maanantai 10. tammikuuta 2011

Tavoitteet ja toteutumat 2010/2011

Nyt jo se aika vuodesta taas, jolloin pitää hieman kerrata vanhaa vuotta, mitä tulikaan laitettua tavoitteiksi ja miten ne sitten toteutui. Kun tuo tuskainen puoli on tehty, saa taas miettiä kaikkia jänniä juttuja mitä voisi tänä vuonna tavoitella!

Vuonna 2010 tavoitteemme ja niiden toteutuminen näytti tältä:

Dante
Toko VOI1-tulos
Luovutin Danten kanssa tokossa. Piippaus vain paheni enkä vuosien yrittämisen jälkeen vieläkään saanut Danten virettä tarpeaksi alas jotta tunnarit ja kaukot voisivat onnistua. En viitsi enään kiusata itseäni ja koiraa.

Luonnetesti
Yritettiin saada loppuvuonna paikkaa, mutta jänistettiin kuitenkin kun Draculla alkoi juoksu

Paimennuksesta STDd & OTDc-tittelit
Eipä taidettu kertaakaan käydä tänä vuonna paimenessa. Kisojen päälle meni muuta menoa ja aika (rahasta puhumattakaan) satsattiin ihan muuhun.

Agility SM-kisatulokset
Ainut tavoite, joka saavutettiin - ja mentiin kanssa kirkkaasti ohi! Panostettiin Danten kanssa koko kevät ja kesä agilityyn ihan hulluna ja se tuotti tulosta. Saatiin talvi/keväänä kaksi agilitysertiä ja SM-nollatkin kasaan ihan minimaalisella kisaamisella. SM-kisoissa tavoite oli tulos, mutta jotenkin ihmeen kautta päädyttiin SM-hopealle... 

Dracu 
Toko EVL-kisaoikeus
Saatiin syksyllä VOI1 ja siirto EVL:ään. Tavoite siis saavutettu!

Luonnetesti
Saatiin luonnetestipaikka, mutta Dracu aloitti sopivasti juoksuna samaan aikaan...

Paimennuksesta STDdc-tittelit
Joulukuussa käytiin ASCA kisoissa USA:ssa ja saatiin kolme todella nättiä started nautarataa pistein 88, 88 & 81 = titteli STDc! Tehtiin tosi kamalilla ankoilla yksi 71 pisteen legi mutta toinen jäi sitten uupumaan tittelistä

JK1 & JK2-tittelit
Eipä paljoa keretty PK-lajeja harjoitella, jäljet jäi tekemättä.

Jalka kuntoon!!! (Tää on se pääasia ensi vuodelle)
Niinhän se sitten kävi, että kaikkia ennustuksia vastaan se jalka parani täysin :) :) Keväällä saatiin lupa tehä ihan mitä vain halutaan eikä mitään tarvi enään varoa. Jalka ei oireillut koko vuonna kertaakaan! 

Stella
Jatketaan terveenä elämistä ja pysytään hoikkana
Miltein onnistui. Oli oikein hoikka ja hyvässä kunnossa kun lähdin ulkomaanreissuun syksyllä, mutta kolme kuukautta myohemmin äitin hoivissa oli paisunut aikamoiseksi... Mutta muuten terve ja onnellinen Stella <3 

Kaiken kaikkiaan mulla oli varsin kiireinen vuosi! YO-kirjoitukset, hullunraato duunissa, salirääkkiaddiktio ja kerkesin matkustaa myos kolmeksi kuukaudeksi Amerikkaan loppuvuodesta! Opin kasapäin uutta etenkin paimennuksesta ja meillä oli Dracun kanssa varsinainen seikkailu :)

Vuodelle 2011 voisi sitten asettaa seuraavat tavoitteet:

Dante
-agility: FIN AVA, SM-nollat & MM-karsinnat
-paimennus: OTDc & OTDd
-luonnetesi

Dracu
-agility: maxi3-luokkaan, AVA-kello käyntiin
-toko: FIN TVA
-paimennus: OTDscd
-luonnetesti
-loppuvuodeksi ehkä jotain muuta kivaa ;)

Stella
-samoilla mennään, eli terveyttä ja pitkää ikää! Stella jäi nyt äitin hoiviin lopullisesti, mä käyn vain silloin tälloin valittamassa että Stella on lihava ja nyt pitää aloittee dietti :D

Tänä vuonna pitää laittaa elämä järjestykseen. Keväällä pitäisi etsiä oma asunto, uusi duuni ja opiskelunkin suhteen olisi tarkoitus tehdä vihdoin jotain päätoksiä. Tänä vuonna keskitytään Danten kanssa lähinnä agilityyn ja paimennukseen, Dracun kanssa sitten agilityyn, tokoon ja paimennukseen. Koitetaan kisailla varsinkin Dracun kanssa paljon keväällä ja kesällä. Ensi syksy/talvi jää sitten toivon mukaan muuhun puuhaan. Ehkä loppuvuodesta meille voisi myos tulla perheenlisäystä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti