karannut kertaakaan hämyistä huolimatta. Todella hyvät treenit!

Wiccan kanssa tehtiin kahdessa osassa, ekassa osassa treenattiin ihan vain namikipolle juoksemista "eteen"-käskyllä. Namikipossa kissapatea, vietiin herkku yhdessä kippoon ja sitten muutama metri taaksepäin. Pidin Wiccaa edessäni, sanoin että "missä" (joka tarkoittaa että koira etsii silmillään targetin ja katsoo sitä) ja kun katsoi namikippoa, niin vapautus. Pidennettiin matkaa n. 6-7 metriin. Tämän jälkeen leikittiin vähän kahden lelun leikkiä.

Toisalle treenisessiolla tehtiin käytännossä samaa namille juoksua, mutta nyt välissä oli suora, lyhyt putki. Ei tuottant kyllä yhtään ongelmia juosta putkesta läpi, sinne se meni samalla innolla kuin ilman putkea. Pidensin putkea muutamaan otteeseen, oli pisimmillään varmaan n. 4-5 metriä. Loppuun taas kahden lelun leikkiä.

Jos joku ei tiedä mikä on kahden lelun leikki, niin alla demonstroiva (Shantin) versio:


Illalla vein sitten Dracun hoitoon äitille ja me lähdettiin Wiccan kanssa junalla Malmin agilityhallille, jossa koulutan koulukavereitteni agilityryhmiä mukavasti 21.30-23.30... :D Wicca sai juoksennella radalla mukana kun tehtiin rataa, ja se pelkäsi ekaa kertaa jotain, nimittäin putkien painoja! Siis semmoisia hiekalla täytettyjä isoja kanistereita! Hassu pentu :) Loput aikaa se vietti sitten huutaen häkissä, tai jonkun treenaajan sylissä. Pääsi myos tutustumaan moneen eri koiraan ja jossain välissä oli mullakin sylissä kun koulutin...

Treenien jälkeen lähdettiin koulukaverini Tiitan kyydissä ajelemaan Vihtiin, jonne jäätiin yökylään. Paikalla oli Tiitan aussienarttu Hilla ja kolme kissaa, joista yhteen Wiccacin pääsi tekemään vähän tuttavuutta. Kissa vähän sähisi Wiccalle kun se tuli liian tungettelevaksi, ja Wicca vain istahti paikoilleen ja ne katselisi kissan kanssa toisiaan vaikka kuinka pitkään. Hillankin kanssa ne tuli oikein hyvin toimeen, vaikka Hilla ei kuulemma muuten kauheasti pidäkään pennuista tai muista koiristaan reviirillä. Wiccan kanssa se kuitenkin innostui miltein leikkimäänkin.

Merlet on aika <3
Keskiviikkoaamuna käytiin sitten Tiitan kanssa hommiin heidän tallillaan, ja koirat tulivat mukaan tottakai. Wicca tutustui talliin ja hevosiin oikein reippaasti ja fiksusti, varoi heppoja (yksi varsa lähti tarhassa perään juoksemaan ja Wicca tajusi hienosti juosta tarhasta ulos ;) ) ja oli muutenkin oikein reipas pentu.

Wicca tutustuu Elli-heppaan :)
Oikein pätevä tallikoira tosta tulisi :)
Tultiin kotiin joskus kolmen maissa ja Wicca oli kyllä ihan puhki :) Hain Dracun äitin luota hoidosta ja treenattiin illalla vielä vähän naksuttelua Wiccan kanssa. Naksuttelin ensin ihan vaan ehdollistamista, ja sitten istumista. Wicca on kyllä ihan niinkuin Dracukin oli tuon ikäisenä, katsoo ja miettii, sitten tekee. Pitää naksutella kyllä paljon tulevaisuudessa jotta se oppii aktiivisesti tarjoamaan.

Torstaina suunnattiin päivällä treenaamaan taas agilitya Purinalle. Tehtiin aikalailla samanlaisia juttuja kuin tiistaina, Dracun kanssa ensin hyppytekniikkaa ja kontakteja, Wiccan kanssa namikipolle juoksemista ensin ilman putkea, sitten suoran putken läpi. Loppuksi vielä vähän siivekkeen kiertoa lelulle, ja kahden lelun leikkiä. Oikein hyvät treenit ja Dracu teki aivan upean kuuliaisesti todella nopeita kontakteja <3

Treenien jälkeen mentiin keskustaan käymään Postissa ja sieltä bussilla Leppävaaraan ystävääni Miinaa ja belggareita moikkaamaan. Miinan belggareista vanhempi Mimmi ei oikein tykännyt Wiccasta, ja rähähti sille muutaman kerran kun se tuli turhan lähelle. Hyvin Wicca tajusi, ettei sen luokse kannata mennä. Nuorempi tervunarttu Liida olisi ollut sitten oiva leikkikaveri, jos kokoero ei olisi ollut se 20kg! Vuotias Liida ei oikein tajunnut, että Wicca on pieni eikä sen kanssa voi leikkiä yhtä rajusti kuin samankokoisten! Wiccaa ei kyllä paini yhtään hirivttänyt, mutta meitä omistajia hirvitti sen verran että erotettiin "pennut", saavat sitten leikkiä kun Wicca kasvaa tuosta vähän enemmän...

Perjantaina jatkui aktiviteetit, aamupäivällä lähdettiin käymään Keskustassa ratikalla. Mentiin Kampin kauppakeskukseen vähän shoppailemaan ja katsomaan ihmisvilskettä! Tehokkaasti pentu veti erityisesti myyjiä puoleensa ja ihmiset tulivat sitä jatkuvasti ihailemaan. Erityisesti siniset silmät saa osakseen paljon huomiota. Ihan sattumalta tavattiin yksi tuttavakin, joka kertoi fanittaneensa Wiccaa Facebookista, ja hän oli sitten ihan fiiliksissä kun pääsi tapaamaan sen livenä :)

Illalla mä lähdin käymään Janita Leinosen pitämällä agilitynkoiran peruskoulutus-luennolla, josta kirjoitan oman postauksen. Luennosta innostuneena naksuttelin molemmille koirille sitten vielä illalla, Wiccalle ensin istumisesta, sitten ihan mistä tahansa aktiviteetistä. Olipa taas hankalaa, kun se vaan istui ja istui ja istui ja katsoi mua ilmekään värähtämättä! Naksuttelin sitten pään kääntämisestä, ja lopputulos oli se, että pentu istui ja pää pyOri kuin hyrrä :D Dracun kanssa naksuttelin on/off asennosta ensin sängyn laidalla, sitten tasapainotyynyllä.

Lauantai kului pääosin agilitykisoissa, joista myös oma postaus. Lisäksi hyödynsin äitiltä lainaamaani autoa ja hain molemmille koirille ruokaa Mustista ja Mirristä, sillä molempien syömä, Draculle tiineysaikana ruokkimani Eukanuban small breed puppy-ruoka, oli lähes loppu. Wiccalle ostin Brit Care-sarjan puppy-ruokaa ja Draculle Brit Premium Sport-ruokaa. Draculle tuota ihan siksi, että se oli halvin aktiiviruoka, ja Wiccalle ajatelin kokeilla tuota Brit Carea, sillä myyjä suositteli sitä. Ei halvin, muttei joku Hill's tai Royal Canin jossa maksat 20% enemmän ihan merkin vuoksi...

Niin ja käytiinhän me kyläilemässä ystäväni Nellyn & Ifa-aussien luona Vantaalla, jossa Wicca sai tehdä tuttavuutta Nellyn pieneen (ihmis)vauvaan sekä kissaan. Pentu oli kyllä niin uupunut jo tässä vaiheessa että hyvä kun silmät pysyi auki kaksi sekuntia ja se nukkui kuin kuollut koko vierailun. Teki kuulemma vaikutuksen "hermorakenteellaan", heheee... Sieltä hurautettiin vielä iskälle illalliselle. Aikamoinen päivä!

Wicca osasi ottaa agilitykisoissakin rauhassa on väsytti tarpeeksi ;) Dracua ei kyllä väsytä...
Totta puhuen mä olin jo huolissani että antoiko joku sille jotain rauhoittavia kun se oli ihan raato xD

Yksi asia, josta olen vähän ollut huolissani on Wiccan terveys. Ei siis mitään hälyttävää, mutta olen vainoharhisessa mielessäni saanut ajatuksen, että voisikohan sillä olla pissatulehdus. Dracu on ollut musta normaalia kiinnostuneempi sen takapäästä ja sekin on nuollut itseään aika paljon. Kun torstaina se kastui treenien jälkeen bussipysäkillä ja oli aivan jäässä... Lisäksi se on inahtanut muutaman kerran kun olen nostanut sen syliin, onkohan vatsa kipeä? Ja kun se on niin rauhallinen että siinä on PAKKO olla jotakin vikaa :D Seuraillaan nyt kuitenkin tilannetta...

Sunnuntai oli sitten vähän rauhallisempi päivä kun mulla oli duunia. Vein Wiccan aamulla äitille hoitoon ja äiti toimitti sen sitten siskolle ja siskon lapsille hoitoon. En tiedä mitä ovat puuhanneet, mutta kovasti siskon perhe Wiccasta tykkää ja lapsetkin kuulemma osaavat jo kääntää Wiccalle selän kun se alkaa liikaa riehua. Kovasti aina kyselevät et milloin saa taas Wiccan hoitoon, ja mikäs sen parempaa kuin hakea duunin pääteeksi väsytetty pentu kotiin ;)

Illalla ennen iltaruokaa naksuteltiin taas. Dracun kanssa ekana, naksuttelin tasapainotyynyllä on/off-asennosta ja sitä, että jos ylttää ottamaan namin ilman että takajalat lähtee on/offista, saa namin ottaa, mutta muuten pitää odottaa vapautuslupaa. Wiccan kanssa naksuttelin kaikesta huomiosta lattialla olevaa tasapainotyynyä kohtaan. Päästiin niin pitkälle, että Wicca koski tyynyä kuonollaan useaan otteeseen, edistystä! Tehtiin toinen samanlainen naksuttelusessio Dracun kanssa, ja Wiccan kanssa puolestaan treenattiin tokalla kierroksella 1) paikallaoloa istuen ja 2) viettitilan vaihtelua lelun kanssa. Idea oli se, että eka riehutetaan pentua, sitten laitetaan lelu piiloon ja se saa sen takaisin vasta kun se rauhoittuu. Tää ei tuottanut Wiccalle kyllä ongelmaa, sehän rauhoittui nanosekunnissa "mä tapan lelun!" mielentilasta "mä istun kiltisti mamman edessä ja tapitan sitä silmiin"-mielentilaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti