keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kuinka johonkin lajiin hurahdetaan

(julkaistaan nyt tämä viime syksystä asti luonnoksissa roikkunut kirjoitus epätoivoisessa yrityksessä hengittää vähän elämää takaisin tähän blogiin...)

Tiedän useamman aktiivisen koiraharrastajan, jotka ovat hävinneet yllättäen agility-ja tokokentiltä, ja vaihtaneet siistit sisähallit kuraisiin paimennuslaitumiin. Aina välillä kuulee, että he ovat kisanneet joissain kummallisissa paimennuskisoissa tai muuttaneet ulkomaille työskentelemään tiloille koiriensa kanssa. Olen ihmetellyt, kuka vaihtaisi agilityn paimennukseen? Adrenaliinintäyteisen, vauhdikkaan kilpalajin monimutkaiseen ja kalliiseen lampaiden perässä juoksemiseen. Kuitenkin olen löytänyt itseni samasta hulluudesta, kesä ja alkusyksynä vietin huomattavan paljon enemmän aikaa lammaslaitumella ja paimennuskisoissa kuin agilitykentällä.
Kaikki lähti liikkeelle viime kesän alun rahapulasta. Halusin päästä treenaamaan paimennusta kesällä, mutta ylimääräistä rahaa ei ollut. Sen sijaan ylimääräistä aikaa oli, sillä olin kesän vain osa-aikaisessa työssä. Kysyin sitten Primal Sense Farmin omistajalta Kristiinalta, voisiko eläintenhoitoapua vaihtaa paimennustreeneihin. Pukkilassa oli kuulemma pula eläintenhoitajista, joten sovittiin että käyn pari kertaa viikossa siellä hoitamassa lampaita ja hevosia, ja sen lisäksi välillä asua heillä että he pääsevät pariksi päiväksi mökkeilemään tai kotoa pois. Sain houkuteltua Melissan mukaan hulluuteen, ja yhdessä rampattiin sitten tunnin matkan päässä olevassa Pukkilassa kesä-ja heinäkuu. Tämmöiselle vanhalle heppatytölle bonuksena oli se, että neljää hevosta sai hoitaa ja ratsastaa niin paljon, kuin sielu sieti. Paahteinen, ihana hellekesä kului siis lantaa lapioiden, heinäsäkkejä täytellen, vettä vieden, ratsastaen ja paimentaen. Päästiin koirien kanssa lampaille paljon itsenäisesti treenaamaan, joka oli ihanaa ja opettavaista. Tilanteet oli pakko hallita itse, ja pääsin käyttämään koiriani säännöllisesti ei vain paimennustreeneissä, vaan ihan aidoissa työtilanteissa.

Elokuussa Kristiina kysyi, että kiinnostaisiko mua alkaa vetämään PSF:lla myös paimennustreenejä. Hetken mietin että osaanko oikeasti itse tarpeeksi, että kehtaisin neuvoa muita, etenkin kun suurin osa treeneissä käyvistä on muunrotuisia kuin mistä itselläni on kokemusta. Onneksi suostuin kuitenkin, ja elokuussa ja etenkin syyskuussa koulutin todella paljon, etenkin Vantaan Seutulassa. Kouluttaminen on ollut mahtava kokemus, josta olen nauttinut todella paljon. On tuntunut, että minulla on oikeasti antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä ihmisille, ja minä myös olen oppinut todella paljon paimennuksesta lisää, jota olen sitten voinut hyödyntää omien koirieni treenaamisessa. Etenkin loppukesän ajatukset ovat pyörineet tiiviisti paimennusen ympärillä, 4-5 koulutuspäivää viikossa, omien koirien treenit ja siihen päälle paimennus on pyörinyt ajatuksissani lähes heräämisestä nukahtamiseen. Paljoa ei olle muita lajeja maltettu edes treenata!
Wicca ankoilla, kuva Teemu Rissanen
Treenaamisen lisäksi ollaan toki myös kisattu kesän ja syksyn aikana. Elokuun alussa oli Viitasaarella ASCA-paimennuskisat, jonne olin ilmoittanut Wiccan ja Taikan lampaille ja ankoille. Vietettiin hieno viikonloppu hyvässä seurassa, ja tehtiin paljon hyviä tuloksia! Wiccan kanssa tehtiin kaksi ankkarataa started-luokasta, molemmat menivät läpi ja Wicca sai started-tittelin ankoilta eli STDd. Wicca teki myös kaksi lammasrataa open-luokasta, josta toisesta saatiin hyväksytty tulos ja eka legi OTDs-titteliin. Lampaat olivat aika haastavia, paljon lennokkaampia kuin millä ollaan totuttu treenaamaan. Wiccalla ei ihan riittänyt poispäinajon osaaminen, ensi kesänä sitten koitetaan saada titteli tehtyä loppuun! Taika puolestaan teki kaksi tosi hyvää lammasrataa open-luokasta ja sai tittelin OTDs. Taika oli kyllä todella hyvä haastavilla lampailla, hallitsi niitä hyvin ja vaikkei yksikään rata ollut täydellinen ja vauhtia oli välillä aika hirmuisesti liikaa, niin kyllä huomasi että Taikalla on todella hyvä luontainen eläinten luku-ja hallintataito. Taika näki myös ankkoja ekan kerran elämässään ankkaradalla, ja saatiin kahdesta yrityksestä yksi rata hyväksytysti läpi ja eka legi started ankoille.
Taika paimentaa, kuva Tiia Hämäläinen
FCI perinteisen paimennuksen kisoja ollaan kisattu kolmen kisan verran, ensimmäinen oli heti maanantaina ASCA-viikonlopun jälkeen. Silmät ristissä ja paimennuskrapulassa ajoin aamulla Somerolle, ja paljoa ei jaksanut jännittää Wiccan ja Taikan 1-luokan kisoja. Molemmat toimivat todella hyvin ja rauhallisesti (jopa Taika!) ja saivat PAIM1-tittelin arvosanalla ERI ja 63 pisteellä. Koska koirat saivat tasapisteet, radan aika ratkaisi Taikan voittajaksi 3 sekunnin aikaerolla Wiccaan! Tokat kisat olivat myös Somerolla syyskuun alussa Maarun kanssa. Maaru teki kisadebyyttinsä esikokeessa upealla suorituksella saaden PAIM-E tittelin arvosanalla ERI, 90/100 pisteellä ja 1. sija. Kolmannet kisat olivat Somerolla syyskuun puolessa välissä, ja Wicca ja Taika debytoivat 2-luokassa. Taika teki hyvän radan arvosanalla EH ja tittelillä Paim2. Wiccalla valitettavasti lampaat karkasi jo otossa ja tästä johtuen tuomari keskeytti radan. Tavoite olisi saada molemmille koirille vielä kisapaikat marraskuulle kaksipäiväisiin kisoihin, jotta Taika voisi korkata 3-luokan jo tänä vuonna ja Wicca ehkä myös jos 2-luokka menisi tokalla yrittämällä läpi.

Lisäksi pari viikkoa sitten käytiin viikonloppuna paimennusklinikalla Viitasaaressa. Päästiin ekaa kertaa työskentelemään koirien kanssa myös naudoille, ja sen lisäksi treenattiin toki myös lampailla ja ankoilla. Naudat eivät olleet minulle täysin uusia, mutta vähän turhankin hurjasti molemmat koirat suhtautuivat niiden paimennukseen ja tuntuivat juoksevan pysäyttämään niitä ilman pienintäkään itsesuojeluvaistoa. Molemmat kävivät pyörimässä jaloissa sen näköisesti, että omistajaa hirvitti että lähdetäänkö kotiin yhtenä palana... Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ensi kerralla vähän pienemmällä laumalla hallitummin vaikka liinassa. Joka tapauksessa saatiin paljon hyvää oppia, innolla odotellaan ensi kesän useita ASCA-kisoja samalla paikkaa.

Taika paimentaa, kuva Tiia Hämäläinen
Vaikka molemmat koirat treenaavat paimennusta, on Wiccan ja Taikan osaamisen välillä valtava ero. Wicca paimentaa mulle, ei siksi että sillä olisi valtavasti luontaista paimennusviettiä. Wiccan paimennus tuntuu välillä vähän tokopaimennukselta, jossa minä kerron sille käskyjä ja Wicca toimii niiden mukaan. Wiccan oma-aloitteisuus paimennuksessa on huonoa, ja jos minä en hallitse tilanteita niin Wicca ei ainakaan korjaa asioita itse. Se osaa kyllä aika paljon kaikkea, mutta eläintenluku ja hallinta on puutteellista. Jos etäisyys muhun kasvaa liikaa, Wicca tulee aina takaisin mun luokse ja hylkää eläimet. Jatketaan treenejä kuitenkin ja yritetään parantaa Wiccan oma-aloitteisuutta. En usko, etteikö siltä löytyisi enemmän osaamista, se on vain tukahdettu ja haudattu miellyttämishalun ja opitun passiivisuuden alle.

Todellinen paimennuskoirani on Taika, joka jaksaa aina yllättää mut osaamisellaan. Taikan viime vuotiset ongelmat paineistumisesta ja lampailta poismenolta on hävinnyt ja tilalle on tullut vähän liian kiihkeä kuumakalle, joka meinaa vähän turhan innokkaasti pistää lampaita ojennukseen. Olen käyttänyt Taikaa apuna koulutuksissa näyttämään nuorille koirille esimerkkiä tai paimentamaan epävarman tai pelokkaan koiran kanssa. Joskus treenaava koira ei saa lampaita liikkumaan, jolloin Taika pääsee myös apuun. Tämä on ollut treeneille todella hyödyllistä, mutta Taika on saanut vähän turhan paljon lisäbuustia tästä. Ajatus olisi tähdätä jossain vaiheessa bc-ja kelpiepaimennuksen esikokeeseen, joten nyt työstetään hakukaaria auki, poispäinajoa paremmaksi ja lampailta poislähtöä (joka on muuten pirun vaikea saada Taikalle läpi!). Kaiken kaikkiaan Taika on peloton, sen paimennusinto on loppumaton ja sen kanssa on todella miellyttävää tehdä hommia, koska Taika ei koskaan päästä eläimiä pakoon, korjaa mun virheitä ja se selvästi elää paimentamiselle ihan eri tavalla, kuin yksikään muu koirani.

1 kommentti: