Dracun rimanpudotusongelma

Koko talvikauden ja nyt kevätkauden on kaikki treeni mennyt hirmuisen hyvin, Dracun kontaktit on ihan super, se osaa kaikki tarvittavat ohjauskuviot, käännokset on todella upeat ja tiukat, esteiden itsenäinen suorittaminen on hyvällä tasolla... Mutta ne rimat. Ne ovat niin herkässä tippumaan mun pienimmästäkin liikkeestä. Varsinkin jos vedätän Dracua, niin silloin rimat vasta paukkuukin! Takaapäin ohjatessa se malttaa hypätä kunnolla kun ei ole niin kamalaa kiirettä ottaa mua kiinni.

Tätä ollaan sit kokeneiden kouluttajien neuvosta koitettu ratkaista niin, että aina riman tippuessa käsken sen maahan - eli lopetetaan suoritus ja nostan tippuneen riman ja torun vähän. Dracu on kuitenkin sen verran kova ettei se tunnu pahemmin välittävän, joten saan huomauttaa pahimmillaan monta kertaa samasta rimasta.

Tietenkin kaikkiin rimantiputuksiin on aina syy. Käänsit katseen koirasta pois. Ajoitus ei ollut aivan täydellinen. Haltuunotto riman päällä. Lähdit liikkeelle kun koira oli ilmassa tms. Yleensä syy on juuri se, että en katsonut Dracua tai käänsin katseen seuraavalle esteelle liian pian. Joo kaikki tietty syitä miksi rimat tippuu, MUTTA olen sitä mieltä että tän tasoisen koiran pitäisi kestää vähän muutakin kuin aivan täydellistä ohjaamista. Se on oikeesti 20 esteen radalla aika mahdotonta ja mun mielestä koiralla on myos suorituksessa oma vastuunsa. Ei näin nopeaa koiraa ennätä ohjaamaan jos joutuisi aina olemaan ihan supervarovainen. Ja treeneissä mua on sitten ottanut kyllä todella paljon päähän jos kouluttaja on selitellyt rimantiputuksia aina vain mun syyksi. Välillä tietty tulee semmosia räikeitä virheitä multa, mutta pääasiassa ohjaan oikeasti hyvin ja Dracun pitäisi kestää multa pieni ennakointi...

Tämä ongelma on johtanut siihen, että koko talvikausi lintsattiin treeneistä kun mua ei huvittanut mennä. Ja kun mentiin treeneihin niin lähdin kotiin aina itku kurkussa tai vihaisena ja turhautuneena. Eihän se ole kivaa olla koko ajan torumassa koiraa, keskeyttämässä suoritusta jne. Sama fiilis toistui monessa Next Level-treenissä, turhauttaa kun aina jäätiin kiinni niihin hemmetin rimoihin.

Viimeinen tikki oli sit toukokuun alussa Purinalla 4 startin kisat joissa neljästä radasta kolmella tippui kakkosrima ja vikalla radalla sit jo eka rima. Teki kyllä mieli heittää itkupotkuraivarit, lopettaa koko paska laji ja myydä koirat pois. Totesinkin kisojen jälkeen ettei tässä ole mitään järkeä. Ei kyllä kisata yhtään starttia ennenkuin ongelma saadaan kuntoon, miksi aiheuttaa vaan itselleen huonoa fiilistä, olla vihainen koiralle ja vielä maksaa siitä??

Seuraavalla Next Level-leirillä treeneissä sain neuvoksi nostaa rimaa kun koira on esteen päällä niin, että se osuu sen jalkoihin, rima tippuu ja sit torutaan. Idea varmaan siinä että Dracu hyppäisi vähän korkeammalta yli eikä niin rimaa viistäen. Varmasti toimiva tapa, ainakin pehmeämmälle koiralle, mutta ekan kerran kun sit tein sen niin Dracu puraisi itseään kieleen ja sillä oli sit suu ihan veressä. Sitä sitten katsellessa päätin et ei hitto, tää saa nyt loppua. Mä en enää jaksa torua sitä koko ajan, se tekee treenaamisesta meille molemmille ikävää, en enää jaksa tehdä hommia verenmaku suussa, enkä varsinkaan halua että koirallakin on verta suussa!

Onneksi seuraavana päivänä meillä oli ihanaisen Mari Kaplaksen treenit, jossa kaikki sai paneutua omiin ongelmakohtiinsa. Juteltiin pitkään Marin kanssa ja Mari oli onneksi mun kanssa samoilla linjoilla, rimoista huomauttelu ei selvästi ole toiminut, oikeastaan musta tuntuu että Dracu on vain tiputtanut enemmän rimoja kun aloin olemaan niistä tarkempi! Ottaa paineita niistä? Nyt en enää huomauta niistä ollenkaan, en toru, nostele rimaa tms. Tehdään nyt pitkällä kuurilla palkkausta vain maasta, eli koitetaan saada Dracun fokus pois musta ettei sillä olisi niin kauhea kiire aina mun perään. Jos radalla tippuu rima, lopetan sen kummemmitta sanomatta ja otan kohdan uudestaan niin, että palkka on valmiina hypyn takana ja sit kauheasti kehuja. Jos on jotain kunnon vedätyskohtia niin palkkaan niitä tiputtamalla lelun maahan ja pinkomalla sit itse pakoon ihan täysiä.

Fiilis on nyt paljon parempi ja kun olin keskiviikkona kentällä kouluttamassa otettiin samalla pikkuiset treenit jossa lelu oli maassa vaikean esteen (takaakierto, rima 65-70cm) takana. Todella hienosti Dracu malttoi keskittyä hyppäämiseen ja fiilikset oli treenien jälkeen kerrankin hyvät :) Nyt vaan jatketaan tällä linjalla, rimat saa olla korkeita, 65-70cm, ja paljon lyhyitä pätkiä palkan kanssa.

Tämän kesän tavoite on yksinkertainen, haluan loytää jälleen agilityn riemun ja ilon. Haluan että treenaaminen on kivaa yhdessätekemistä rakkaiden koirieni kanssa. Haluan, että meillä on kivaa treeneissä ja hyvä fiilis treenien jälkeen. Koska tärkeintä on tämä: