Itävaltalaiset matkatuliaiset masussa

Nyt tiedetään varmasti, ettei lähdetty Itävallasta tyhjin käsin kotiin, vaan tuotiin masutuliaisia!

Kuva Anne Barck

Maanantaina käytiin ultrassa katsomassa, oliko reissu onnistunut vai ei. Vaikea oli arvioida Wiccan käytöstä, suurta muutosta en ollut huomannut, enkä viime kerrallakaan huomannut. Ei ruokahaluttomuutta, ei oksentelua eikä muutakaan ihmeellistä. Ehkä vain lievää närästystä syömisen jälkeen ja tällä viikolla nappulat ovat kadonneet kiposta aavistuksen normaalia hitaammin.

Eläinlääkäri kokeili ensin vähän Wiccan mahaa, eikä ainakaan tuntenut mitään pentuihin viittaavaa. Seuraavaksi mentiin ultrahuoneeseen, ja pienellä pakokauhulla seurasin ultran näyttöä eikä siellä alkuun pentuja oikein näkynyt. Sen verran on kuitenkin tiineysultrassa käyty, että kyllä minäkin sikiöt sieltä tunnistan. Onneksi lopulta bongattiin yksi, ja ehkä toinen. Kun lääkärin arvio oli 1-2, ei siinä kauheasti tuntunut olevan ilon aihetta. Lähdettiin kotiin mieli synkkänä, ajatukset imeytyvissä sikiöissä tai ainokaisessa pennussa ja keisarinleikkauksissa...

Päätin kuitenkin, että oman mielenrauhan takia voitaisiin käydä perjantaina eri paikassa kurkkaamassa uudestaan masua, varmistamaan että pennut olivat vielä kyydissä ja jos sieltä löytyisi jokunen pentu enemmän. Onneksi mentiin, sillä pennut erottuivat nyt tokalla kerralla huomattavasti selvemmin ja sykkeetkin jo näkyivät, kaikki näyttivät oikein hyviltä ja eläinlääkäri laski 4 pentua, joka oli jo paljon mieltä piristävämpi lukumäärä!

Käydään vielä kuun lopussa ottamassa toinen herpes-rokote ja samalla tiineysröntgen, josta sitten saadaan paljon varmempi arvio määrästä. Joka tapauksessa tiine on ja hyvin suurella todennäköisyydellä meillä on kuukauden kuluttua pentulaatikossa tuhinaa <3

Finnairin plussapisteiden keräilyä; pennunhakua ja astutusreissuja

Pariin vuoteen en ole reissannut Viroa pidemmälle, mutta nyt tämän kesään/alkukesän aikana sitten senkin edestä. Ensin oltiin koirattomalla reissulla Portugalissa pääsiäinen, sitten kahdesti Itävaltaan 2,5 viikon sisällä ja yksi työreissu Ruotsiin...

Wicca aloitti juoksunsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun tulin Itävallasta pennunhakureissulta kotiin, tottakai. Hain Taikan kasvattajalta uuden pennun sijoitukseen, hurmaava musta narttu sai kutsumanimekseen Sysin, ja se muutti Tiian ja Pikin luokse Espooseen. Samalla matkalla mukaan tarttui yksi pentueen pojista, jonka vähän kuin vahingossa kauppasin yhdelle suomalaiselle aussieharrastajalle... Pennut lensivät ruumassa yhteisessä häkissä ilman ongelmia, ja sain luovuttaa eteenpäin kaksi reipasta ja rohkeaa koiranalkua.

Sysi on viralliselta nimeltään Ruff'n' Tuff Black Betty ja sen on Taikan puolisisko samasta emästä. Isä on Puolassa asuva Jamiro, jota olen pitkään ihastellut netin välityksellä. Jamiron isä on nimittäin upea Certik, jonka tapasin useampaan otteeseen Yhdysvalloissa 2010, ja jonka jälkikasvua olen etsinyt pitkään osaksi jalostusohjelmaani. Sysin ja Taikan emä Nox on aina ollut todella vaikuttava koira, ja harmitus on ollut suurta kun Taika todettiin viime kuussa käytännössä steriiliksi (tästä tulossa oma postaus). Halusin koittaa toisen kerran saada jotain Noxista itselleni, ja tätä pentuetta ollaan odoteltu puolitoista vuotta jo. Narttuja syntyi vain yksi, ja onnekseni kasvattaja Alex lupasi ainokaisen meille! Nyt vain sormet ristiin että Sysistä kasvaa terve ja hyväpäinen koira, jolla on toimivat munasarjat!

Sysi 9 viikkoa - kuva Anne Barck

Sysi ja "isoveli" Piki. Aika samaa sarjaa ovat! Kuva Anne Barck

Wiccan juoksuja olen odotellut toiveikkaana jo huhtikuusta asti, ja tuskanhiki otsalla viikot vierivät ja toukokuukin meni eikä juoksuja näkynyt. Jännitystä lisää toi soppaan se, että aloitin toukokuussa täyspäivätyön, ja miten irtoaisin siitä astutusreissulle ulkomaille. Wicca aloitti vihdoin juoksunsa maanantaina 3.6 ja käytiin seuraavan viikon maanantaina ottamassa ekat progesteroniarvot. Ne olivat jo hyvässä nousussa, ja suunnitelma lähteä viikonlopuksi reissuun saattaisi olla liian myöhäinen jo. Joten ei muuta kuin kiireellä varailemaan lentoja keskiviikolle. Puolivitsillä heitin Wiccan pennun Leian omistajalle Annelle, että haluisko hän lähteä matkalle seuraneidiksi, ja ilokseni Anne oli yllytyshullu ja pian meille oli varattu kaksi paikkaa ja kahdelle koiralle ruumapaikka samassa häkissä. Oli huojentavaa tietää, että Wiccalla oli matkaseuraa, jospa uusi tilanne olisi hieman vähemmän stressaava kaverin kanssa.

Minun viikko taas ei ollut lähimainkaan stressivapaa. Ensin kauhealla kiireellä varattiin lentoliput, sitten selvisi että paluulennolle ei mahtunut koiria, joten piti perua lippuja, varailla uusia, soitella sinne sun tänne, varata Wienistä etukäteen eläinlääkäriaikaa heisimatolääkkeelle, järjestellä kyytejä lentokentälle, käydä ottamassa vielä yhdet proget keskiviikkona, käydä töissä, kouluttaa paimennusta ja selvitellä miten ihmessä organisoidaan itse astutus, sillä uroksen omistaja oli tietenkin juuri astutusajankohtana Islannissa lomalla ja Linus hoidossa. Onneksi hän oli tosi auttavainen, saimme yöpyä hänen tyhjässä asunnossa, yksi ystävä toi Linuksen meille sinne, toinen kuskasi meidät lentokentältä ja Taikan kasvattaja kuskasi lentokentälle takaisin.

Wicca, kuva Anne Barck

Wiccan proge oli maanantaina 2,2 ja keskiviikkona 5,1 eli ke-la reissun olisi pitänyt olla varsin loistava ajankohta astutukselle. Wiccahan oli viimeksi aika tarkka siitä, ettei antanut Rangon astua itseään yhtään etuajassa, ja vähän jännitti että antaisiko kokemattoman Linuksen astua ollenkaan, jos sen otteet eivät olisi yhtä itsevarmat kuin Rangon olivat. Joka tapauksessa asiaa ei auttanut murehtia liikaa etukäteen, vaan lähdettiin matkaan keskiviikkoiltapäivänä.

Lento meni kaikin puolin hyvin, vaikka oli kerennyt stressata ihan kauheasti olisiko meidän lentoboksi lentokenttävirkailijoiden mielestä riittävän tilava kahdelle koiralle. Ketään ei tuntunut erityisesti kiinnostavan koirat tai niiden häkki, ottivat sen vain turvatarkastukseen sen enempää katsomatta. Lento meni hyvin, ja koirat saatiin pienen odottelun jälkeen Wienin kentällä. Wicca ja Leia olivat oikein iloisia, kun pääsivät häkistä ulos, ja Wienissä meitä odotti tuskaisen helteinen sää. Linuksen omistajan Julian ystävä Katja, aussieharrastaja myös, haki meidät kentältä ja vei Julian asunnolle. Asunto sijaitsi lyhyen metromatkan päässä keskustasta, vilkkaalla kerrostaloalueella. Linus tuli meille myös samalla, ja onneksemme Katja ehdotti, että voitaisiin hänen autollaan lähteä hieman kauempana olevaan metsään kävelylle, koska kävelymatkan päässä ei ollut mitään järkeviä koiranulkoilutuspaikkoja, puhumattakaan rauhallisesta paikasta jossa voisi antaa Wiccan ja Linuksen tutustua toisiinsa...

Ihanat matkakoiramme Leia ja Wicca, kuva Anne Barck

Ensimmäiset treffit eivät vielä tuottaneet muuta kuin Wiccalta hammasta ja meille ihmisille hilpeyttä kun katseltiin Linuksen lemmenkipeitä yrityksiä liehitellä Wiccaa. Vähän hei leikkivät, mutta selvää oli ettei tänään ollut vielä sopiva päivä. Tyydyttiin sitten vain vähän ulkoilemaan koirien kanssa, ja Julialla pidettiin Wiccaa ja Linusta pääasiassa eri huoneissa, koska sisällä Wicca oli vielä kiukkuisempi Linusta kohtaan, ja Linus puolestaan ei ollut helposti periksiantavaa tyyppiä. Yö oli varsin tuskainen hirveän kuumassa asunnossa levottomien koirien kanssa, ja montaa tuntia en itse ainakaan nukkunut. Seuraava päivä kulutettiin Annen kanssa kaupunkia kierrellessä Wiccan ja Leian kanssa, ja Annen kuvaillessa eri lokaatioissa kaupunkikuvia koirien kanssa.

Illalla Katja kuskasi meidät maaseudulle kunnon lenkille, ja annettiin Linuksen ja Wiccan taas olla kahdestaan myös. Nyt näytti jo lupaavammalta, mutta vieläkään Wicca ei päästänyt Linusta selkään asti, vaikka Linuksella oli kovaa yritystä. Käytiin sitten porukalla tunnin lenkki ihanassa pelto-ja metsämaisemassa, ja Anne otii kuvia koirista. Lenkin lopussa jäin vielä hetkeksi Linuksen ja Wiccan kanssa kahdestaan kun Anne ja Katja veivät koiransa autoon ja miltein heti sen jälkeen olivat koirat nalkissa ja ensimmäinen astutus oli onnistunut!

Pariskunta <3 Kuva Anne Barck

Seuraava yö oli jo paljon rauhallisempi, ja lämpötilakin oli hieman onneksemme laskenut, ja saatiin vähän paremmin nukuttua. Perjantai vietettiin kuljeskellen aivan ihanassa puistossa kaupungin liepeillä katsellen kukkia ja koiria kuvaillen. Keli oli jälleen kuuma, mutta pystyteltiin pitkälti varjossa ja löydettiin kiva ravintola, jossa oli tehokas ilmastointi ja joka oli erittäin koiraystävällinen. Illalla Taikan kasvattaja Alex haki meidät hänen luokseen pieneen kylään hieman alle tunnin päässä Wienistä. Hänellä on aivan hurmaava omakotitalo keskellä idyllisiä peltoja, korkeat muurit talon pihan ympärillä ja vietettiin todella mukava ilta hänen luonaan 9 koiran juostessa pihalla sulassa sovussa. Täällä saatiin sitten toinen onnistunut astuminen illalla, ja kolmas seuraavana aamuna.

Käytiin aamulla vielä yhteisellä lenkillä valtavan aussielaumamme kanssa, ja sitten Alex vei minut ja koirat lentokentälle, josta lähdimme aamupäivän lennolla kotia kohti. Anne jäi vielä Wieniin Linuksen kanssa, sillä hänellä oli iltalento buukattuna. Linuksen omistaja tuli takaisin kotiin puolestaan lauantaiyönä... Selvittiin ongelmitta kotiin koirien kanssa, jälleen ketään ei kiinnostanut koirat, niiden boksi tai paperit, ja Suomessa meitä odotti ihana viileä keli ja oma sänky, jonne kaaduin heti kolmen tunnin päiväunille. Kaikin puolin meillä oli mahtava reissu, mutta aivan älyttömän raskas ja stressaava. Onneksi selvittiin kunnialla ja astutukset onnistuivat, nyt vaan jännitetään mitä ultra näyttää ensi viikon maanantaina 8.7!

Anne otti ison kasan toinen toistaan ihanampaa kuvaa reissustamme, tässä parhaita paloja:

Kun kaikki ei (taaskaan) mene miten suunniteltiin...

Kuten meitä seuraavat tietävät, ei pentusuunnitelmat taaskaan onnistuneet Viivin kanssa. Jouluaattoa edeltävä reissu Kannukseen upean Pizun luokse päätyi karvaaseen pettymykseen, kun ultra näytti äärimmäisen onnistuneen reissun jälkeen tyhjää. Tämä oli jo toinen kerta kun Viivi astutettiin eikä saatu pentuja aikaiseksi... Nyt on sitten 9 kk aikaa miettiä, että koitetaanko Viivin kanssa vielä vai ei. Harmitus on suuri, etenkin kun ajattelen että juuri nyt me vahdittaisiin Viivin lämpöjä ja valmistuttaisiin synnytykseen. Tunnen pienen kateuden piston sydämessäni kun kaikilla tutuilla aussiekasvattajilla on pentuja tai tiineeksi ultrattuja narttuja. Onneksi on kuitenkin Wicca ja Wiccan pentusuunnitelmat, joita odottaa.

Ei tämä kasvatus ole kyllä helppoa hommaa, kuten kaikki tutut kasvattajat varmasti tietävät. Itävallasta tuotu sijoitusnarttu Rudi (Steinhoegl's Taika) ei täyttänyt jalostusnartun luonnekriteereitä, ja päätettiin sen haltijan Rian kanssa että se siirtyy Rialle. Rudi sterkattiin viime viikolla. Sitten on mun hieno bc-tirriäinen Taika, joka täyttää 3 vuotta ensi kuussa eikä ole vielä tehnyt ekoja juoksuja. Viivi on jäänyt kahdesti tyhjäksi, Wicca kerran. Laskin juuri, että ultra on näyttänyt 50% kerroista tyhjää ja 50% kerroista pentuja. Toki otanta on vain kuusi, mutta hieman masentava luku se silti on... 

Onneksi on Maaru ja Maarun hienot pojat! Maaru asuu meillä, ja alkaa vihdoin tuntua omalta koiralta. Tänne se tuntuu nyt jäävän, treenaillaan aksaa ja paimennusta, Melissa on kisannut sille agilitysta kaksi luvaa ja keväälle olisi suunnitteilla lisää paimennuskisoja. Maarun lapset ovat tulta ja tappuraa, aivan järjettömän hienoja ja sopivasti hulluja. Kovasti suunnittelen jo Maarun seuraavia pentuja, mutta ehkä pitää vielä malttaa ainakin vuosi tai kaksi, että nämä ekat kerkeävät kasvaa ja näkee, minkälaisia niistä tulee ja kaikki kerkeävät käydä terveystutkimuksissa. Mutta eipä se estä onneksi alustavien suunnitelmien tekoa. 

Kevät tulee kulumaan Wiccan juoksuja odotellessa. Kaikki suunnitelmat on tehty, terveystutkimukset on valmiit ja nyt vain tapetaan aikaa ja koitetaan saada Wiccalle muutamat puuttuvat kisatulokset ennen mammalomalle jäämistä. Toiveena olisi ainakin PAIM2-titteli ja ekat sertit agilityn 3-luokasta. Kevät keskityn kisaamaan Wiccan kanssa ja Taika saa keskittyä treenaamaan. Kovasti mietitään jo Wiccan tulevan pentueen nimiteemaa, työnimiä, oman pennun nimeä... Vähän kerkesin huolestua, että riittääköhän Wiccan pennuille hyviä ottajia tämän kesän ennätyksellisessä työ-ja harrastupentujen sumassa, mutta näyttäisi sitä kiinnostusta olevan. Parasta on, kun edellisten pentueiden omistajat haluavat Wiccan pennun, se on mulle paras luottamuksen ääni kun kasvatinomistajat ottavat jo tokan tai kolmannen kasvatin!

Pari viikkoa sitten pidettiin kasvattien treenipäivä Tuusulassa Agiliitäjät-hallissa! Paikalla oli paljon kasvatteja kaikista pentueista, ja treenattiin tokoa, rallytokoa ja agilitya. Oli ihanaa nähdä miltein kaikki disney-pennut (5/6) ja avaruus-pennut (4/5)! Muutama Kriminaali oli myös paikalla. Oheessa pari kuvaa meidän treeneistä.

Kuvia pentujen treeneistä otti Laura Oinas! Lisää kuvia TÄÄLLÄ

Maaliskuussa jatketaan viikottaisia pentutreenejä Avaruus-pentujen kanssa ja käydään katsomassa lampaita Seutulassa. Lisäksi suunnitteilla on treffata huhtikuussa koko Kriminaali-pentueen voimin ja treenata agilitya ja paimennusta. Eiköhän järkätä tälle keväälle vielä joku yhteistreenipäivä myös, joten kasvateistani ja Wiccan pennuista kiinnostuneille on paljon mahdollisuuksia päästä näkemään näitä livenä. Lisäksi moni kisaa ahkerasti agilitya pk-seudulla, ja ainakin huhtikuun ASCA-kisoihin ollaan tulossa toivon mukaan suurella kokoonpanolla! Vaikka talvi on ihana aika vuodesta, niin joka vuosi odotetaan kevättä ja kesää, jotka on täynnä kaikkea siistiä ja jännittävää!

Avaruus.pentujen paimennuksesta otti kuvia Lotta Franck - kiitos hienoista paimennuskuvista Lotta!

Kuinka johonkin lajiin hurahdetaan

(julkaistaan nyt tämä viime syksystä asti luonnoksissa roikkunut kirjoitus epätoivoisessa yrityksessä hengittää vähän elämää takaisin tähän blogiin...)

Tiedän useamman aktiivisen koiraharrastajan, jotka ovat hävinneet yllättäen agility-ja tokokentiltä, ja vaihtaneet siistit sisähallit kuraisiin paimennuslaitumiin. Aina välillä kuulee, että he ovat kisanneet joissain kummallisissa paimennuskisoissa tai muuttaneet ulkomaille työskentelemään tiloille koiriensa kanssa. Olen ihmetellyt, kuka vaihtaisi agilityn paimennukseen? Adrenaliinintäyteisen, vauhdikkaan kilpalajin monimutkaiseen ja kalliiseen lampaiden perässä juoksemiseen. Kuitenkin olen löytänyt itseni samasta hulluudesta, kesä ja alkusyksynä vietin huomattavan paljon enemmän aikaa lammaslaitumella ja paimennuskisoissa kuin agilitykentällä.

Kaikki lähti liikkeelle viime kesän alun rahapulasta. Halusin päästä treenaamaan paimennusta kesällä, mutta ylimääräistä rahaa ei ollut. Sen sijaan ylimääräistä aikaa oli, sillä olin kesän vain osa-aikaisessa työssä. Kysyin sitten Primal Sense Farmin omistajalta Kristiinalta, voisiko eläintenhoitoapua vaihtaa paimennustreeneihin. Pukkilassa oli kuulemma pula eläintenhoitajista, joten sovittiin että käyn pari kertaa viikossa siellä hoitamassa lampaita ja hevosia, ja sen lisäksi välillä asua heillä että he pääsevät pariksi päiväksi mökkeilemään tai kotoa pois. Sain houkuteltua Melissan mukaan hulluuteen, ja yhdessä rampattiin sitten tunnin matkan päässä olevassa Pukkilassa kesä-ja heinäkuu. Tämmöiselle vanhalle heppatytölle bonuksena oli se, että neljää hevosta sai hoitaa ja ratsastaa niin paljon, kuin sielu sieti. Paahteinen, ihana hellekesä kului siis lantaa lapioiden, heinäsäkkejä täytellen, vettä vieden, ratsastaen ja paimentaen. Päästiin koirien kanssa lampaille paljon itsenäisesti treenaamaan, joka oli ihanaa ja opettavaista. Tilanteet oli pakko hallita itse, ja pääsin käyttämään koiriani säännöllisesti ei vain paimennustreeneissä, vaan ihan aidoissa työtilanteissa.

Elokuussa Kristiina kysyi, että kiinnostaisiko mua alkaa vetämään PSF:lla myös paimennustreenejä. Hetken mietin että osaanko oikeasti itse tarpeeksi, että kehtaisin neuvoa muita, etenkin kun suurin osa treeneissä käyvistä on muunrotuisia kuin mistä itselläni on kokemusta. Onneksi suostuin kuitenkin, ja elokuussa ja etenkin syyskuussa koulutin todella paljon, etenkin Vantaan Seutulassa. Kouluttaminen on ollut mahtava kokemus, josta olen nauttinut todella paljon. On tuntunut, että minulla on oikeasti antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä ihmisille, ja minä myös olen oppinut todella paljon paimennuksesta lisää, jota olen sitten voinut hyödyntää omien koirieni treenaamisessa. Etenkin loppukesän ajatukset ovat pyörineet tiiviisti paimennusen ympärillä, 4-5 koulutuspäivää viikossa, omien koirien treenit ja siihen päälle paimennus on pyörinyt ajatuksissani lähes heräämisestä nukahtamiseen. Paljoa ei olle muita lajeja maltettu edes treenata!

Wicca ankoilla, kuva Teemu Rissanen

Treenaamisen lisäksi ollaan toki myös kisattu kesän ja syksyn aikana. Elokuun alussa oli Viitasaarella ASCA-paimennuskisat, jonne olin ilmoittanut Wiccan ja Taikan lampaille ja ankoille. Vietettiin hieno viikonloppu hyvässä seurassa, ja tehtiin paljon hyviä tuloksia! Wiccan kanssa tehtiin kaksi ankkarataa started-luokasta, molemmat menivät läpi ja Wicca sai started-tittelin ankoilta eli STDd. Wicca teki myös kaksi lammasrataa open-luokasta, josta toisesta saatiin hyväksytty tulos ja eka legi OTDs-titteliin. Lampaat olivat aika haastavia, paljon lennokkaampia kuin millä ollaan totuttu treenaamaan. Wiccalla ei ihan riittänyt poispäinajon osaaminen, ensi kesänä sitten koitetaan saada titteli tehtyä loppuun! Taika puolestaan teki kaksi tosi hyvää lammasrataa open-luokasta ja sai tittelin OTDs. Taika oli kyllä todella hyvä haastavilla lampailla, hallitsi niitä hyvin ja vaikkei yksikään rata ollut täydellinen ja vauhtia oli välillä aika hirmuisesti liikaa, niin kyllä huomasi että Taikalla on todella hyvä luontainen eläinten luku-ja hallintataito. Taika näki myös ankkoja ekan kerran elämässään ankkaradalla, ja saatiin kahdesta yrityksestä yksi rata hyväksytysti läpi ja eka legi started ankoille.

Taika paimentaa, kuva Tiia Hämäläinen

FCI perinteisen paimennuksen kisoja ollaan kisattu kolmen kisan verran, ensimmäinen oli heti maanantaina ASCA-viikonlopun jälkeen. Silmät ristissä ja paimennuskrapulassa ajoin aamulla Somerolle, ja paljoa ei jaksanut jännittää Wiccan ja Taikan 1-luokan kisoja. Molemmat toimivat todella hyvin ja rauhallisesti (jopa Taika!) ja saivat PAIM1-tittelin arvosanalla ERI ja 63 pisteellä. Koska koirat saivat tasapisteet, radan aika ratkaisi Taikan voittajaksi 3 sekunnin aikaerolla Wiccaan! Tokat kisat olivat myös Somerolla syyskuun alussa Maarun kanssa. Maaru teki kisadebyyttinsä esikokeessa upealla suorituksella saaden PAIM-E tittelin arvosanalla ERI, 90/100 pisteellä ja 1. sija. Kolmannet kisat olivat Somerolla syyskuun puolessa välissä, ja Wicca ja Taika debytoivat 2-luokassa. Taika teki hyvän radan arvosanalla EH ja tittelillä Paim2. Wiccalla valitettavasti lampaat karkasi jo otossa ja tästä johtuen tuomari keskeytti radan. Tavoite olisi saada molemmille koirille vielä kisapaikat marraskuulle kaksipäiväisiin kisoihin, jotta Taika voisi korkata 3-luokan jo tänä vuonna ja Wicca ehkä myös jos 2-luokka menisi tokalla yrittämällä läpi.

Lisäksi pari viikkoa sitten käytiin viikonloppuna paimennusklinikalla Viitasaaressa. Päästiin ekaa kertaa työskentelemään koirien kanssa myös naudoille, ja sen lisäksi treenattiin toki myös lampailla ja ankoilla. Naudat eivät olleet minulle täysin uusia, mutta vähän turhankin hurjasti molemmat koirat suhtautuivat niiden paimennukseen ja tuntuivat juoksevan pysäyttämään niitä ilman pienintäkään itsesuojeluvaistoa. Molemmat kävivät pyörimässä jaloissa sen näköisesti, että omistajaa hirvitti että lähdetäänkö kotiin yhtenä palana... Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ensi kerralla vähän pienemmällä laumalla hallitummin vaikka liinassa. Joka tapauksessa saatiin paljon hyvää oppia, innolla odotellaan ensi kesän useita ASCA-kisoja samalla paikkaa.

Taika paimentaa, kuva Tiia Hämäläinen

Vaikka molemmat koirat treenaavat paimennusta, on Wiccan ja Taikan osaamisen välillä valtava ero. Wicca paimentaa mulle, ei siksi että sillä olisi valtavasti luontaista paimennusviettiä. Wiccan paimennus tuntuu välillä vähän tokopaimennukselta, jossa minä kerron sille käskyjä ja Wicca toimii niiden mukaan. Wiccan oma-aloitteisuus paimennuksessa on huonoa, ja jos minä en hallitse tilanteita niin Wicca ei ainakaan korjaa asioita itse. Se osaa kyllä aika paljon kaikkea, mutta eläintenluku ja hallinta on puutteellista. Jos etäisyys muhun kasvaa liikaa, Wicca tulee aina takaisin mun luokse ja hylkää eläimet. Jatketaan treenejä kuitenkin ja yritetään parantaa Wiccan oma-aloitteisuutta. En usko, etteikö siltä löytyisi enemmän osaamista, se on vain tukahdettu ja haudattu miellyttämishalun ja opitun passiivisuuden alle.

Todellinen paimennuskoirani on Taika, joka jaksaa aina yllättää mut osaamisellaan. Taikan viime vuotiset ongelmat paineistumisesta ja lampailta poismenolta on hävinnyt ja tilalle on tullut vähän liian kiihkeä kuumakalle, joka meinaa vähän turhan innokkaasti pistää lampaita ojennukseen. Olen käyttänyt Taikaa apuna koulutuksissa näyttämään nuorille koirille esimerkkiä tai paimentamaan epävarman tai pelokkaan koiran kanssa. Joskus treenaava koira ei saa lampaita liikkumaan, jolloin Taika pääsee myös apuun. Tämä on ollut treeneille todella hyödyllistä, mutta Taika on saanut vähän turhan paljon lisäbuustia tästä. Ajatus olisi tähdätä jossain vaiheessa bc-ja kelpiepaimennuksen esikokeeseen, joten nyt työstetään hakukaaria auki, poispäinajoa paremmaksi ja lampailta poislähtöä (joka on muuten pirun vaikea saada Taikalle läpi!). Kaiken kaikkiaan Taika on peloton, sen paimennusinto on loppumaton ja sen kanssa on todella miellyttävää tehdä hommia, koska Taika ei koskaan päästä eläimiä pakoon, korjaa mun virheitä ja se selvästi elää paimentamiselle ihan eri tavalla, kuin yksikään muu koirani.

Pentulaatikkoprojekti

Shanti lupasi kertoa meidän pentulaatikon rakennuksesta jo Wiccan pentujen aikaan, joten tämä on nyt se postaus. Ihan aluksi disclaimer, että en erityisemmin harrasta puutöitä, ja pentulaatikko oli ensimmäinen tämän kokoluokan rakennelma jonka olen koskaan tehnyt. Vähän mentiin siis trial-and-error -periaatteella.

Pentulaatikoita voi tilata myös sellasina valmiina Ikea-tyylisinä "kokoa itse" -paketteina, mutta meillä oli aika tarkka visio mitä haluttiin, niin päätettiin rakentaa ihan oma. Olennaisia asioita suunnittelussa oli pentujen turvallisuus ja se, että voidaan purkaa laatikko pentueiden välillä varastoon. Kaikenlaisia muitakin asioita piti ottaa huomioon:

• Tarpeeksi iso, että emo ei vahingossa tallo pentuja (ja tietysti plussaa jos laatikkoon mahtuu myös istumaan pentujen keskelle)
• Ei liian iso, koska pentujen pitää jo pienenä helposti löytää emon luo
• Reunoille suojakaiteet, että pikkupennut ei voi litistyä emon ja seinän väliin
• Jaettava laatikko, että vähän isommat pennut voi yrittää opettaa käymään tarpeillaan erillisessä osassa
• Niin korkeat reunat, että pennut eivät kiipeä ulos, mutta emo pystyy helposti hyppäämään laatikkoon
• Avattava ovi tai luukku, ettei emon tarvitse hyppiä heti synnytyksen jälkeen ja myöhemmin pennut pääsevät vapaasti kulkemaan
• Kestävä materiaali, josta ei irtoa tikkuja tai muuta vastaavaa
• Helppo pestä

 

Mitoiksi päätettiin 120 cm * 200 cm, eli sellainen kapean parisängyn kokoinen. Siitä 50 senttiä takareunasta rajattiin erikseen, että ihan vastasyntyneet pennut eivät eksy liian kauas äidistä. Siitä alueesta suunniteltiin myös pennuille vessatilaa sitten vähän vanhempina. Rajausta varten kiinnitettiin sivuseiniin pieni 10 senttiä korkea väliseinä. Plussana väliseinä lisää koko laatikon tukevuutta, kun sivuseinät eivät pääse taipumaan ulospäin.

Reunan korkeudeksi valittiin 50 senttiä. Aussien kokoiset koirat hyppäävät siitä helposti yli, mutta pennut eivät luovutusikään mennessä pääse kiipeämään pois laatikosta. Koko etureunasta tehtiin avattava. Tähän syy oli oikeasti se, että se oli helpompi toteuttaa valmiista suorakaiteen mallisista paloista kuin erillinen ovi, mutta on myös kiva ettei se ainakaan ole ahdas. 15 senttiä alareunaa on kiinteästi seinissä kiinni, loppuosaa aukeaa rampiksi ulospäin. Tässä kohtaa pohdittiin taas mittasuhteita: kuinka suuri kynnys on hyvä, että luukkua voi pitää auki pienten pentujen kanssa? Miten jyrkkää ramppia pennut pääsevät ylös?

Yksi kohta, jota mietittiin pitkään, oli pohja. Onko helpompi siivota laatikkoa, jossa on pohja vai ei? Voiko pentujen tassut litistyä laatikon ja lattian väliin, jos pohjaton laatikko liukuu? Kestääkö laatikko paremmin, jos pohja pitää seiniä suorissa kulmissa toisiinsa nähden? Lopulta päätettiin, että muovimattolattia on todennäköisesti helpoiten siivottava materiaali mitä voi olla, ja kokeiltiin ilman. Laatikko liikkuu lattialla yllättävän vähän, eikä ole tarvinnut pelätä että mitään jää seinien alle.

Laatikon seinät tehtiin paksuhkosta vanerista. 1,5-senttinen vaneri on taipuisaa mutta kestävän oloista: emo voi hyvin nojata seiniin, eivätkä laatikossa istuvat ihmisetkään ihan helposti hajota reunoja. Seitsemän-kahdeksan viikkoisten pentujen voi rauhassa antaa hyppiä laitoja vasten. Sain kaikki palaset ostettua suoraan niin, että ne leikattiin oikean kokoisiksi. Itselle jäi hommaksi hioa reunat, lakata kaikki puu- ja vaneriosat ja ruuvata kiinnikkeet paikalleen.

Seinien lisäksi rakennettiin irrotettavat suojakaiteet. Halusin niistä niin tukevat, että niihinkin voi pentulaatikossa istuessa nojata, koska kaiteiden kanssa laatikkoon jää vähemmän tilaa. Tehtiin ne ~4cm paksusta neliskanttisesta täyspuusta, joka kiinnitettiin 5cm etäisyydelle seinästä ja pohjasta. Emo ei siis pääse makaamaan ihan seinän viereen, vaan sinne jää melkein kymmenen senttiä tilaa ja väliin jäävät pennut eivät litisty. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut huomattavasti helpompaa kiinnittää kaiteet sivuille eikä etu- ja väliseinään, mutta enpä suunnitteluvaiheessa tajunnut. Wiccan pentujen aikaan sivusuuntaiset kaiteenpalat pyörivät, kun olin kiinnittänyt ne vain yhdellä pitkällä ruuvilla pidempiin kaiteisiin. Fiksasin ne ennen Maarun pentuja paremmin kiinni pienillä naulauslevyillä, en niinkään käytännön syistä vaan koska itseä ärsytti, että en ollut tajunnut etukäteen ottaa sitä huomioon.

Seinät on kiinnitetty toisiinsa pienillä kulmaraudoilla. Raudat pitävät kulmat suorina ja vaneriin kohdistuu vähemmän vääntöä, mikä toivottavasti pidentää laatikon käyttöikää. Etureunan avaamista varten asensin pienet saranat, ja luukun yläreunassa on salvat (joita oon aina kutsunu hillopurkkikiinnikkeiksi, en voi uskoa että niillä oli noin tylsä oikea nimi!) Rampissa on liukuesteteippaukset, ettei pennut mene ihan liukumäkeä alas.

Jotain parannettavia kohtia vielä jäi tähän ensimmäiseen versioon:

• Etummainen laita on kiinni vain yhdestä kohtaa, ja menee helposti vinoon jos sivuseiniin nojaa. Tähän auttaisi toiset kulmaraudat alareunassa - ne voisin lisätä ennen seuraavia pentuja.
• Kiinnitys on terävillä pikkuisilla puuruuveilla. Ruuvien reiät kuluvat ja löystyvät, kun laatikkoa purkaa ja kasaa. Olisin voinut jo alunperin porata reiät seinistä kokonaan läpi, ja tehdä kiinnitykset pultti+mutteri-kombolla. Tämäkin on onneksi helppo muuttaa, kunhan vain käyn ostamassa sopivat.

Terkkuja pentulaatikosta, 

Maiju

Maarun tiivistetyt masupäivitykset

Huono bloggaaja täällä moi. Maarulla on jo noin 55 tiineyspäivä, ja tässä tulee eka (ja ehkä vika) tiineyspäivitys! Eilen käytiin jo tiineysröntgenissä, ja koitettiin laskea pentuja. Samalla otettiin Maarulle toka herpes-rokotus. Neljää tai viittä pentue lääkäri arveli, hoitaja viittä ja minä myös. Vähän olo oli aluksi pettynyt, olisin toki toivonut muutamaa pentua enemmän, mutta lopulta järki voitti. Hieman pienempi pentue on ehkä kuitenkin talvipentueeksi aika mukava juttu, ja helpottaa meidän kaikkien elämää. Ja onhan tuo 4-5 ihan hyvä pentuekoko jo. Nyt sit vaan jännitetään sukupuoli-ja värijakaumaa!

Maarun tiineysaika on mennyt kaikin puolin todella hyvin. Astutus oli luonnollinen ja helppo, koirat osasivat hoitaa kaiken alusta asti ilman turhaa ihmisten puuttumista tai apua. Itsehän en ollut edes paikalla, vaan lähetin Maarun Pikin omistajan matkaan mökille to-ma ajaksi ja lähdin itse kisaamaan paimennusta Viitasaarelle. Mökillä oli sitten pistetty pentuja aluilleen tarmokkaasti... 10 päivää astutuksen jälkeen käytiin ottamassa 1. herpes-rokote ja neljä viikkoa astutuksen jälkeen käytiin Reprovetillä tiineysultrassa toteamassa, ettei Maaru ollut vain lihonnut, vaan tiine. Eläinlääkäri laski viisi sikiötä, mutta arveli että niitä saattaa olla enemmänkin. Aika varma olinkin tiineys-diagnoosista, sillä Maaru oli ollut lievästi sanottuna rauhallinen ja nälkäinen, ja nisät olivat kasvaneet jo huomattavasti.

Ultran jälkeen vaihdoin Maarun tiineiden ja imettävien narttujen Nutrima-ruoalle, ja lisättiin ruoan määrää, ensin kahdesti päivässä ja pari viikkoa myöhemmin lisättiin vielä päiväruoka ohjelmaan. Maaru on ollut jatkuvasti rauhallisempi ja hitaampi, mutta koko tiineyden se on kuitenkin jaksanut lenkeillä mukana ja innostunut leikkimään etenkin BFF Laku-labbiksen kanssa. Muuten se on lähinnä syönyt, nukkunut ja kerjännyt lisää ruokaa. Ruokahalu on kyllä ollut loputon, missään vaiheessa ei esiintynyt ruokahaluttomuutta...

Masukuvat on otettu 20.09. eli noin 49 tiineys vrk.

Maaru on kasvattanut kyllä ihan valtavat tissit! Jo pari viikkoa ennen laskettua aikaa sillä oli jo valtavat nisät ja vielä suuremmat tissit. Ei kyllä Wiccalla tai Draculla ollut edes synnytyksen jälkeen yhtä isot kuin Maarulla jo nyt, selvästi Maaru valmistautuu uuteen uraan lypsylehmänä... Pentujen liikkeitä alkoi tuntua viikko sitten, eli noin 49 tiineys vrk. Vähän on ollut hankalaa fiilistellä pentujen liikkeitä, kun Maaru ei viihdy yhtään selällään, ja jos erehtyy kääntymään silleen niin heti kun tullaan tunnustelemaan masua niin alkaa ahdistaa ja se kääntyy takaisin kyljelleen. Olo on selvästi jo aika tukala, muttei musta näytä läheskään yhtä valtavalta kuin esim. Wicca näytti.

Olen vähän huonosti ottanut säännöllisesti Maarun mittoja ylös, mutta tässä olisi mittaukset joita tehtiin.:

Paino: 15,0 kg (ennen astutusta)
Paino 15,7 kg (30.08: 28. tiineys vrk.)
Paino 17,2 kg (07.09: 36. tiineys vrk.)
Paino 18,1 kg (18.09: 47. tiineys vrk.)
Paino 19,5 kg (24.09: 53. tiineys vrk.)

Vatsaa ja vyötäröä mitattiin vasta tiineyden todennettua, joten alkumittauksia ei ole.

02.09 (31. tiineys vrk)
Vatsa 52 cm
Vyötärö 48 cm

09.09 (38. tiineys vrk)
Vatsa 56 cm
Vyötärö 51 cm

16.09 (45. tiineys vrk)
Vatsa 58 cm
Vyötärö 55 cm

21.09 (50. tiineys vrk)
Vatsa 64 cm
Vyötärö 60 cm

26.09 (55 tiineys vrk.)
Vatsa 68 cm
Vyötärö 62 cm

Nyt ainakin Maaru vaikuttaa vielä rauhalliselta ja pirteältä, mitään petailua, levottomuutta tms. en ole huomannut. Huomenna aletaan mittailla lämpöjä, mutta en usko että pennut vielä viikonloppuna syntyvät, eiköhän se mene ensi viikon alkuun. Jännittäviä aikoja kuitenkin edessä! Ollaan kotona kovasti laitettu kaikkea synnytystä ja pentuja varten, pentulaatikko on pystyssä, lakanat, pyyhkeet, aluset yms. pesty, synnytystarvikkeita ostettu, vaaka hankittu, Ikeasta pitäisi vielä hakea muutama asia, mutta muuten ollaan valmiina vastaanottamaan tulevat pennut!

Pikku alienit ekassa ryhmäkuvassaan <3

3. pentueen vanhemmat esittäytyvät

Red'n Readyn 3. pentuetta odotellaan syntyväksi lokakuun alussa yhdistelmästä:

Maaru (Paim-E Origine II My Kind Of Trouble) x Piki (Red'n Ready The Beast RS-O JS-E GS-E) 

Maaru on Ranskasta tuotu nuori narttu, joka meni alunperin sijoitukseen ystävälleni Siirille. Valitettavasti viime talvena Siiri alkoi saada pahoja koira-allergiaoireita, ja Maaru muutti takaisin minulle. Maaru kävi koeajalla yhdessä kodissa keväällä, mutta perheen vanhempi narttu ei opinut sietämään sitä, ja Maaru palautui taas minulle kesän alussa. Maaru asustelee meillä nyt toistaiseksi, ja päätin kokeilla astuttaa sen nyt suunniteltua aikaisemmin omista aikataulusyistä johtuen. Maarun urokseksi on kaavailtu jo pitkän aikaa kasvattiani Pikiä, jonka luonne ja harrastusominaisuudet sopivat mielestäni poikkeuksellisen hyvin Maarun kanssa yhteen. Maaru astutettiin tosiaan 2.-6.08, ja Maaru ultrattiin tiineäksi viime viikolla, hyvän kokoinen pentue pitäisi olla tiedossa.

Maaru on hyvin sosiaalinen koira, jonka kanssa yhteiselo on mennyt todella hyvin. Se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ja on todella leikkisä ja energinen. Maarun lempipuuhaa onkin vetää hullupainia koirakavereiden kanssa ja se rakastaa juoksemista isossa koiralaumassa. Maaru on myös hyvin ihmisrakas, eikä siinä ole näkynyt merkkejä varautuneisuudesta tai vahtikäyttäytymisestä. Kaikki vieraat otetaan kotona vastaan hiljaa ja häntä heiluen. Maaru oli etenkin meille muuttaessa aika epävarma; piippaili ja otti muiden koirien torumiset itseensä. Nyt kuitenkin se on saanut paljon lisää itsevarmuutta, ja siitä alkaa kuoriutua todella mahtava arki-ja harrastuskoira. Maaru on lähinnä hengannut mukana treeneissä, kun oma aikani ei ole ihan venynyt kolmen koiran aktiiviseen treenaamiseen. Ollaan kuitenkin paimennettu jonkin verran kesän aikana, ja siinä Maaru osoittaa todella suurta luontaista lahjakkuutta. Se on varsin herkkä paineelle, joka tekee siitä hyvin ohjautuvan, lampaiden kanssa rauhallisesti käyttäytyvän paimenen. Maaru kävi kesän paimentelun päätteeksi viime sunnuntaina paimennuksen esikokeessa Somerolla, ja teki lähes täydellisen radan pistein 90/100 saaden arvosanan erinomainen ja paim-e tittelin. Se sai vuolaat kehut tuomarilta, että on todella lahjakas paimenkoiran alku. Innolla odotan ensi vuotta, tarkoitus olisi kisata Maarun kanssa lisää paimennuksessa!

Agilityssa Maarun kierrokset ovat sen verran korkeammalla, ettei herkkyyttä huomaa edes. Agilityssa Maaru on edistynyt todella nopeasti, ja se on hyvin keskittyvä, ajatteleva ja innokas. Maarua on helppo myös palkata, sillä se on hyvin ahne ja rakastaa etenkin vetoleikkejä. Maaru on myös ihanan hiljainen työskentelijä, piippausta ilmenee lähinnä vain jos se menee epävarmaksi tai joutuu odottelemaan vuoroaan liian pitkään. Maaru on varsin vilkas koira, ja huomaa kaiken poikkeavan ympäristössään, muta luopuu ärsykkeistä kuten pupuista, vastaantulevista koirakavereista ja viereisellä aksakentällä treenaavista koirista nopeasti. Maarun ehdottomat vahvuudet ovat hyvät sosiaaliset taidot niin koirien kuin ihmisten kanssa, hyvä asenne/motivaatio treenaamiseen ja helppo palkattavuus. Heikkoudet ovat ehkä taipumus epävarmuuteen ja aavistuksen liian pehmeä luonne. Uskon kuitenkin, että molemmat ovat isolta osin johtuvia useammasta kodinvaihdosta ja nuoruusajasta, jossa se on elänyt aika epävarmaa ja epätasaista arkea. Nyt jo huomaa, että minun luona Maaru on vahvistunut, ja saanut paljon lisää itsevarmuutta!

Maarun omat sivut

Maaru koiranetissä

Maarun treenivideoita

Piki on tosiaan oma kasvatti ekasta pentueestani, viralliselta nimeltään Red'n Ready The Beast. Piki on omasta mielestäni yksi parhaita kasvattejani, ja sellainen koira jonka toivon itsekin vielä joskus saavan. Se on hyvin intensiivinen ja hiljainen työskentelijä, jolla ei koskaan keitä nuppi yli, mutta jossa riittää moottoria ja vauhtia pärjäämään agilityssa varmasti minne tasolle asti sitä vain ohjaaja pystyy viemään. Piki on kotona erittäin rauhallinen ja huomaamaton, mutta vieraista kyllä ilmoitetaan hyvin selvästi. Vaikka Piki on kova vahtimaan kotia, niin heti kun vieraat on otettu isäntäväen puolesta vastaan, ne ovat Pikistäkin hyväksytty. Piki ei ole yleensä ollenkaan varautunut, ja agilitykisoissa se kerjää kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta rapsutuksia. Piki ei myöskään vahdi autoa tai omaisuuksia, ja on ihanan rento kisa-ja treenitilanteissa. Sen voi sitoa vaikka koko päiväksi kisapaikan seinään, eikä sitä haittaa ihmis-ja koiravilinä, eikä se pörrää tai provosoi ohi kulkeville.

Piki on pennusta asti ollut hyvin itsenäinen, ja sen kanssa on saatu työstää suhdetta omistajiin aika paljon. Se teki nuoresta saakka ihan omia tutkimusretkiä, ja omistajat unohtuivat. Tämän kanssa Pikin omistajat ovat saaneet kyllä tehdä töitä, ja nykyään Piki pysyy paljon paremmin oman lauman kanssa. Pikin kanssa on harrastettu päälajina agilitya, mutta myös tokoa, rallytokoa, paimennusta ja canicrossia/hiihtoa. Vaikka Piki onkin erittäin kiihkeä ja vietikäs koira (malinoisiksi sitä kuulemma usein luonnehditaan), niin hyvin ovat sen omistajat pärjänneet vaikka Piki olikin heidän ensimmäinen harrastuskoira. Piki on ollut erittäin terve koko ikänsä, ainoa kysymysmerkki on tosiaan B/C-lonkat. Päätin kuitenkin käyttää Pikiä niistä huolimatta, sillä lonkat ovat todella tiiviit ja eläinlääkäri joka ne ekan kerran kuvasi arvioi että "täysin priimat A:n lonkat". Yllätys oli melkoinen, kun Kennelliitto arvioi ne toisin. Käytiin vielä uusintakuvaamassa lonkat 3-vuotiaana, jolloin kuvannut ortopedi katsoi niitä ja totesi, että hieman matalat lonkkamaljat eivät tule koiran aktiivista agilityuraa koskaan vaivaamaan eikä hän näkisi mitään syytä poissulkea koiraa kosmeettisen syyn vuoksi jalostuksesta. Toivotaan siis, etteivät lonkat tule Pikiä koskaan vaivaamaan ja se periyttäisi parempaa.

Pikin omat sivut

Piki koiranetissä

Pikin luonnetesti (+144p, laukausvarma)

Pikin agilityvideoita

     Anne Barck teki myös tämän hienon esittelyvideon yhdistelmästä, joka on nähtävissä myös täältä. 

Näistä pennuista toivon jotain välimuotoa vanhemmistaan, ja mahdollisesti pentueessa tulee olemaan hieman kovempaa sekä hieman pehmeämpää pentua. Kaikissa tulee varmasti olemaan enemmän kuin riittävästi moottoria harrastusrintamalle, ja pennut myydään niiden ominaisuuksien ja luonteiden perusteella niille parhaiten sopiviin koteihin. Joka tapauksessa tilauksessa on suurella taistelutahdolla varustettuja aktiivisia, vilkkaita, vauhdikkaita ja erittäin sporttisia koiria, jotka ovat sosiaalisia eivätkä liian teräviä/vahtiviettisiä.

Kaikki kuvat Anne Barck