Koko kevään olen jaksanut suhteellisen ahkerasti päivitellä, mutta nyt oli koko huhtikuun niin tajuton härdelli ja hankala elämäntilanne, ettei vaan ole kerennyt!
Multahan loppui edellisen kämpän vuokrasoppari huhtikuun alussa, ja seuraavaan kämppään pääsin vasta toukokuun puolivälissä, joten ollaan puolitoista kuukautta eletty koirien kanssa vähän siellä sun täällä. Kamat olivat iskällä Hakuninmaalla, mutta paljon en siellä viihtynyt kun ne on kamalan tarkkoja kaikesta, menee aikaisin nukkumaan ja se on ihan perseessä koko paikka!
Mutta selvittiin puolitoista kuukautta milloin missäkin, onneksi on hyviä kavereita joiden luokse pääsee aina ;) Ja viikonloppuna muutettiin meidän kesäasuntoon Kauniaisiin! Kämppä on aivan ihana, iso ja avara, halpa, kiva kämppis meidän rugbyjoukkueesta, ihan juna-aseman vieressä ja agilitykenttä on paljon lähempänä. Mitä muuta voisi pieni ihminen haluta? Ai niin meillä on taloyhtiön pihassa oma pieni tokonurmikkokin! Näillä mennään ainakin syyskuun loppuun asti!
Muuton lisäksi mua on painaneet koulukiireet ja pääsykoestressi. En ole oikein viihtynyt siellä Viikissä kotieläintieteellisessä, ja haku on päällä valtsikkaan. Ja rugbykausi on alkanut. Ja agilitykausi... Kiirettä on pitänyt, eikä olla kyllä paljoa treenattu koirien kanssa! Ne on vaan roikkuneet mukana milloin missäkin. Dracun kanssa ollaan käyty yhdissä treeneissä, Wiccan kanssa ei olla tehty yhtään mitään sitten huhtikuun alun... Mut kaksi viikkoa ja pääsykokeet on ohi ja sit alkaa treenikesä :)
Koirat on ottaneet muuton vähän eri tavoin. Wicca on ihan normaali, iloinen ja menevä itsensä, mutta Dracu ei ole tykännyt. Kait se ajattelee että mä taas hylkään sen, kun se makasi kaksi ekaa päivää uudessa kämpässä häkissään eikä halunnut tulla ulos! Mökötti vain häkissä ja haukkui joka kerta kun mun kämppis liikkui huoneen ulkopuolella... Mut onneksi tänään oli jo onnellisemman näköinen, eiköhän se tuosta piristy!
Wicca 6 kk lähettää kaikille lukijoille kesäterkkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti