perjantai 16. tammikuuta 2015

Se tammikuun pakollinen postaus

Vuosia olen tehnyt sen perinteisen vuodenvaihteen postauksen, jossa katsellaan menneen vuoden tavoitteita ja saavutuksia, sekä suunnitellaan tulevaa vuotta. Mutta koska vuosi 2014 meni niin perinpohjaisesti pentuprojektin ja muiden kuin koirajuttujen parissa, en viitsi edes katsoa millaisia tavoitteita tuli asetettua...


Kuluva vuosi oli todella ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Pitkäaikainen haaveeni kasvattamisesta toteutui ensimmäisen pentueeni myötä. En tehnyt ekaa pentuetta ehkä helpoimman kautta matkustamalla Saksaan astutusreissulle, mutta oma kokemuksensa sekin oli ja löysin niin täydellisen uroksen Draculle. Tästä on sitten hyvä jatkaa eteenpäin kasvatusuralla! Kesä meni kokonaisvaltaisesti pentujen kanssa, mitkä ihanan kamalat kahdeksan viikkoa ne olivatkaan :) Suureksi onnekseni suurin osa jäi lähelle, joten ollaan voitu tavata säännöllisesti luovutuksen jälkeenkin.

Dracu jäi mammalomalle treenaamisesta ja kisaamisesta, eikä taidettua käydä yhdissä ainoissa kisoissa sen kanssa koko vuonna. Koiraharrastusrintamalla ainoa virallinen tuloksemme mistään taisi olla Wiccan EH näyttelystä aussie-erkkarista. Aikamoista. Wicca ei ollut kyllä millään tapaa valmis kisaamaan yhtään missään muussa vielä, joten onneksi jätettiin kisauran korkkaus suosiolla.


Mutta katse kohti ensi vuotta! 

Ensi vuonna pitäisi sitten oikeasti tehdä jotakin, tämä saattaa olla ainakin Dracun kanssa vika vuosi kun kisataan agilitya. Jos nyt edes muutamat kisat kävisi... Ja se iänikuinen haave tokon valioitumisesta vaatisi ehkä EVL:n korkkauksen. Katellaan mitä innostutaan tekemään.

Wiccan kanssa voisi toki asettaa kaiken maailman tavoitteita, mut sanotaan nyt varovasti että jos saisi kisauran jollain virallisella kisalla korkattua niin olisi aika hienoa. Antaa blondin vielä kasvaa rauhassa, tuo on niin vauva vieläkin ettei meillä ole mikään kiire.

Ensi vuodelle on kyllä muitakin suunnitelmia, suuren suuria suunnitelmia! Draculle olisi toivottavasti tulossa kolmannet ja viimeiset pennut sykysksi 2015. Jos kaikki onnistuu toivotulla tavalla, niin me lennetään Jenkkeihin astutusreissulle :) ja jos kevään juoksut ovat ajallaan ja antavat aihetta uskoa että Dracun syksyn juoksut saattavat osua sopivaan ajankohtaan, niin voi olla että me tehdään muutakin kuin käydään seksilomalla Yhdysvalloissa. Katselin nimittäin, että ASCA Nationals olisi viereisessä osavaltiossa kuin missä uros asustaa. Olisihan se aika hieno kokemus päästä kisaamaan ASCA Nationalsseihin MVA (Most Versatile Aussie) kilpailuun... Mutta katsotaan miten palaset loksahtavat paikoilleen.

Keväällä olisi myös muita ulkomaanmatkoja tiedossa, mulla on näillä näkymin kolme reissua Saksaan tulossa keväällä/kesällä. Kesäkuussa olisi kätevästi ASCA paimennuskisat Sandra Zilchin luona S Bar L Ranchilla joita ajattelin mennä katsomaan. Wiccalle pitäisi miettiä alustavaa urosta sekä tulevaisuuden muille pentusuunnitelmille. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus myös kasvattaa omaa laumaa taas, mielellään jollakin eri linjaisella nartulla kuin nämä omat. Ehkei kuitenkaan vielä vuoteen tai kahteen... Mutta koskaan ei voi olla liian aikaista tehdä taustatutkimusta!

Joka tapauksessa aktiivinen ja jännittävä vuosi tiedossa!

READY, STEADY.... GO!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti