perjantai 26. elokuuta 2016

Maailman paras Dracu 30.4.2008 - 7.8.2016

Dracu lähti kuun alusta sateenkaarisilloille. Kovasti on ikävä ja suru, mutta samalla helpottaa, että vaikea päätös on nyt tehty, eikä toisen tarvitse olla enää kipeä. Dracu nukkui pois kivuttomasti omassa kodissa tuttujen ihmisten ympäröimänä, masu täynnä lihapullia. Nyt se nukkuu ikiunta mökkimme pihalla, Danten vieressä. Liian nuorena lähtivät molemmat mun punaiset <3

Dracu oli monin tavoin oma käsitykseni unelma-aussiesta. Se jättää riman hyvästä aussiesta poikkeuksellisen korkeaksi, en ehkä ikinä saa toista yhtä upeaa harrastuskoiraa. Dracun kanssa olisi voinut saavuttaa paljon, ja vaikka kisaamiset jäi turhan vähäisiksi, niin nautittiin täysillä kaikista yhteisistä vuosista! Dracu jätti myös jälkeensä 12 upeaa pentua, joista toivottavasti tulee kasvatukseni lähtökohta.

Onneksi jäi myös paljon ihania, lämpimiä muistoja yhteisestä matkasta <3

1 kommentti: