Astutusmatka Itävaltaan Yuffien kanssa

Ajattelin herätellä blogia vähän suuremmin henkiin monen vuoden tauon jälkeen. Tuntuu, että nyky-somessa on niin vähän tilaa ja mahdollisuutta tarinankerrontaan, jakamaan kokemuksia ja kertomaan asioita laajemmin. Helposti instassa tulee annettua kovin kiiltokuvaa kasvattamisesta ja omista koirista koska siellä yksinkertaisesti ei ole tilaa avata asioita laajemmin. Jos ketään ei nämä höpinät kiinnosta, niin vähintään näitä juttuja on kiva lukea jälkikäteen!

Blogin vanhoissa postauksissa onkin paljon reissukertomuksia, ja ei tarvitse montaa postausta selata taaksepäin että löytyy Wiccan astutuskertomus Wieniin! Tämä olikin jo kolmas astutusmatkani Itävaltaan, ja sen lisäksi sieltä on tuotu yhteensä 4 tuontipentua vuosien varrella! Huomaa selvästi mikä on meidän ykkös-yhteistyömaa...

Yuffie aloitti juoksunsa odotettua aiemmin jo marraskuun lopussa. Yuffien omistaja Sini oli hermoillut minulle torstaina 28.11 että luulee Yuffien juoksujen alkaneen. Epäilin hieman asiaa, että onkohan nyt toiveajattelua koska mitään vuotoa ei ollut näkynyt, mutta kivenkovaa Sini väitti että kyllä ne varmasti ovat alkaneet koska Yuffie putsaa itseään normaalia enemmän. Viikonlopun kisoista otin Yuffien meille, jotta voitaisi käydä tarkistamassa onko juoksu oikeasti alkanut progetestissä maanantaina.

Maanantaina kävimme Reprovetissä ottamassa progen, tulos 0,34ng/ml eli hyvin matala vielä, mutta koska oli enemmän kuin nolla voitiin olettaa että Sini oli oikeassa ja juoksut olivat tosiaan alkaneet. Tästä seurasi kauhea stressi, koska tulevana viikonloppuna oli ehkä yksi ainoista ajoista, kun minun olisi täysin mahdotonta irrota astutusreissulle koska Koiramessut ja olin työni puolesta täysin sidottu messuosastollemme aamusta iltaan messuvastaavana. Joten laitettiin kädet ja jalat ristiin, että proge nousisi hitaasti ja astutusajankohta menisi seuraavalle viikolle. Toki tässä välissä selvitin kaikkia mahdollisia matkustusvaihtoehtoja valmiiksi.

Torstaina 5.12 käytiin Yuffien kanssa uudestaan progessa, ja helpotus oli suuri kun luku oli vieläkin hyvin matala, 0,6ng/ml. Koska maanantaina ei ollut mahdollista edes lentää minnekään (Finnairin lakko, tottakai) niin päätin ostaa liput tiistaille, ja käytiin vielä sunnuntaina varuiksi tsekkaamassa proge (2,19ng/ml). Ostettiin menolento Lufthansanilta Helsinki-München välille, sillä Munchenin lentokenttä oli lähinnä aivan Itävallan länsinurkassa sijaistevaa Feldkirchiä, jossa Lou asui. Lufthansanille voi ostaa lentoliput koiran kanssa 72 tuntia ennen lennon lähtöä, kun Finnairilla minimiaika on 7 päivää. Ostettiin sitten paluulento Finnairilta, koska se tuli halvemmaksi koiran kanssa.

Koko viikonloppu saatiin jännittää sitä, että vahvistetaanko koira lennoille edes. Koiran kanssa lentäminen toimii niin, että ensin ostat liput, sitten teet asiakaspalvelun kautta pyynnön ottaa koira mukaan joka sitten vahvistetaan (tai hylätään). Torstaina ostin liput, sunnuntaihin mennessä kun ei ollut kuulunut mitään otin Lufthansaniin yhteyttä että mikä homma ja kuulemma koirapaikka oli ok. Finnairilta tuli maanantaina vahvistus, että koira ok. Huh helpotusta! Viikonloppu vierähti messuilla kiireen keskellä ja maanantaina ladattiin akkuja matkaa varten.

Tiistaina mentiin lentokentälle hyvissä ajoin, noin 2,5 tuntia ennen lentoa. Kun nostin lentoboksia autosta, huomasin kauhukseni että sen kyljessä oli halkeama, vaikka olin mielesätni edellisenä iltana käynyt lentoboksien tarkkaan läpi että se näytti kaikien puolin puhtaalta ja ehjältä... Noh, kauhealla vauhdilla ajettiin Tammiston Peten Koiratarvikeliikkeeseen ostamaan uutta, ja kerettiin aika hyvin takaisin kentälle. Kun mentiin tekemän check in ja samalla koottiin lentoboksi, kävi ilmi että uusi lentoboksimme oli virkailijoiden mielestä liian pieni, kun Yuffien pystykorvat osuivat seisoessa kattoon! Pienen väittelyn jälkeen ja usean ihmisen pohtimisen jälkeen ilmoittivat että ei kelpaa, pitää olla isompi häkki. Noh, eipä siinä auttanut kuin ajaa takaisin Petelle, ja vaihtaa häkkiä. Tietenkin seuraavan koon häkki ostamaamme mallia oli jo valmiiksi rikki (!), joten jouduimme ostamaan toisen merkkisen häkin joka oli tuplasti kalliimpi, sitä ei löytynyt heidän kassasta ollenkaan ja siinä sitten tulisilla hiilillä odoteltiin kassalla kun myyjät ihmettelivät että mitenköän myydä se meille. Hikipallerot jo vierivät otsaani alas kun kello tikitti kohti lentovirkailijoiden asettamaan deadlinea olla takaisin kentällä... Onneksi vihdoin myyjät onnistuivat rahastamaan meidät ja ralliautoiltiin takaisin lentokentälle ollen vain 5 min myöhässä annetusta takarajasta.

Hirveällä tohinalla saatiin neljän virkailijan avustuksella Yuffie ja lentoboksi matkavalmiiksi ja turvatarkastukseen vietyä. Sitten kiiruhdin itse turvatarkastukseen, ja siitä hirveällä juoksulla portille. Onneksemme boarding oli myöhässä, ja ennätin lopulta syödä vähän aamupalaa (kello 12) ja luotto että Yuffie ennättäisi koneeseen oli myös korkeampi. Varmistin asian vielä lentokoneen henkilökunnalta kun nousin koneeseen, kuulemma koirakin oli pakattu ruumaan. Lento meni hyvin, ja Münchenin päässä kun pääsimme hakemaan matkalaukut niin Yuffie oli jo valmiina odottamassa minua. Nappasin sen mukaan, tullivirkailijat kysyivät mistä tultiin, kun sanoin että Suomesta heitä ei kiinnostanut katsoa papereita ja päästiin hakemaan vuokra-auto. Vähän jännitti miten isompi häkki mahtuisi autoon, mutta saatiin paljon isompi auto kuin oltiin varattu ja Yuffie mahtui matkustamaan boksissa myös autossa. 

Ajettiin vähän vajaa 3 tuntia Itävaltaan ja oltiin pelipaikoilla noin klo 19. Siinä hetken odoteltiin, että Loun omistajan Marinan tyttären 3-v synttäritvieraat poistuisivat paikalta ja voitaisi treffata heidän pilkkopimeällä takapihalla! Yuffie hieman murisi ensin Loulle, kun pimeässä ventovieras koira tupsahti yhtäkkiä nuuskimaan häntä. Hyvin nopeasti alkoi kuitenkin flirtti ja leikki. Tämä oli Loun ensimmäinen astuminen (ja toki Yuffien myös!) joten kuten odottaa saattoi, hänellä kesti hetki keksiä miten homma toimii. Lou oli liian kohtelias yrittämään selkään itse, ja koitti lähinnä astua Yuffieta maasta käsin. Jonkun aikaa hommaa seurattuamme ehdotin, että autetaan hieman ja Marina nosti Loun etujalat Yuffien päälle, ja sen jälkeen olivatkin hyvin nopeasti nalkissa. Noin 15 minuutin nalkin jälkeen koirat vielä vähän leikkivät, otettiin yhteiskuva ja me painuttiin hotellille lepäämään pitkän ja stressaavan päivän päätteeksi!

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa minulla etätöitä, sekä Yuffielle ekinokokki-madotuksen hoitaminen paikallisella klinikalla. Odoteltiin vuoroamme aika pitkään, ja sitten sain hyvin hämmentyneitä lääköreitä neuvoa että mitä tarvitsemme. Onneksi minulla oli oma lääke Suomesta mukana, ja tämän hoitaminen on tuttua kauraa, joten neuvominen oli helppoa. Positiivisena yllätyksenä ei maksettu mitään käynnistä! Iltapäivällä käytiin taas Loun luona, ja astuminen hoitui huomattavasti varmemmin ottein. Sen jälkeen käytiin pieni kävely koirien kanssa upeiden alppivuorien katveessa. Toinen yö hotellissa meni ilman ongelmia, ja torstaina olikin viimeinen päivä reissulla. Treffattiin vielä kerran Loun kanssa, kolme astumista saattoi olla vähän turhaa mutta kun kerran oltiin samassa paikassa niin otettiin nyt varman päälle. Nyt torstaina tuntui vähän siltä, että Yuffie ei ollut ihan yhtä halukas, vähän enemmän ehkä halusi leikkiä, mutta onnistui kuitenkin. Tämä oli ihan hyvä, kertoi että nyt alkoi olla parhaat päivät lopussa eikä oltu todennäköisesti ainakaan liian myöhässä liikkeellä.

Kotimatka meni onneksi vähän helpommin kuin tulomatka. Oltiin lentokentällä hyvissä ajoin ilman ongelmia. Hieman jännitti että olisiko isompi koppa ongelma, koska olin kuitenkin antanut tilausta tehdessäni sen pienemmän kopan mitat. Tarkistin kuitenkin, että nykyisen lentoboksin koko ei ylittänyt Finnairin sivuilla ilmoitettua maksimikokoa tälle lentokonetyypille, ja en päässyt aspaan läpi kun yritin asiaa tiedustella. Onneksi ketään ei kiinnostanut Münchenin päässä lentoboksin koko, ja päästiin ongelmitta matkaan. Lento oli noin tunnin myöhässä, ja näin lentokentän ikkunasta kun Yuffie lastattiin koneen kyytiin, joten stressiä ei ollut siitä, että oliko koira mukana kun omin silmin näin kun se meni kyytiin. Suomen päässä kaikki meni hyvin eikä tullissa ollut ketään paikalla, joka olisi pyytänyt nähdä koiran paperit.

Kaiken kaikkiaa meillä oli varsin onnistunut reissu taas kerran, toivotaan että saadaan pentulaatikkoon pieniä palluroita helmikuun puolivälissä! Yuffie oli myös todella kiva matkaseuralainen, otti rauhallisesti kaikki eteen tulevat käänteet, osasi rauhoittua hyvin outoon autoon, outoon hotellihuoneeseen, kulki kivasti mukana ravintoloissa ja kahviloissa, ohittaa hyvin kaikki koirat ja muut, kulki kuuliaisesti vapaana ja oli stressitön ja kiva. Ainoastaan ollessaan lentoboksissa saattoi vähän murista vieraille, jotka tulivat sille lässyttämään. Muuten suhtautui hyvin välinpitämättömästi kaikkia kohtaan. Tietynlaista varautuneisuutta sen perusluonteessa on, sillä kun lenkeillä esim. joku halusi tulla moikkaamaan, Yuffiella ei ollut mitään kiinnostusta tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa ja se vain katsoi ihmisiä paheksuvasti, että miksi ne ei voi jättää häntä rauhaan. Yuffie oli myös ensimmäinen koiristani joiden kanssa olen lentänyt, joka selvästi ei tykännyt kun vieraat miehet siirtelivät sen lentoboksia, ja siinä vähän murisi heille.

Tässä vielä kiinnostuneille tiedoksi, kuinka paljon tämmöinen reissu (tällä kertaa) maksoi:

2 x silmäpeilaus ennen astutusta: 150e (75e x 2)
3 x proge Reprovetissä (2 x 65e, 1 x 75e koska viikonloppu): 205e
Lento Müncheniin: 225e (ihmisen osuus) + 200e (koiran osuus): 425e
Auton vuokraus + bensa: 170e + 65e : 235e
Hotelli 2 yötä: 136e
Lento München-Helsinki: 177e (ihmisen osuus) + 120e (koiran osuus): 297e
Uusi lentoboksi: 200e

Yhteensä: 1648e 

Toki uudesta lentoboksista on iloa muutenkin kun paljon reissataan, mutta jos olisi ollut kunnolla aikaa ostaa uusi voin sanoa että ei todellakaan oltaisi ostettu noin kallista tai uutta lentoboksia. Tähän päälle vielä herpesrokote x 2 (100e kerta) 7 päivää astutuksen jälkeen ja ennen synnytystä, sekä mahdollinen ultra/röntgen 100-200e. Ennen kuin pennut ovat edes syntyneet on mennyt rahaa jo yhden pennun verran...

Yuffie lähti seuraavana päivänä takaisin kotiinsa Sinille Lohjalle, jossa Sinin karu kohtalo on nyt odottaa kärsimättömästi päivien kulkua ennen kuin tiedetään tuliko tuliaiset matkalta kotiin. Yuffien omistajan toiveesta pennut syntyvät ja kasvavat Sinin luona myös, mutta itse hoidan niiden myynnin ja ovat toki minun vastuulla kaikin muin tavoin! Ajattelin tehdä vielä erillisen postauksen yhdistelmästä kunhan tiineys varmistuu.

Matka paimennuksen Euroopan mestaruus-kisoihin Italiaan 2024

Syksyllä 2023 tulimme perinteisen paimennuksen SM-kisoissa toisiksi Noidan (ASCA Working Trial Champion FI PVA FI AVA Red'n Ready Chaos And Mayhem) kanssa. Tämä tulos takasi meille paikan seuraavan vuoden paimennuksen EM-kisoihin Italiaan, sillä edellisten SM-kisojen tulokset toimivat rankingina maajoukkueeseen haulle. Haimme joukkueeseen, ja alkuvuodesta 2024 vahvistettiin, että lähtisimme kahden muun suomalaisen paimentajan kanssa Italian kauniiseen Toscanaan kilpailemaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna toisiin koskaan järjestettyihin EM-kisoihin. 

Päätimme hyvissä ajoin, että kerran kun reissuun lähdetään niin säästetään vähän lomaa kesältä ja ollaan pidempään matkalla. Viikkoa ennen EM-kisoja Milanon lähellä olisi ASCA (Australian Shepherd Club of America) paimennuskisat, niin voisimme käydä kääntymässä siellä samalla. Mikäs sen parempaa, kuin samalla reissulla käydä katsastamassa Italian paimentavia aussieita, kun ASCA kisoihin kokoontuu yleensä suurin osa maan paimennusaussieista! Ja koska kahden viikonlopun väliin jäi myös aikaa, päätettiin ajaa vähän ekstraa ja käydä katsomassa livenä seuraavan pentueen isäkoiraksi suunniteltua urosta. Kolme kärpästä ja yksi reissu!

Lensimme Helsingistä Milanoon lauantaina 28.9. Noita matkusti ensimmäisen kerran lentokoneessa (ruumassa), mutta Noita on kaikenlaiseen elämässä tottunut, rauhallinen ja hyvähermoinen tyyppi, joten etukäteen ei kauheasti matka jännittänyt. Lentokentällä oltiin ihanan huomaavaisia koiraa kohtaan, ja check-inin jälkeen työntekijät kehoittivat että toisimme koiran vasta hieman myöhemmin, että sen tarvitsi olla häkissä mahdollisimman lyhyt aika. Tuntia ennen koneen lähtöä Noita siirtyi lentoboksiin ja lähti omaa matkaansa ja viitisen tuntia myöhemmin saimme hänet takaisin Milanossa. Noita oli iloinen meidät nähdessään, mutta ilmeisesti kaikki oli mennyt hyvin ja lentoboksiin mentiin yhä iloisesti. Noudimme lentokentältä vuokra-auton (koira ei muuten maksanut mitään ekstraa!) ja matkasimme tunnin ensimmäiseen majapaikkaamme.

Ihanat kuvituskuvat Sveitsin Alpeilta

Seuraavana aamuna suuntasimme ASCA paimennuskisoihin! Olin käynyt kaksi vuotta sitten ilman koiraa lomamatkan aikana kurkkaamassa tässä samassa paikassa kisoja, ja oli mukavaa mennä nyt koiran kanssa. Paikalla oli paljon edelliskerrasta tuttuja naamoja, ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi uudestaan. Oli mahtavaa nähdä livenä koiria, jotka tiesin vain sukutauluina sekä ihmisiä, joiden facebook-kaveri olen ollut vuosia, mutta nyt pystyi yhdistämään naamat nimiin. Mikään ei korvaa naamatusten verkostoitumista muiden maiden aussieharrastajien ja kasvattajien kanssa, ja on aina kiinnostava nähdä muiden maiden kasvatustyötä ja koiria. Kuljenkin aina tällaisissa tapahtumissa silmät auki, jos löytäisin kiinnostavia koiria ja linjoja joita voisin hyödyntää myös omassa kasvatustyössäni.

Noita oli ilmoitettu kisaamaan lampaille ja ankoille, naudat päätimme jättää tällä kertaa välistä, koska kaksi vuotta sitten ne olivat aika villejä ja haastavia, enkä halunnut ottaa pienintäkään loukkaantumisriskiä ennen tärkeää EM-kisaa. Kaikki ratamme menivät hyvin, saimme kaikista neljästä hyväksytyn tuloksen ja voitimme radat hyvillä pisteillä. Pääasia oli, että Noidalla oli hyvä fiilis ja se työskenteli innokkaasti ja halukkaasti, sillä Noitaa välillä stressaa kisatilanne ja se saattaa alkaa sijaistoimintona syömään ruohoa tai yleisesti ottaen olla hieman tahmea. Nyt ilokseni se oli todella rento, innokas ja jopa hieman yli-innokas ja korvat eivät olleet ihan yhtä hyvin asetettu päähän kuin normaalisti. Tämä oli kuitenkin juuri sellainen asenne, mitä toivoin ja hyvän fiiliksen kisat luomaan onnistunut pohja ensi viikonlopulle! Noita oli lopulta myös 2 x High In Trial eli sai kisan parhaat pisteet molemmissa kisoissa kaikista osallistujista.

ASCA kisojen jälkeen suuntasimme auton nokan pohjoiseen, ja ajoimme maanantaina Sveitsin Alppien läpi Itävaltaan. Ajomatka oli upea, ja pysähdyimme pariin otteeseen ihastelemaan vuoria ja maisemia ja ottamaan kuvia. Määränpäämme oli Sveitsin ja Itävallan rajalla oleva Feldkirch, jossa asusti uros jota olin alustavasti suunnitellut seuraavan pentueemme isäksi. Halusin kuitenkin nähdä sen livenä ennen varmaa päätöstä käyttää sitä kasvatustyössäni, ja tämä kisareissu toi meidät sopivasti ajomatkan päähän. Vietimme kaksi yötä Itävallassa tutustumassa urokseen sekä tutkimassa lähialueita kuten Liechtensteinia. Onneksemme uros oli juuri sellainen, kuin olin toivonut ja saimme siitä paljon kuvia ja videoita joita näyttää pennuista kiinnostuneille. On myös hienoa pystyä kasvattajana itse kertomaan uroksesta oman kokemuksen pohjalta, eikä vain uroksen omistajan kautta.

Keskiviikkona suuntasimme auton taas etelään päin ja lähdimme ajamaan 8 tunnin matkan Toscanaan Bibbonaan, missä EM-kisat pidettiin. Torstaina oli kilpailun avaus ja ilmoittautuminen. Valitettavasti avajaisseremonia supistui huomattavasti sateisen ja huonon sään vuoksi, mutta onneksi viikonlopulle ei sentään luvattu yhtä kurjaa keliä. Arvoimme avajaisissa suoritusvuorot, sillä puolet koirakoista kisasi karsintaradan perjantaina ja puolet lauantaina. Paikalla oli 31 koirakkoa yhdeksästä eri maasta. Kaikki Suomen koirakot kisaisivat lauantain karsintapäivänä vasta, Noita numerolla 26 eli lauantaina vähän yli puolivälissä, mikä oli aivan ideaali lähtönumero. Kateeksi ei käynyt perjantain muutamaa ensimmäistä koirakkoa... Perjantaina tutustuimme kaikki yhdessä rataan, joka tuntui kohtuullisen helpolta, tai ainakaan mitään kovin eksoottisia tehtäviä siellä ei ollut. Perinteisessä paimennuksessa tuomarit suunnittelevat radat joka kisoihin, ja niissä pitää olla tietyt tehtävät aina mukana, mutta siellä on paljon tilaa tehdä tehtävistä tuomarin vision mukaiset, ja ratojen taso, tehtävät ja tehtävien tekokriteerit voivat vaihdella melkoisesti. Kisapelto/alueet sekä lampaat tuovat toki vielä ihan omat elementit ratoihin. Rata voisi olla hyvinkin helpon kuuloinen, mutta lampaat saattavat tehdä siitä hyvin haastavan, tai toisin päin.

Kauhulla seurasimme perjantain karsintoja, joissa yksikään koirakko ei saanut rataa tehtyä loppuun asti. Vain yksi koirakko kuudestatoista edes pääsi viimeiselle tehtävälle saakka, ja suurin osa keskeytyi jo ensimmäisen tai toisen tehtävän kohdalla. Lampaat olivat äärimmäisen haastavia, ja jos suoritus ei keskeytynyt lampaiden karkaamisen vuoksi, se keskeytyi suoritusajan loppuessa kesken radan. Rataa suunnitellessa tuomarit - jotka eivät ole varmasti tienneet millaiset lampaat ovat ja miten koepelto toimii - olivat tehneet ottohäkistä hyvin haastavan, ja monella lampaat karkasivat ympärillä oleviin pusikkoihin tai koittivat hypätä aidan läpi varikkolampaiden luokse, jotka ne näkivät koko ajan hyvin ja jonne luonnollisesti halusivat takaisin.

Onneksi ennätimme katsoa paljon suorituksia perjantaina ja lauantaina ennen omaa rataamme, ja taktiikka oli saada lampaat mahdollisimman kauas ottohäkistä ja tarvittaessa jättää tehtäviä tekemättä, jotta emme hermostuttaisi lampaita liikaa. Taktiikka oli, että koitetaan päästä radalla mahdollisimman pitkälle, kunnes aika loppuisi. Tällöin pitäisi olla hyvä mahdollisuus päästä finaaliin, kunhan ei tulisi keskeytystä. Meillä on onneksi paljon kokemusta erilaisilla lampailla sekä eri eläinlajeilla paimentamisesta, ja vaikka näitä lampaita ei voinut kuljettaa ihmisen kanssa, osasimme muokata omaa tekemistämme. Tämä koitui monen kisaajan kohtaloksi, he yrittivät kerta toisensa jälkeen kuljettaa lampaita ihmisvetoisesti, eikä tämä yksinkertaisesti ollut mahdollista, kun lampaat väistivät ihmistä enemmän kuin koiraa. Noita teki omaa, rauhallista työtään pitäen sopivan etäisyyden eläimiin ja olemalla hyvin tottelevainen ja kuuliainen. Tämä oli etenkin tärkeää tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Koirat, jotka tekivät mitä halusivat eivätkä kuunnelleet ohjaajiaan yleensä aiheuttivat lopulta eläinten hermostumisen ja karkaamisen. Toki meidän lampaamme yrittivät monta kertaa karkuun radan aikana, mutta Noita sai joka kerta otettua niistä taas koppia. 

Kun pääsimme loppuhäkille, odottelin vain, että aika olisi täynnä. Mitään mahdollisuutta saada niitä häkkiin ei ollut. Olimme kaikkein nopein suoritus, ja kukaan muu ei kerennyt edes yrittää loppuhäkkiin lampaiden laittoa. En ole vieläkään ihan varma, miten olimme niin tehokkaita… Avustin kuitenkin Noitaa aika paljon tehtävissä ja jätin pari tehtävää minimaalisen yrittämisen jälkeen kesken minimoidakseni riskin karkuuttaa eläimet. Kun tuomarit huusivat vihdoin ”TIME” tuli pari kyyneltä, koska olin niin huojentunut, että selvisimme radasta kunnialla ja niin ylpeä miten hienosti koirani teki töitä. Jälkikäteen oli ihanaa katsoa livestream-rata, ja kuulla miten selostajat ihastelivat työtämme ja saada viestejä ihmisiltä, jotka olivat jännityksellä seuranneet livestreamista kilpailuja!

Seuraavana päivänä oli vuorossa finaalirata, jonne vedimme toiseksi viimeisen suoritusvuoron, taas kävi tuuri tämän kanssa. Rata oli selvästi paremmin suunniteltu, tuomarit olivat osanneet kahden karsintapäivän perusteella tehdä huomattavasti paremmin suoritettavissa olevan radan eläimet huomioon ottaen. Rata oli kohtuullisen helppo, mutta eläimet olivat ehkä joka vielä haastavammat nyt kun olivat kolmantena kisapäivänä jo väsyneet ja kyllästyneet. Ne haastoivat koiria paljon enemmän, ja näimme useita hurjan näköisiä hetkiä kun lampaat puskivat koiria ilmaan ja juoksivat yksinkertaisesti koirien läpi karkuun. Tämä olisi meille pahempi haaste kuin karkaavat ja vauhdikkaat lampaat, joiden kanssa Noita on yleensä parhaimmillaan.

Rata alkoi hyvin, mutta koko viikonlopun pilvien takana ollut aurinko alkoi paistaa meidän vuorolla ja hiki virtasi selkää alas. Noita oli selvästi myös väsyneempi kuin eilen, ja jatkuvasti haastavat eläimet aiheutuivat sille stressiä, joka purkautui ruohonsyöntinä. Koitin mahdollisimman paljon kannustaa sitä ja se juoksi joka suuntaan hajaantuvaa laumaa takaisin niin monta kertaa, että radan loppupuolella se oli ihan poikki. Silta aiheutti meille haastetta, mutta monet tehtävät menivät upeasti. Laumamme koitti jatkuvasti hajaantua useaan eri suuntaan, ja ne eivät enää väistäneet koiraa oikein ollenkaan. Jouduin monta kertaa mennä auttamaan Noitaa, kun lampaat yksinkertaisesti eivät väistäneet sitä, ja Noita sai väistellä puskevia lampaita lukuisia kertoja. Yksi normaali heikkoutemme on, että jos lampaat karkaavat, Noita käy joskus turhan tiukalla kaarella vähän kylkitaklauksella juoksemassa lampaiden ympäri, mutta nyt se oli pelastuksemme, koska sillä lampaat onneksi kääntyivät. Monet enemmän etäisyyttä pitävät koirat eivät olleet yhtään vakuuttavia, ja lampaat vain jatkoivat menoa koirien läpi. Ei ole yhtään liioiteltu sanoa, että taistelimme radan läpi ja minä ja koirani annoimme kyllä kaikkemme. Loppuhäkillä näin Noidasta, että se oli aivan loppu joten käskin sen odottaa toisella puolella häkkiä ja itse juoksin lampaiden ympärillä kaaria että saimme loppuhäkin tehtyä.

Mieleni oli maassa radan jälkeen, sillä tuntui että olimme olleet paljon huonompia kuin eilen ja koiraraukkani oli saanut lampailta ikävää kyytiä, muun muassa useita puskuja. Onneksi Noita on monessa liemessä keitetty eläinten kanssa ja se näytti olevan kaikin puolin hyvässä kunnossa ja iloisesti leikki kanssani radan jälkeen. Ajattelin kuitenkin, että meidän suorituksella tuskin pääsisi kovin korkealle. Palkintojenjaossa jännityksellä odotimme, kun sijoja ilmoitettiin kympistä ylöspäin. Kun meidät lopulta ilmoitettiin toiseksi, itkuhan siinä tuli. Suomen joukkue myös kutsuttiin ykköspallille, mutta viikkoa myöhemmin kisajärjestäjät ilmoittivat, että olivat tehneet joukkuepistelaskussa virheen ja Ranska oli sen voittaja, Suomi sijoittui hopealle. Oli hurja ajatella jälkikäteen, että melkein en lähtenyt koko kilpailuun koska ajattelin että nolaisimme vain itsemme ja että emme ole läheskään tarpeeksi hyviä tämän tasoiseen kisaan. Noita ei missään nimessä ole täydellinen kisakoira, mutta se on kuuliainen, rauhallinen ja varma suorittaja ja minulla on selvästi riittävästi taistelutahtoa ja olemme hyvä tiimi yhdessä. Kiitos vielä kaikille, jotka kommentoivat ratojamme minulle ja lähettivät tsemppiviestejä ja onnitteluja.

Kaiken kaikkiaan meidän osaltamme kisat olivat onnistuneet, mutta samalla oli surullista, että miten meidät kisaajat oli asetettu tällaiseen asemaan kisaeläinten kanssa. Niitä ei ollut totutettu kunnolla paimenkoiriin, varsinkaan muun rotuisiin koiriin kuin bordercollieihin. Kisoissa nähtiin paljon rumia tilanteita, mitä paimennuskisoissa ei pitäisi nähdä, ja tämä oli minusta pääosin lampaiden, kisa-areenan ja ratasuunnittelun ongelma. Toki muutamia koirakoita oli paikalla, jotka selvästi eivät tasoltaan tänne kuuluneet. Eläinsuojelun ja hyvän eläintenpidon osalta kisat eivät olisi missään nimessä täyttäneet suomalaisen eläintenpidon standardeja. Toivon, että joku vuosi ko. kisat pidettäisi Suomessa, jossa voisimme taata kisaajille ja lampaille reilut olosuhteet turvallisessa kisa-areenassa ja lampaat, joita voisi paimentaa perinteisen paimennuksen säännöissäkin mainitulla tyylillä ja näyttää maailmalle kuinka tällainen tapahtuma voidaan järjestää eläimille mahdollisimman stressivapaasti ja ohjaajille reilusti. Kyllä taas osaan arvostaa suomalaista paimennuskulttuuria ja eläintenpitoa ihan eri silmin!

Kotimatka sujui yhtä hyvin kuin menomatka, ja näin 10 päivän mittainen Italian seikkailu tuli päätökseensä. Jos joku miettii, mitä tämmöinen lysti maksaa, tässä vähän osviittaa: Minun lennot 311e, koiran lento 240e, auton vuokraus 420e (5 päivää), kisamaksu 180e, majoitus kisojen ajan 250e eli yhteensä noin 1400e. Kennelliitto tuki kisamatkaa 500e avustuksella, ja aussieyhdistys lupasi tukea 300e. Kiitos siis yhdistykselle sponsoroinnista, noin puolet kisamatkasta katettiin siis omasta pussista. Toki hintalappu ei huomioi kaikkea herkullista ravintolaruokaa jota syötiin tai bensaa jolla kuljettiin, mutta sitä rahaa olisi kotonakin kulunut! Ennen matkaa haettiin parit öttiäisten häätölääkitykset ja Italian päässä ei maksettu mitään ekinokokki-matolääkkeen merkinnästä passiin.

(tämä kirjoitus on julkaistu 3/24 verkko-Aussieuutisissa, mutta talteen myös tänne että ei muisto häviä)

Lisää kuvia paimennuskisoista (kaikki kuvat Maiju Livio)